Tarkastelen tässä kirjoituksessa John D. Kraemerin tekemää tutkimusta kypäräpakon vaikutuksesta, jota yleisesti käytetään Suomessa perusteena kypäräpakon kannattamiselle. Osoitan, että sen tulos on tulkittu väärin, kun siitä vedetään johtopäätöksiä kypäräpakon vaikutuksesta pyöräilyn määrään. Tämä kirjoitus on jatkoa aikaisemmalle analyysilleni pyöräilykypärän käytön suosittelusta. Jos et ole lukenut sitä, niin se kannattaa tehdä ennen tätä artikkelia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kirjoitti lausunnossaan Tieliikennelain uudistuksesta näin:

“Lakia laadittaessa on punnittava lain terveysvaikutuksia, niin hyötyjä kuin haittojakin. Viimeaikaiset tutkimukset (mm. John D. Kraemer: Helmet Laws, Helmet Use, and Bicycle Ridership. Journal of Adolescent Health 59 (2016) 338-344) ovat päätyneet siihen, että polkupyöräilijän suojakypärän käyttöön velvoittava laki on kansanterveyteen positiivisesti vaikuttavaa lainsäädäntöä. Polkupyöräilijän suojakypärän käyttöä koskevan lainsäädännön vaikutukset pyöräilyaktiivisuuteen ovat kansanterveyden kannalta vähäisemmät kuin vaikutukset vammautumisen kautta syntyviin terveyden menetyksiin.”

Äkkiseltään tämä saattaa vaikuttaa siltä, että aikaisempi analyysini pyöräilykypärän suosittelun kannattavuudesta on todettu virheelliseksi. Onhan yllä olevan kappaleen kirjoittanut THL:n ammattilainen, ja hän viittaa huippuyliopiston kansaterveystieteen tutkijan tekemään tutkimukseen. Kuitenkin kun tuota viitattua Kraemerin paperia tutkii tarkemmin, ei sen tulos tue tuota johtopäätöstä, joka siitä vedetään.

Kraemer tutki paperissaan sitä, miten joillain Yhdysvaltojen hallintoalueilla käyttöönotetut nuoria koskevat kypäräpakot vaikuttivat nuorten kypäränkäyttöön ja pyöräilymääriin. Tutkimusmetodit olivat pääasiassa korkealaatuisia, mutta tutkimuksessa on kaksi merkittävää puutetta, jotka jätettiin tuloksia tarkasteltaessa huomiotta. Ensinnäkin pyöräilyn määrän seuranta oli puutteellista:

“The secondary outcome, bicycle use, was measured using a dichotomous survey item asking whether the respondent had ridden a bicycle in the last 12 months.”

Eli tilanteet, joissa ihminen jatkaa pyöräilyä kypärälain jälkeenkin mutta pyöräilee vähemmän, tulkittiin tässä tutkimuksessa siten, ettei tämän henkilön pyöräilyssä tapahtunut kypärälain takia muutosta. Vain ja ainoastaan silloin, kun ihminen lopettaa pyöräilyn kokonaan, oli tällä muutoksella vaikutusta tämän tutkimuksen tulokseen. Tosiasiassahan ero voi olla huomattava – esimerkiksi jos nuori on ennen kypäräpakkoa pyöräillyt kouluun (yli 400 matkaa vuodessa), mutta kypäräpakon voimaantulon jälkeen hän pyöräilee vain kerran-pari kuukaudessa, on tällä merkittävä vaikutus hänen liikuntamääräänsä. Kraemer itse totesi tämän puutteen artikkelinsa keskusteluosiossa.

Tätä suurempi ongelma on kuitenkin itse tuloksen tulkinta. Koska pakon rikkomisesta seuraava sakko oli varsin maltillinen ($15-50 hallintoalueesta ja teon toistamisesta riippuen), eivät nämä kypäräpakot olleet erityisen tehokkaita. Ainoastaan San Diegossa tapahtui tilastollisesti merkittävä muutos sekä kypärän käyttöasteeseen, että pyöräilyn määrään – muualla muutokset olivat niin pieniä, etteivät ne ole tilastollisesti merkitseviä. Alla on tutkimuksen tulostaulukko:

Tarkemmat mittaustulokset saamme tutkimuksen liitetaulukosta:

San Diegon tulos voidaan visualisoida näin:

