Kaupunkifillarin facebook julkaisi 10.12.2018 yhdeksäntoista sekunnin videon saatteella: ”Kaikki ei ole sitä miltä näyttää”. Videolla näkyy AZ-Awardissa palkitun sekä Vuoden teräsrakennepalkinnon 2018 voittaneen Keskustakirjasto Oodin asiakaspyörätelineiden laadullinen taso. Noin 100 miljoona maksanut Oodi oli epäonnistunut ulkokalustehankinnoissa pahasti. Asiasta kirjoitti myös Helsingin Sanomat.

Videon saatesanoissa lupailin pyörätelineistä artikkelia seuraavan talven/kevään aikana, missä päähuomio keskittyy kiinnitystapoihin ja materiaalin seinävahvuuksiin. Oodi ei ole yksin, sillä monet muutkin ovat epäonnistuneet juuri samassa asiassa. Artikkelin lupailusta tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta, joten tässä viimein juttu.

Tarina pyörätelineistä

Pyöräilybuumi ja pyöräilyn edistäminen toi mukanaan myös lisääntyneet pyörävarkaudet, ja nämä taas pakottivat kaupunkeja ja yrityksiä pohtimaan uudelleen pyörätelineitään. Mikä vaan legendaarinen kiekonväännin ei enää ollut riittävä tämän päivän pyöräkalustolle. Runkolukittavien telineiden puute näkyi joko kaiteisiin kiinnitettyinä pyörinä tai pyöräilevien asiakkaiden puuttumisena. Moni keskustan kahvila tai butiikki on varmasti menettänyt tietämättään asiakkaansa turvallisten pyörätelineiden puuttuessa. Jokin rakennusteline, maahan pultattu riittävän painava rautarakenteinen penkki tai kaide lähietäisyydellä on riittänyt joillekin, mutta osa on ajellut sinne, missä tietää pyöränsä säilyvän. Tiedän, että ainakin muutama kahvilayrittäjä on painostanut kaupunkia parempien pyörätelineiden saamisessa – turhaan, mutta suurin osa yrittäjistä ei edes ajattele tätä, vaan heillä kaikki huomio kiinnittyy liiketilan sisällä oleviin asioihin. Palvelumuotoilu ja asiakkaan matkaketju ovat täysin tuntematon juttu, vaikka yritys olisi pyöräkauppa.

Tässä asiassa kaupunki on hyvin ratkaisevassa roolissa. Laadukkaita pyörätelineitä kivijalkapalveluiden lähietäisyydellä pitäisi olla arkea myös Helsingissä. Arkikokemus kertoo edelleen kyllä aivan muuta. Yksittäisten kadunvarsipaikkojen systemaattiselle muuttamiselle ei ole vielä poliittista valmiutta, vaikka kymmenen pyörää yhdessä parkkipaikassa kuulostaa kaikkien mielestä tosi hyvältä. Poliittinen asenneilmapiiri ei ole lainkaan valmis. Autopaikkoja pidetään edelleen liikkeiden kannalta välttämättöminä, ilman niitä ei kuulemma ole asiakkaita, mutta turvallisten pyörätelineiden puuttuminen on ongelma vain pyöräilijälle. Helposti unohdetaan, että kyse on vain asiakkaan valitsemasta kulkupelistä, ei siitä ettei toinen olisi asiakas.

Sama koskee parkkihalleja. Poliitikot kaavoittavat gryndereille parkkihalleja, mutta yksikään grynderi ei vielä ole kiinnostunut tekemään hallia pyörille. Kauppakeskuksissakin on kaavassa/rakennusluvassa määritelty pyöräpysäköinnin lukumäärä, ja nämä on toteutettu perinteisesti antamalla pyörille hukkatila. Montaa parkkihallia en ole nähnyt, missä sama tila olisi jaettu pyörien ja autojen kesken vielä niin, että pyöräpaikat olisivat lähempänä palveluita. Ja aivan samoin toimitaan taloyhtiöissä: autoille rakennetaan loistavia parkkihalleja kaukosäätöisillä rulo-ovilla, kun pyörille on puolestaan järjestetty ahtaassa varastossa seinäkoukkuja lastenvaunujen ja ulkoiluvälineiden väliin. Lisäksi ovien aukeamissuunnat ja aukon leveys tekee tavarapyörän tai peräkärryn säilömisen mahdottomaksi. Parkkihallissa olisi järjestettävissä tilaa, mutta jälleen arvot ja asenteet eivät näitä muutoksia halua. Parkkihalli on autoille.

