Syyskuun virkamiespyöräretki Helsingin rakennusviraston ja Staran kanssa sai jatkoa helmikuun kuudentena päivänä, kun Helsingin Polkupyöräilijöiden pyöräilyaktiivit veivät virkamiehet ajelulle Helsingin keskustaan tutustumaan talvikunnossapitoon.

Rakennusvirastoa edustivat syksyn tapaan katu- ja puisto-osaston päällikkö Silja Hyvärinen sekä kaupungininsinööri Raimo K. Saarinen. Näiden lisäksi mukana oli myös ylläpitoinsinööri Kaisa Komulainen, jonka vastuulla on jatkossa ylläpidon pyöräilyasioiden koordinoiminen muiden toimiensa ohella, sekä alueidenkäyttöä valvova Reijo Alaoja. Staran ylläpidosta oli mukana Ville Alatyppö tuomassa kunnossapitopuolen näkemystä.

Tämänkertainen retki kiersi keskustan alueella muutaman ongelmakohteeksi muodostuneen paikan kautta, ja esimerkinomaisesti tutustuttiin myös hyvin ylläpidettyyn pyöräkaistaan Mannerheimintiellä. Paikat pyrittiin valitsemaan siten, että niiden avulla voitiin keskustella myös vastaavista paikoista kauempana keskustasta – parin tunnin aikana ei kovin kauas ehdi polkea, mikäli samalla myös keskustellaan ja yritetään löytää ratkaisuja ongelmiin.

Mannerheimintien pyöräkaistalla päästiin tutustumaan hyvin ylläpidetyn pyöräkaistan lisäksi myös sille pysäköityihin autoihin. Yhteinen sävel löytyikin heti: Ymmärrystä pyöräilijöiden tukkeeksi jätetyille autoille ei juuri löytynyt, ei edes hätävilkut (vai kenties väärinpysäköintivilkut) päällä olleelle taksille. Samalla kuitenkin huomattiin, että pyöräkaistan tapauksessa väärin pysäköidyt autot pystyttiin kiertämään sujuvammin ajoradan kautta kuin mitä perinteisen pyörätien tapauksessa olisi onnistuttu, joskin liikennevalojen kanssa kierto ei aina ilman pysähdyksiä onnistunut.

Pyöräkaista loppui aikanaan ja tämän jälkeen siirryttiin perinteisemmille pyöräilyreiteille. Kaksisuuntaisella ja hyvin vilkkaasti liikennöidyllä pyörätiellä Postikadulla matkanteon pysäytti koko pyörätien tukkinut lumikasa, joka oli ollut niillä sijoillaan jo päivätolkulla. Lumikasa aloittikin vilkkaan keskustelun aurausjärjestelyistä sekä siitä, kenen lumesta oikeastaan olikaan kyse. Pyöräilijälle lumikasa on merkittävä este matkanteolle, mutta rakennusvirasto päätyy usein selvittelemään sitä, onko lumi mahdollisesti aurattu kiinteistön toimesta pyörätielle, vai onko kyse sittenkin välinpitämättömästä kunnossapidosta. Selvittely ei kuitenkaan välitöntä haittaa poista, joten selkeä ehdotus kaupungin suuntaan olikin seuraava: Väärässä paikassa oleva lumi viedään pois ja jälkeenpäin laskutetaan mahdollisesti lumen väärään paikkaan toimittanutta tahoa.

Postikadulla törmättiin ensimmäistä kertaa myös pyöräilijöden vihaamaan sepeliin. Lumikasaa lukuunottamatta sulalla pyörätiellä oli reilu kerros sepeliä, mutta viereisellä kivilaatoitetulla jalkakäytävällä sitä ei juuri ollutkaan. Kuitenkin pyöräteiden sepelöintiä perustellaan juuri jalankulkijoiden turvallisuudella. Hyvä kuitenkin, ettei jalankulkijoillakaan tuossa sepeliä ollut, sulalla kelillä se aiheuttaa myös jalankulkijoille merkittävää liukastumisvaaraa, aivan vastaavasti kuin pyöräilijöille. 

