Uusi tieliikennelaki astui voimaan viime kesäkuussa. Hevosen ja ratsastajan asema ei uudessa laissa juurikaan muuttunut, mutta vanhan lain todella ihmeellinen ja vaikeasti tulkittava lause onneksi poistui. Uusittu pykälä eläimen kuljettamisesta nähtiin silti vaarallisena sekä ratsastajille, hevosta taluttaville ja tietenkin myös autoilijoille ja moottoripyöräilijöille.

Joukko ihmisiä on laatinut kansalaisaloitteen lisääntyneiden vaaratilanteiden johdosta, ja heidän mielestä vanhan lain sanamuodot pitäisi palauttaa uuteen lakiin. Myös eduskunnassa asiasta jätettiin kirjallinen kysymys. Oliko kysymyksen takana hevosjärjestöt – vai sittenkin autojärjestöt – sillä kysymyksen asettelulla haluttiin ratsukot ja kärryä vetävät hevoset pois ajoradoilta autojen tieltä.

 

Kumottu vanha tieliikennelaki (3.4.1981/267)

”46 § Kotieläimen varominen ja eläinten kuljettaminen tiellä

Ajoneuvon kuljettajan on lähestyessään tiellä olevaa hevosta, karjaa tai vastaavia kotieläimiä noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja käytettävä riittävän alhaista nopeutta.

Eläimet, joita kuljetetaan tiellä, on pidettävä kytkettyinä tai niitä on vartioitava siten, etteivät ne aiheuta vaaraa tai kohtuutonta haittaa liikenteelle. Ratsastajan ja eläimen kuljettajan on soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä.”

”Soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä”

Mitä ihmettä tämä vanhassa laissa tarkoitti? Annettiinko tällä lauseella ratsastajalle tai eläimen kuljettajalle avoin valtakirja ratsastaa tai kuljettaa hevosta siellä missä nyt tällä kertaa haluaa? Ja miten ihmeessä lakia valvova viranomainen on voinut valvoa lakia, joka on näin epämääräisesti kirjoitettu? Ainakin se asia oli varma, että myös Helsingissä liikkuvat ratsupoliisit käyttivät soveltuvin osin ajoneuvon kuljettajaa koskevia säädöksiä, ja sovelsivat itsensä hevosineen ainoastaan pyöräteille ja jalkakäytäville.

Kukaan ei kritisoinut poliisien toimintamallia silloin, ja jos joku uskalsi kritisoida, niin välittömästi tätä kritisoijaa kritisoitiin. ”Kyllä poliisi saa ratsastaa siellä jos se haluaa.” Entä muut ratsastajat? ”Jos poliisikin ratsastaa, niin kyllä muutkin saavat siellä ratsastaa.” Tästä tulikin vakiintunut käytäntö eli ns. maan tapa, paitsi muita ratsastajia ei poliisin lisäksi näkynyt – ei pyörätiellä eikä ajoradoilla.

Uusi laki

Kun uudesta laista poistettiin ”soveltuvin osin” -viritys, niin äläkkä olikin käynnissä. Se ei sammunut, vaikka lakia valmistellut liikenneneuvos Kimmo Kiiski Ylen uutisessa totesi, että ”ratsukko liikenteessä oli nimittäin jo vanhassa laissa rinnastettu moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamiseen”.

Uusi tieliikennelaki (10.8.2018/729)

”53 § Eläimen kuljettaminen

Eläin on pidettävä tiellä kytkettynä tai tienkäyttäjän on valvottava eläintä siten, ettei se aiheuta vaaraa eikä huomattavaa haittaa muille tienkäyttäjille. Eläintä tulee kuljettaa niin lähellä tien reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

Ratsastajan, suurikokoisen eläimen taluttajan ja eläimen vetämän ajoneuvon kuljettajan on noudatettava moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajamista koskevia liikenteenohjauksen merkkejä, liikenteenohjauslaitteita ja liikennesääntöjä. Ratsastaja ja suurikokoisen eläimen taluttaja saa tilapäisesti poiketa tässä momentissa mainituista säännöistä, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.”

 

Äläkkä nousi myös vanhan lain 46 §:n ensimmäisen momentin poistumisesta. Tilanne ei muuttunut, vaikka uuden lain pykälässä 29 käydään läpi turvallisen tilan antaminen sekä varovaisuusvelvollisuus: ”Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä.”

Kansalaisaloitteen tekijöille ei riittänyt, vaikka tämä pykälä on tieliikennelaissa reilusti ennen eläinten kuljettamispykälää, vaan heidän mielestä ajoneuvon kuljettajalta ei enää vaadita lainkaan varovaisuutta.

 

”Hevosille varattuja ratsastusteitä on Suomessa vähän. Kevyen liikenteen väylän käytön salliminen ratsukoille sekä kärryä vetäville hevosille parantaisi niin hevosurheilijoiden kuin autoilijoiden ja moottoripyöräilijöidenkin turvallisuutta, kun pillastumisen vaara pienenisi, sillä hyvinkin koulutetun hevosen, kuten muidenkin eläinten kanssa on aina mahdollisuus, että äkkinäiset äänet ja tilanteet pelästyttävät.”