Pienet metallipajat haistoivat mahdollisuuden

Ostoskeskuksen pyörätelineet uudistetaan samaan aikaan kalliin piharemontin yhteydessä. Nyt viimein täällä pyörän pystyy lukitsemaan rungosta suuriin metallikaariin. Viereisessä ostoskeskuksessa on edelleen jäljellä nostalgiset Lehtovuoren kiekonvääntimet. Uusien telineiden tarkastelu paljastaa ne kuitenkin hyvin heikkolaatuisiksi. Hitsaukset ovat moninpaikoin palaneet ohi tai huonosti, ja putket ovat kalusteputkia. Muutaman minuutin työ rautasahalla tai kymmenen minuutin keikuttelu riittää pyörän saamiseen näistä telineistä. Penkit ja roskikset ovat kuitenkin samalla ostarilla teollisia tuotteita, ei minkään nyrkkipajan tuotoksia. Lehtovuoren telineet ovat onneksi edelleen naapuriostarilla, ne sentään ovat umpitankoa ja valveutunut saa sidottua pyörän niihin kiinni rungosta.

Myös koulu uudistaa telineensä. Syksyllä yläkoululaiset voivat kulkea syntymäpäivälahjoillaan kouluun. Nätti rivi uusia telineitä. Telineet on kiinnitetty maahan 15 millin muttereilla ja itse telineen seinävahvuus tuo mieleen imurin putken. Telineen irroitus maasta vie amatööriltä muutaman minuutin, ammattilainen irrottaa samassa ajassa näitä kymmenen. Ilta-aikaan koulujen liikuntasaleja käyttää urheiluseurat, tällöin pyörätelineissä on aikuisten graveleita sekä muita laatupyöriä, ja syksyn pimeät illat on paras valaistus varkauksille. Liian moni ajattelee laadukkaalta näyttävän telineen olevan oikeasti laadukas.

Pienet metallipajat ryhtyivät vääntämään putkia mutkalle mukavalla kilohinnalla. Tietotaito puuttui, mutta intoa ja ostajia oli. Myös Keskustakirjasto Oodi suoritti oston joltain tällaiselta. Haponkestävää putkea pelkkinä kaarina, jotka ruuvattiin kiinni maahan painettuihin vastapaloihin. Kaaren kiinnitys oli helppoa ja nopeaa – samoin irrotus.

 

 

 

 

Uudet innovaatiot

Myös muotoilijat innostuivat. Jotain uutta ja ennennäkemätöntä kannatti piirtää, mikäli halusi tuotteen olevan jotain muuta kuin markkinoilla nyt myytävät pyörätelineet. Jokin muu diversiteetti kuin yhdistetty ajonestotolppa ja pyöräteline pitäisi keksiä. Pyöräteline ja penkki samassa kalusteessa… ja kohta olikin ostajia jo näille. Jälleen halutaan suojata pelkkää eturengasta.

 

Myös uusia muotoja on hyvä suunnitella, jotta varmasti erottuu markkinoilla. Jälleen eturengas työnnetään jonnekin. Ja se rungosta lukitus… ei ole. Myös uusia ”isoja firmoja” ilmestyy markkinoille. Jälleen betonia on valettu tai halvin mahdollinen putki on väännetty uuteen muotoon. Uusien ennennäkemättömien ratkaisujen ideoimiseen on käytetty valtavasti aikaa, rahaa ja energiaa, ja samalla siinä huumassa on unohdettu niiden käyttö, materiaalien kestävyys sekä kiinnitys maahan. Vain kolme tärkeintä unohtui.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lyhyt ja pitkäkestoinen säilytys