Vaikka San Diegossa asetettiin voimaan kypäräpakko, niin suurin osa – yli neljä viidesosaa – pyöräilleestä väestöstä jatkoi pyöräilyä samalla tavoin kuin aiemmin. Noin kolme neljännestä jatkoi pyöräilyä ilman kypärää, ja runsas kuusi prosenttia jatkoi pyöräilyä kypärä päässä. Kypäräpakolla ei siis ollut vaikutusta näiden ihmisten käytökseen, ja sen takia nämä ihmiset tulee jättää analyysin ulkopuolelle tutkittaessa kypäräpakon vaikutusta ihmisten käytökseen. Laskettaessa sitä, kuinka suuri osuus ihmisistä lopetti kypäräpakon takia pyöräilyn, täytyy lopettaneita verrata siihen osuuteen väestöstä, joka ylipäätään muutti toimintaansa kypäräpakon takia – ei koko väestöön. Vertailun voi tehdä koko väestöön vain silloin kun muutos koskettaa koko väestöä; San Diegossa näin ei selvästikään tapahtunut.

Emme tiedä mikä olisi ollut täydellisen tehokkaan kypäräpakon lopputulos San Diegossa: kuinka suuri osuus niistä, jotka nyt jatkoivat pyöräilyä ilman kypärää samaan mallin kuin ennekin olisivat vaihtaneet kypärä päässä pyöräilyyn, ja kuinka suuri osuus olisi lopettanut pyöräilyn. THL:n tulkinta käytännössä väittää (ilman mitään perusteita) että nämä ihmiset olisivat kaikki vaihtaneet kypärä päässä pyöräilyyn – eli tehokkaampi kypäräpakko ei olisi aiheuttanut yhtään enempää pyöräilyn vähenemää. Lisäksi THL:n lausunnossa esitetään myös väite, että tämän tutkimuksen mukaan ”…lainsäädännön vaikutukset pyöräilyaktiivisuuteen ovat kansanterveyden kannalta vähäisemmät kuin vaikutukset vammautumisen kautta syntyviin terveyden menetyksiin”, vaikka tässä tutkimuksessa ei vertailla pyöräilyn terveysvaikutuksia ollenkaan.

San Diegon tapauksessa pyöräilyn lopettaneiden osuus toimintaansa muuttaneista oli:

Eli kääntäen: se osuus pyöräilijöistä, joka alkoi pyöräillä kypärä päässä kypäräpakon takia on x=0,66. Tämä luku on huomattavasti pienempi kuin edellisessä analyysissäni saamani tulos  x>>0,98, joka on siis vaatimus sille, että kypärävalistuksen kokonaisvaikutus ihmisten terveyteen on positiivinen. Ja puhuttaessa pyöräilykilometreistä, tulos on korkeintaan x=0,66 – aiemmin tarkastelemani epätarkkuus pyöräilyn määrän seuraamisessa tarkoittaa, että osa pyöräilykypärän käyttöönottaneista saattoi samalla vähentää pyöräilyä. TLH on siis selkeästi väärässä väittäessään, että kypäräpakko vaikuttaa kokonaisterveyteen positiivisesti – Kraemerin tutkimus tukee Pyöräliiton ja muiden tavoitetta kypäräsäädöksen poistosta.

Kannattaa myös huomata, että tämä tulos on samaa kokoluokkaa, kuin pyöräilymäärien muutos Australiassa ja Uudessa-Seelannissa niiden otettua kypäräpakkolakinsa käyttöön. Noissa maissa kypäräpakkoa alettiin valvoa tiukasti, ja sen rikkomisesta saa tuntuvan sakon – tämän seurauksena näissä maissa kypäräpakko sai huomattavasti suuremman osuuden ihmisistä muuttamaan toimintaansa, ja heistä noin 30-50% lopetti pyöräilyn.

Kun sinulle väitetään jonkin tutkimuksen osoittavan, että kypäräpakkolailla ei ole pyöräilyn määrää vähentävää vaikutusta, niin kannattaa aina tarkistaa mitä tuossa tutkimuksessa itseasiassa on tutkittu ja miten tuloksia on tulkittu. Koska kypäräpakolla ja -valistuksella voi olla niin merkittävä hinta väestön terveydelle, on niiden perustelut tutkittava tarkkaan. Nämä perustelut paljastuvat usein varsin heppoisiksi – vaikuttaa siltä, ettei THL:n lausunnon kirjoittaja ollut tutustunut kovin tarkkaan viittaamaansa tutkimukseen. Me emme tiedä, kuinka suuri osuus potentiaalisesta pyöräilystä on Suomessa menetetty liikenneturvallisuustoimijoiden toiminnan vuoksi, mutta kaikki viitteet osoittavat siihen suuntaan, että tuo määrä on varsin merkittävä. Jos Kraemerin tutkimusta on uskominen, niin jokaista kahta kypärä päässä pyöräilevää ihmistä kohden yksi ihminen on lopettanut pyöräilyn kokonaan.