Kappale Timo Heinosen kirjallisesta kysymyksestä

 

Eduskunnan puhemiehelle esitetyssä kysymyksessä Timo Heinonen (kok) pyysi vastausta asianosaiselta ministeriltä: ”Aikooko hallitus ryhtyä toimiin hevosten ja ratsastajien liikenneturvallisuuden parantamiseksi sallimalla heille kevyen liikenteen väylän käyttö hevosen kanssa liikuttaessa?”

No niin, nyt vaaditaan jo jatkuvaa ratsastamista tai kärryn vetoa kevyen liikenteen väylillä.

Kansanedustaja Heinosen kirjallinen kysymys kokonaisuutena tässä.

 

Asetelma on hyvin ihmeellinen. Ensinnäkin kysymyksessä mainitaan maantie pelottavana paikkana, mutta poikkeuksetta maantietä käyttää myös kävelijät ja pyöräilijät, sillä maanteiden vierellä ei juuri koskaan kulje pyöräteitä eikä jalkakäytäviä. Taas kaupungeissa, missä pyöräteitä on, niin näitäkään ei ole kaikilla kaduilla. Lisäksi hirven kokoisen eläimen liikkuminen pyöräteillä ja jalkakäytävillä ei ole missään nimessä riskitöntä, sillä äkkinäisiä ääniä ja tilanteita tulee hevoselle vastaan sielläkin, ”sillä hyvinkin koulutetun hevosen, kuten muidenkin eläinten kanssa on aina mahdollisuus, että äkkinäiset äänet ja tilanteet pelästyttävät”.

Toiseksi kaupunkien ajoradat eivät ole vain autoille, vaan sinne on viime vuosina sovitettu lukuisia sähkökäyttöisiä kulkupelejä, joiden paikka juurikin vaaratilanteiden välttämiseksi ei ole jalkakäytävillä.

 

”Ratsastaminen tai hevosen vetämän ajoneuvon kuljettaminen ei ole ollut aikaisemminkaan sallittua jalkakäytävällä tai pyörätiellä, ellei sitä ollut liikennemerkillä erikseen sallittu. Myös esimerkiksi Ruotsissa ratsukon ja hevosen vetämän ajoneuvon paikka on ajoradalla.
[…]
Uuden tieliikennelain 53 §:n 2 momentin mukaan ratsastaja saa tilapäisesti poiketa liikenteenohjauksen merkeistä, liikenteenohjauslaitteilla annetuista velvoitteista ja määräyksistä sekä liikennesäännöistä, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa. Ratsastaja voi siten tilapäisesti käyttää esimerkiksi jalkakäytävää ja pyörätietä oman harkintansa mukaan vaaraa ja huomattavaa haittaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille kuitenkaan aiheuttamatta.
[…]
Ratsastajien ja hevosten vetämien ajoneuvojen liikenneturvallisuustilanne on Suomessa hyvä. Liikenneonnettomuuksissa nämä ovat osallisia hyvin harvoin. Vaarallisissa tilanteissa on useimmiten taustalla se, että muut tienkäyttäjät eivät noudata lain edellyttämää varovaisuutta ja ennakoi hevosia liikenteessä kohdatessaan. Riskejä liittyy hevosen kohtaamiin autoihin, mutta myös jalankulkija ja pyöräilijä voivat olla hevosen näkökulmasta pelottavia ja käyttäytyä yllättävästi.
Siksi ratsastamisen salliminen kokoaikaisesti jalkakäytävällä ja pyörätiellä voisi vaarantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.”

Ote liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan vastauksesta Timo Heinosen kirjalliseen kysymykseen

 

 

 

Vaikka laista poistettiin ”soveltuvin osin”, niin uusi ”saa tilapäisesti poiketa” -termi uusilla määreillä: ”jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa” ovat edelleen hyvin suhteellisia ja subjektiivisia. Jos moottoriajoneuvot ovat jatkuva vaara ja liikenteen ruuhkautuminen puolestaan huomattava haitta, niin ratsastaja ei omasta mielestä voi koskaan ratsastaa lain edellyttämällä ajoradalla.

”Myös esimerkiksi Ruotsissa ratsukon ja hevosen vetämän ajoneuvon paikka on ajoradalla”

Tässä asiassa ministeri Harakka oli oikeassa. Vaikka Ruotsi on kuningaskunta, sielläkään ei ole kaupungeissa kaikkialla ratsasteitä, vaan ajorata on tutumpi paikka ratsastajalle. Myöskään pääkaupungissa Tukholmassa ratsasteitä on hyvin harvassa. Jos Helsingissä en ole milloinkaan nähnyt ratsupoliiseja ajoradalla, niin Tukholmassa en ole nähnyt milloinkaan näitä pyöräteillä tai jalkakäytävillä. Ajoradalla ratsupoliisin kohtaaminen on Tukholmassa hyvin arkinen näky.