Monessa kaupungissa autojen kadunvarsipaikoille on tuotu valmiita noin kymmenen pyörän telinemoduuleja. Tukholmaan nämä ilmestyivät vuonna 2014 ja Helsinki sai muutaman kesällä 2019. Tukholmassa näiden tarkoitus ei ole korvata laadukkaita maahan valettuja telineitä, vaan helpottaa päiväaikaista painetta kaupallisen keskustan alueella. Päiväaikaan pyörien määrä voi helposti olla satakertainen, ja näillekin olisi järjevä saada turvallinen säilytys kadulta. Toisena vaihtoehtona on, että jokainen kaide, aita ja tolppa muuttuu pyörätelineeksi. Ja taas ne, jotka eivät uskalla näihin uusiin telineisiin shoppailun tai kahvittelun ajaksi jättää, niin minuutin kävelymatkan päästä löytyy usein pidempiaikaiseen jättöön tarkoitettuja telineitä. Niiden määrä ei riitä päiväaikaan kuitenkaan kaikille.

 

Sitooko telineeseen vai kaiteeseen?

Pyörätelinemodulit eivät välttämättä ole yhtä laadukkaita kuin parhaimmat maahan valetut telineet, sekä tukholman mallissa on asfalttiin pultattuja kaaria. Mutta oikealla suunnittelulla näistäkin löytyy kohtia, jolloin kaaren maasta irroitus ei irroita vielä lukkoa ja pyörää telineestä. Helsingissä maassa on kiinni vain telineen päädyt, kaari puolestaan kulkee telineen yläputkesta alaputkeen. Samoin myös näissä on materiaalivahvuuksilla suuria eroja ja tämä vaikuttaa suoraan telineen turvallisuuteen.

 

 

Ulospäin hyvältä näyttävä pyöräteline voi kuitenkin olla viereistä aitaa heikompi, jolloin valveutunut pyöräilijä sitoo pyörän mielummin aitaan kun tätä varten rakennettuihin ja asennettuihin telineisiin. Laaduttoman telineen hankinta on suuri huijaus niin sen ostajalle kuin niille, jotka luulevat pyörän olevan turvassa. Puolestaan laadukkaan hankinta ja asennus on järkiteko, jo pelkästään ajatellen sen elinkaarta. Hyvä pyöräteline hyvään paikkaan hyvin asennettuna kestää helposti 50 vuotta normaalilla huollolla.

 

 

 

Kaksikerrostelineet

Pyöräilybuumi ja sitä kautta pyörien suuri määrä on tuonut markkinoille myös kaksikerrostelineet. Hollannissa ja Tanskassa näille on jo pitkät perinteet ja näitä on totuttu käyttämään esimerkiksi juna-asemien sisätiloihin tehdyissä pyöräparkeissa eli tiloissa, missä on poikkeuksetta laadukas valaistus sekä kameravalvonta. Jossain on jopa henkilökuntaa töissä.

Kaksikerrostelineitä on myöhemmin ryhtynyt valmistamaan myös useampi yritys. Itse telineiden laadulliset erot (laakerit, niiden liukupinnat ja kaasujouset) vaikuttavat suoraan niiden käytettävyyteen. Hyvän ja huonon telineen ero on melkoinen. Samoin myös pyörän runkolukitsemisessa on yhtälailla eroja. Alakerran pyörille on parhaissa malleissa onnistuttu hitsaamaan umpitankoinen kiinnityslenkki, mutta yläkerrassa ollaan turvauduttu liian usein putkeen, popniitteihin, ruuveihin ja pultteihin. Jossain on saatettu käyttää katkopultteja, joita ei enää noin vain availla, mutta harvassa on vielä ne telineet, joiden molemmissa kerroksissa olisi hieman paksumpaa umpitankoa turvallisella kiinnityksellä.

Kaksikerrostelineiden sijoittamista ulos juna- ja metroasemille ja siltojen alle tulisi välttää niin kauan, kunnes niihin on mahdollista saada laadukas lenkki pyörän runkolukitusta varten. Liian usein ainakin Tukholmassa on täysin laaduttomien kiinnityslenkkien telineitä viety ulos. Tällöin toivottavasti telineitä käytetään vain liityntäliikenteeseen, jolloin pyörät ovat yöllä omistajiensa luona. Kallis investointi voi kääntyä helposti itseään vastaan.