Sepeli herätti keskustelua monessa muussakin paikassa reitillä, sillä koko loppureitti oli sepelöity enemmän tai vähemmän kauttaaltaan. Hiukan keskustelua herätti myös Sveitsissä ja Oulussa kokeilussa oleva puuhake. Puuhaketta pidettiin kalliina, mutta kokonaiskustannus ei välttämättä niin merkittävä olisi: puuhake säilyisi liukkauden torjujana merkittävästi sepeliä pidempään ja se myös kompostoituisi käytön jälkeen. Tästä – samoin kuin useasta muustakin asiasta retkellä – katu- ja puisto-osaston päällikkö Silja Hyvärinen toivoi järjestettävän selkeitä pilottiprojekteja, joista koottaisiin palautetta myös pyöräilijöiltä.

HePo näkee tällaiset pilottiprojektit hyödyllisinä: Rajoitettu pilottiprojekti vilkkaasti liikennöidyllä pyörätiellä herättää varmasti näkemyksiä, joilla uusien ratkaisuiden hyvät ja huonot puolet saadaan esiin. Samalla saadaan jotain konkreettista arviota esimerkiksi kustannuksista ja kalustotarpeesta sen sijaan, että keskitytään vain muutoksen vastustamiseen. Kasvava pyöräilymäärä vaatii uusia ratkaisuja vanhojen toimimattomiksi todettujen tilalle.

Matka jatkui Kansalaistorille pyöräteiden risteykseen taksiasemalle. Emme kuitenkaan tilanneet taksia, vaan keskustelimme kyseisen torin lumenluonnista: Tyypillisesti koko torin lumet aurataan kahteen kasaan pyöräteiden risteyksen molemmin puolin, jolloin matkustajia odottavat taksit joutuvat pysäköimään pyörätielle. Alueilla, joilla tilaa on käytettävissä runsain mitoin, lumi tulee kasata kauemmaksi pyöräteistä, kuten myös jalkakäytävistä ja muista kulkureiteistä. Tällöin myöskään mahdolliset sulamisvedet eivät haittaa kulkijoita.

Kauttaaltaan hiekoitettu Baana johti pyöräilijät kohti seuraavaa kohdetta, NCC:n työmaata Baanan puolivälissä. Baanahan alunperin oli tarkoitettu ylläpidettäväksi suolaamalla niin syksyisin kuin keväisin sepelöinnin sijaan. Staran Ville Alatyppö kuitenkin totesi, että näin oli vain ensimmäisen talven osalta, sen jälkeisille talville ei ole varattu rahaa Baanan suolaukseen vaan on siirrytty sepelöintiin. Keväälle lupailtiin kuitenkin suolauksen paluuta. Kyseenalaista vain on se, onko missään mielessä järkevää pitää Baana sekä sepelöitynä että suolattuna – sepeliä ei kuitenkaan ennen talvikauden loppumista tulla keräämään pois.

NCC:n työmaan kohdalla keskusteltiin työmaiden aiheuttamista ylläpito-ongelmista. Pääsääntöisesti työmaiden kohdalla talvikunnossapito on työmaan vastuulla. Kuitenkin esimerkiksi Baanalla ylläpito hoituu kaupungin toimesta, mutta jostain syystä aurausta ei silti tehdä työmaan reuna-aidan vierestä, vaan lumi jätetään peittämään puolet pyörätien leveydestä. Vaikka talvikunnossapito olisikin työmaiden vastuulla, sen valvonta on yksiselitteisesti kaupungilla. Kaupungin tehtävänä on hoitaa työmaa pitämään kiinni kunnossapitovelvollisuuksistaan.