 

 

Ruotsissa lainvalvojat [ratsupoliisit] ovat itse ymmärtäneet lain, ja pitävät myös huolen siitä, että muutkin ajoradalle määrätyt liikkumisvälineet saavat kulkea rauhassa. Segwayt on käytössä myös Tukholman poliisilla ja niilläkin ajetaan ajoradoilla.

Kukaan ei ole heidän valtiopäivillä esittämässä muutoksia ratsastajien paikasta: Siirtopyyntöä ajoradalta kevyen liikenteen väylille vain siksi, ettei ajoradoilla ilmennyttä turvattomuutta ole viranomaiset saaneet kuriin.

 

 

Turvallisuuden hoitaminen ajoradoilla kuntoon on ensimmäinen tehtävä, jottei kenenkään tarvitse olla huolissaan omasta hengestä tai terveydestään. Outoa, ettei kansanedustaja Heinonen vaatinut kysymyksessään tätä.

Vaaratilanteet syntyvät poikkeuksetta moottoriajoneuvojen vaarallisesta ajotavasta, autoilijoiden huonosta ennakointitaidosta ja vallitsevasta asenteesta. Vaikka tämä aiheuttaa Suomessa vaaraa, tästä ei eduskunnan puhemiehelle tehdä kirjallisia kysymyksiä tai kansalaisaloitteita. Ajoradan mieltäminen autotieksi on edelleen länsä. Liikenneturvallisuuden lisääminen perustuu jollain ihmisillä edelleen pienempien ja hitaampien kulkumuotojen poissiivoamiseen ajoradoilta. Ensin hevoset, sitten sähköpotkulaudat ja tämän jälkeen vaikka polkupyörät.

Ja mikäli kukaan ei halua puuttua ajoratojen vaarallisuuteen, niin kuka vielä kuvittelee, että esimerkiksi sähköpotkulaudat häviävät jalkakäytäviltä? Hitaasti liikkuvat ratsupoliisit rauhoittaisivat kummasti ajoradan liikennettä. Ja tämä rauhoittuminen tarkoittaa aivan muuta kuin tehdä huomattavaa haittaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Helsingissä toimii Suomen ainoa ratsupoliisi. Ruskeasuon tallissa on kymmenen ratsua ja heitä ohjastaa yhdeksän ratsupoliisina toimivaa konstaapelia. Nämä yhdeksän henkilöä ovat tässä asiassa muutoksentekijöitä. Jostain syystä he eivät tiedä, että ajorata on myös hevosille ainoa oikea paikka kulkemiseen. Nyt olisi aika kerrata tieliikennelaki ja toimia sen mukaan. Voisi kuvitella, että yhdeksästä lainvalvojasta koostuvan ryhmän asennemuutos olisi pelkkä ilmoitusasia. Korjausliike olisi tunnin homma.

 

 

 

---

 

 

 

Miksi kirjoitan hevosista enkä rautahevosista? Helsingin yksi suurista ongelmista on häiriötön liikenne ajoradoilla. Meillä ei ole avattavia nostosiltoja, eikä junaratojen ja katujen risteyksiä tuomassa viivityksiä. Meillä ei ole kaduilla edes kävelyvauhtia kulkevia pølsekioskeja eikä ratsupoliiseja. Kun sähköpotkulaudat tulivat Tukholman jälkeen Helsinkiin, niin jos Tukholmassa oli heti aivan normaalia, että niillä ajetaan ajoradalla, niin Helsingissä uskallus puuttuu. Niillä ajetaan jalkakäytävillä. Samoin Helsingissä on edelleen ilman pyörätietä olevia pääkatuluokkaan kuuluvia katuosuuksia, esimerkiksi osa Mäkelänkatua ja osa Mannerheimintietä.

Jälkimmäisellä esimerkillä viime vapunpäivänä moottoripyöräpoliisi pysäytti allekirjoittaneen ja ystäväni, ja ohjeisti meitä pois Mannerheimintien ajoradalta. Oli kuulemma liian vaarallista pyöräillä sekä me aiheutimme ruuhkaa. Emme siirtyneet Urheilukadun pyörätielle, vaan kehoitimme häntä tekemään työnsä paremmin, jotta liikenneturvallisuus säilyy kaikilla, jotta myös kadun asukkailla olisi pyöräily mahdollista lain edellyttämällä tavalla. Myös hän jatkoi matkaansa.

Kadun kaikista rakennuksista vain viidessä on muuta toimintaa kuin asuntoja: yksi bensalle, yksi urheilulle, yksi toimistona, yksi kotina laatikoille ja yksi kotina ratikoille, ja loput melkein neljäkymmentä taloyhtiöitä. Kyseisellä ilman pyöräteitä olevalla katuosuudella asuu tuhansia ihmisiä.

Mikäli olisimme pyöräilleet jalkakäytävällä (mitä emme siis koskaan tee), niin poliisi ei olisi varmaankaan puuttunut jalkakäytäväpyöräilyymme.

Helsingissä ajoradat ovat liian häiriöttömiä. Me tarvitsemme lisää laillisia hidasteita, joista uutuutena saa seuraavaksi luvan olla ratsupoliisit. Hei te yhdeksän poliisimiestä, nyt on teidän vuoro.