 

 

 

 

 

”Vakuutusyhtiön hyväksymä lukko”

Joskus on puhuttu vakuutusyhtiöiden hyväksymistä lukoista, mutta tällä lauseella ei ole enää mitään perää. Lause on lukkoja myyvien firmojen markkinointia sekä myös poliisi on tuottanut samaa disinformaatiota. Vakuutusyhtiöitä eivät lukot ja niiden laadulliset erot kiinnosta. Heille riittää vakuutuskorvauksen maksuun se, että pyörä oli lukittuna ja varkaudesta on tehty rikosilmoitus.

Vakuutusyhtiöitä ei myöskään kiinnosta se, oliko pyörän lukkoa käytetty vain omaan runkoon, vai kenties lukittu rungosta johonkin kiinteään esineeseen. On erittäin outoa, ettei heitä edes tämä tieto kiinnosta. Syy toki voi olla myös se, että kilpaillaan suosiolla. ”Turhien” kysymyksien esittäminen saattaa vakuutusyhtiön mielestä olla rasittavaa asiakkaalle ja näin ollen karkottaa heitä toisiin firmoihin. Kilpailijalle ei sovi menettää yhtään vakuutuksenottajaa.

Asialla on myös toinen puoli: kehitystyö turvallisempien pyöräfasiliteettien syntymiselle ei etene, eikä näin ollen pyörävarkauksien määrä myöskään vähene. Samoin korvauksien vuosittainen summa tulee pelkästään nousemaan. Koko vakuutusalan pitäisi ymmärtää laaduttomien lukkojen ja laaduttomien telineiden korrelaatio pyörävarkauksiin.

Kolmen euron vaijerilukko on heille ihan ok, vaikka se katkeaa kynsileikkurilla, samoin ala-arvoinen runkolukittava teline on myös ok, vaikka sen pystyy irrottamaan nostamalla. Myös perinteinen pyöräteline on ok, vaikka pyörän kiinnitys siihen rungosta on monelle liian haasteellista. Pyörävarkauksien osalta mikään ei muutu, jos varastetusta polkupyörästa tulee korvaus pankkitilille muutamassa arkipäivässä, ja näitä korvauksia maksavat yritykset eivät kritisoi lukkoja eivätkä telineitä.

Onneksi media on sentään kiinnostunut erilaisista polkupyöriin myytävistä lukoista. Googlaamalla löytyi nopeasti kymmenkunta artikkelia lukoista ja niiden murtoajoista. Myös Finanssiala ry on edelleen kiinnostunut lukoista, ja he myös ymmärtävät telineiden erot ja ovat jo vuosia kehottaneet pyörien omistajia lukistemaan pyöränsä kiinteään esineeseen laadukkaalla lukolla.

 

 

 

 

 

 

Riippumattomat telineiden testaajat

Tällä hetkellä runkolukittavan pyörätelineen laatua mitataan ilmeisesti putken halkaisijalla ja ulkonäöllä, vaikka esimerkiksi painolla voisi olla hyvinkin suora yhteys kestävyyteen. Myöskään näiden erilaisia kiinnitysmetodeja maahan ei osata riittävästi arvioida. Telinehankintoja tekevät ovat hyvin suuressa roolissa pyörävarkauksien ehkäisyssä, mutta osaamista hankintoihin ei heillä ole.

Muun muassa kun Oodi kuuli kelvottomista telineistä, he eivät vaihtaneet niitä oikeasti laadukkaisiin, mistä pyöriä ei noin vain varastella, vaan aloittivat yhteistyön pyörätelineongelman tuottaneen yrityksen kanssa ja antoivat heille mahdollisuuden tuunailla näitä paremmiksi. Lopputuloksena oli uusi muovikoriste putken ympärillä ja yksi popniitti telineen juuressa. Tämä oli riittävä korjaustoimenpide Oodille, mutta täysin riittämätön pyöräilevien asiakkaiden polkupyörille. Surullista ajatella, että sisällä olevien kirjojen varkauksia estetään ammattimaisesti, mutta asiakkaiden polkupyörien kanssa vain harrastellaan. Paskasta ei saa kohvehtia.