Baanalta siirryttiin sitten ensimmäistä kertaa retken aikana oikeasti talvisiin olosuhteisiin kohti Jätkäsaarta. Jätkäsaareen johtava kolmitasopyörätie – joka ei vieläkään tosin ole saanut pyörätien merkkejä, vaikka siitä jo syyskuisella pyöräretkellä keskusteltiinkin – oli kelvottomassa kunnossa. Pyörätie oli aurattu osittain pyörätien leveydeltä, mutta huonosti; sille oli jätetty paksu loskakerros jäätymään. Osittain pyörätie oli aurattu siten, että auraaja oli yrittänyt samaan aikaan aurata sekä jalkakäytävää että pyörätietä. Kolmitasoratkaisussa tämä ei kuitenkaan toimi lainkaan: Pyörätielle jää väkisin paksu lumi- tai loskakerros, eikä pyörätietä ja jalkakäytävää erottavaa reunakiveä välttämättä pysty näkemään lainkaan. Tuloksena oli liukkaita uria, joiden pohjalle ripotellut sepelinmurut eivät liukkautta poistaneet lainkaan. Lisäksi vaarana oli ajaa vinosti reunakiveen, jolloin kaatuminen on lähes varmaa.

Staran mukaan kyseiset kolmitasopyörätiet ovat paikoitellen jopa mahdottomia aurata, joskin aurausjäljistä päätellen näin ei kuitenkaan ollut. Jos auraaja olisi keskittynyt auraamaan pyörätien ja jalkakäytävän erikseen, ja aurannut riittävältä syvyydeltä, jälki olisi ollut kohtuullisen hyvää. Jos auraaja ei olisikaan aurannut vaan käyttänyt harjakonetta, jälki olisi todennäköisesti ollut virheetöntä. Pyörätielle jäätynyt loska on jotakuinkin identtistä esimerkiksi tanskalaisen loskan kanssa, ja tanskalainen loska näytetään saavan harjaamalla pois erittäin hyvin tuloksin. Harjausta kuitenkin vastustetaan Helsingissä voimakkaasti, huolimatta siitä, että muualla siitä ollaan saatu hyviä kokemuksia sekä siitä, että itse kunnossapitokoneiden kuljettajat haluaisivat sitä kokeilla.

Jätkäsaaressa keskusteltiin myös toisesta ongelmasta: Pyöräteiden ja ajoratojen risteyksissä pyörätien alkuun aurataan usein läpäisemätön lumikasa. Tällöin pyöräilijälle jätetään käytännössä vain kaksi vaihtoehtoa: Ajaa jalkakäytävällä laittomasti tai siirtyä ajoradalle. Pyöräteiden aurauksessa tulisi ehdottomasti keskittyä jatkuvuuteen. Yhden katuosuuden hyvä kunnossapito vesittyy heti sillä, kun seuraavalla katuosuudella tie on tukittu kunnossapidon toimesta.

Jatkuvuus ja pääreitit herättivät virkamiespyöräretkellä myös paljon keskustelua. Vaikka HePo toimitti jo viitisen vuotta sitten rakennusvirastolle tilaustyönä tehdyn kuntokartoituksen pyöräilijöiden käyttämistä pääreiteistä, vielä nykyäänkään ei pääreitistöä ole määritelty, eikä varsinkaan ylläpidetty reittipohjaisesti. Reittipohjaisuudella saataisiin kuitenkin tasalaatuisempi ja luotettavampi talvikunnossapito valituille pääreiteille kuin nykyisellä aurauspiireihin jaetulla kunnossapidolla. Rakennusvirastolla on tosin jo WWW-sivuillaan kartta ylläpidettävistä pyöräilyreiteistä, mutta valitettavasti kyseinen kartta on tehty suurelta osin autoilun näkökulmasta ja autoilureittien pohjalta.

Lumenluonnin prioriteetteihin paneuduttiin seuraavalla etapilla Hietalahdenrannassa. Hietalahdenrannan pyörätiestä muodostui pyöräpolku, kun alkuviikon lumisateiden jälkeiset lumikasat poistettiin kyllä pyörätien erotuskaistan puiden väleistä, mutta itse pyörätie jätettiin auraamatta. Varsin yksimielisesti todettiinkin, että pyörätie olisi kuulunut aurata ennen kuin puiden väleihin jääneitä lumikasoja ja valleja ruvettiin poistamaan. Väärästä järjestyksestä kärsitään yhä: Pyörätie on väärän priorisoinnin takia muodostunut urautuneeksi poluksi, jolla vastaantulijaa voi väistää ainoastaan jalkakäytävälle.

Vielä ennen paluuta Kasarmikadulle ja rakennusvirastolle oli jäljellä Bulevardin pyörätie. Pyörätie on jo kesäoloissakin lähes käyttökelvoton, kuten jo syyskuunkin retkellä todettiin. Talvella pyörätietä ei enää pysty käyttämään peräkärryn tai tavarapyörän kanssa lainkaan, eikä tavallisella kaksipyöräiselläkään ajo ole turvallista, saati sitten sujuvaa. Vielä edellisenä iltana – kolme päivää lumisateen päätyttyä – pyörätie oli osin ajokelvottomassa kunnossa auraamattomien ja huonosti aurattujen kohtien takia. Nyt kuitenkin alueen ainoata poikittaista pyörätietä pystyi ajamaan, kunhan varoi jäisiä uria ja siellä täällä olleita lumikasoja. Tai ainakin melkein: puolivälissä pyörätietä tuli vastaan umpeen aurattu pyörätie. Pikainen gallup aiheesta ”Miten tässä kuuluu ajaa” sai vastaukset hajaantumaan: osan mielestä jalkakäytävä oli oikea vastaus, kun taas osa oli ajoradan kannalla.

Jalkakäytävä oli kuitenkin väärä vastaus. Polkupyörä on ajoneuvo ja ajoneuvon paikka on ajoradalla.

Paikassa osoittautui olevan rakennustyömaa, jolta talven aikana purettiin pois pyöräilijöiden kiertotie opasteineen. Kiertotien purku oli perusteltua, mutta ilman opasteita pyöräilijä ei pysty helposti päättelemään, miten poikkeustilanteessa tulee menetellä. Pyörätie oli yhä poikki ja jäljistä päätellen suuri osa pyöräilijöistä oli harhautunut polkemaan väärään paikkaan.

Noin parin tunnin ja kuuden kilometrin pyöräilyn jälkeen päästiin takaisin rakennusviraston sisäpihalle loppukeskustelua varten. Pyöräretki koettiin molemmin puolin antoisaksi ja lisäksi se oli osalle osallistujista ensimmäinen talviajokerta. HePo kiittää osallistujia ja toivoo, että yhteistyö tulee kantamaan hedelmää parempien pyöräilyolosuhteiden muodossa.

Päällimmäiseksi tuntemukseksi jäi se, että rakennusvirastossa halutaan selvästi parannusta nykyiseen talvikunnossapitoon ja ollaan innostuneita toteuttamaan erilaisia pilotteja, joilla saadaan mitattua ja testattua erityyppisiä talvihoitoon liittyviä ratkaisuja. Helsingin Polkupyöräilijät tarjosivat yhteistyömahdollisuuksia pilottien tiimoilta; annamme mielellämme mielipiteitä ja näkemyksiä erilaisista ratkaisuista. Aktiivisesta jäsenistöstämme löytyy paljon kokemusta talvella pyöräilystä sekä eri puolella Suomea kuin myös muualla maailmassa. Pallo onkin nyt rakennusvirastolla: odotamme innolla, millaisilla keinoilla ja välineillä jatkossa tullaan nostamaan pyöräilyn kulkutapaosuutta myös talvisin!