Edelleen viereinen kaide on ainoa paikka, mihin oman pyörän lukitsen. Oodi ei ymmärtänyt, että molemmat: urakoitsija sekä telineet, olisi pitänyt vaihtaa. Toivottavasti vielä joskus näemme tämän näytelmän jatko-osan.

 

Yksi on paras

Olen tutkiskellut pyörätelineitä kohta kymmenen vuotta. Härskeimmät pyörävarkaudet ovat muuttaneet tänä aikana omia aikaisempia näkemyksiäni paljon. Aina kun näkee omasta mielestä laadukkaan telineen myöhemmin katkottuna, oppii jälleen uutta. Kun näkee useamman erilaisen telineen katkottuna, muodostuu entistä vahvempi kuva siitä, mitkä ovat oikeasti hyviä telineitä ja mitkä huonoja.

Telineiden laatua voi arvioida helposti jo ennen sahauksia. Asennustyön aikana materiaalivahvuuksia on helppo tarkastella, samoin osaan telineistä valmistaja on porannut kosteudenpoistoreikiä, josta myös varas näkee ainevahvuuden helposti. Oma lukunsa on kiinnitykset maahan, jolloin varas voi helpottaa omaa työtään vaihtamalla sahan lenkkiavaimeen. Joskus pieni keikutus irroittaa telineen maasta pihakivien kera, jolloin edes kyykkyyn ei tarvitse enää mennä.

 

 

 

 

 

 

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Vaikka tämä yritys tekee myös roskiksia, penkkejä ja kukkapurkkeja ulkotiloihin eli he eivät ole vain pyöräilyyn keskittyneitä, he ovat onnistuneet yhdessä pyörätelinemallissa mielestäni erittäin hyvin. Ainevahvuus tolpassa on moninkertainen kilpalijoihin verrattuna sekä pyörän lukolle tarkoitetut kiinnityslenkit ovat 20 millimetristä umpitankoa. Lisäksi itse teline on mahdollista kiinnittää maahan vain valamalla ja tällöinkin suositellaan usean telineen yhteistä valua.

Teline näyttää olevan varkaalle haaste, sillä olen nähnyt kaikkien näiden vuosien aikana vain yhden tällaisen katkaistuna. Oliko työkaluna akkukulmahiomakone, puukkosaha vai tavallinen rautasaha, se kiinnostaisi tietää.

 

 

 

 

 

 

 

Suomi tarvitsee riippumattomia pyörätelineiden testejä, joita voisi suorittaa esimerkiksi media, viranomaiset, kiinteistöliitto ja Finanssiala ry. Myös vakuutusyhtiöt voisivat tehdä oman osan pyörävarkauksien estämiseen palauttamalla lukkoihin vähintään suosituksia vähimmäislaaduille, sekä uutena asiana ottaa tarkasteluun runkolukittavat telineet. Kolmen euron riippulukot ja IKEA-työkalulla purettavat runkolukittavat pyörätelineet eivät muuten markkinoilta ja katukuvasta poistu. Epäilen myös edelleen, että vakuutusyhtiöillä olisi jatkossakin suurta halua maksaa pyörävarkauksista vuosittain nousevia kustannuksia, jos lukko ja/tai teline osottautuu täysin ala-arvoiseksi.

Kyse ei ole vain Oodista, vaan kaikista jotka suorittavat julkitilan hankintoja. Listalle mahtuu niin taloyhtiöitä, kauppakeskuksia, HSL, HKL, VR, valtio, kunnat, kaupungit ja monet muut. Museoon tai leffaan fillarilla meneminen edellyttää yhtä lailla laadukkaita telineitä.

Heikoin lenkki pitää olla oma lukko.

 

---

 

 

Kirjoittaja on edelleen täysin riippumaton minkään yrityksen rahoista tai lobbauksesta. Tämäkin teksti on tehty puhtaasti omasta kokemuksesta. Kukaan ei myöskään määrittele kirjoittamia aiheita. Joka suuntaan huutelu kuuluu tapoihini. Kirjoittajalta on varastettu kaksi polkupyörää – toistaiseksi.