Kulosaaren puistotiellä alkoi eilen uusi aika, kun vaihe II saapui osaan katuosuutta.

Jos olet yksi 315:n joukosta, sekä löysit facebookista edellisenä yönä tulleen Kulosaaren puistotie -rakennusryhmän päivityksen, niin saatoit silti pyöräillä ihan miten sattuu.

Älä välitä, sillä ilman laadukkaita pyöräilijöiden ohjauksia ajaminen työmaa-aikaisella järjestelyillä on todella vaikeaa. Lisäksi se on myös vaarallista.

Joudun toteamaan tämän saman jälleen kerran: jotta työmaa-aikaisia järjestelyjä osattaisiin ajaa heti oikein, niiden pitää olla laadukkaammin tehty ja merkitty kuin pysyvät ratkaisut.

Katumuutoksen tehnyt VM Suomalainen ei taaskaan osannut ratkoa helppoja ongelmia helpoilla mutta laadukkailla tavoilla. No, tämähän ei ole uutta, sillä Kaupunkifillari joutui kirjoittamaan heinäkuussa ja myös elokuussa artikkelin kyseisestä kadusta ja sen työmaatyrimisistä.

Todetaan vielä, että olisi minulla ollut tänään muutakin tekemistä kun plärätä Tukholmasta ottamia kuvia viime vuosikymmeneltä sekä kirjoittaa jotain lukukelpoista. Mutta jos tämä kirjoitus muuttaa edes vähän jotain, niin se riittäköön.

Sillä mikään ei muutu, jos asenne ei muutu. Tämä on hyvä muistaa aina.

Tehdään jotain kun ei osata tehdä parempaa

Kun pyöräilyä siirrellään sivusuunnassa kadulta pyörätielle tai pyörätieltä kadulle, niin tällöin laadukkaiden ratkaisujen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Ensimmäiseksi on hyvä ymmärtää, että pyörä, pyörä ja perä-/lapsikärry tai kuormapyörä ovat ajoneuvoja. Näillä liikkuminen ei onnistu 90 asteen mutkissa ja kapeissa raoissa.

Toiseksi näillä ajetaan, jolloin nopeutta on selvästi enemmän kuin jalankulkijalla. Jos jalankulkijalla on aikaa miettiä seuraavan askeleen suuntaa, pyörille ja muille ajoneuvoille näitä tulevia suuntia on hyvä viestittää etukäteen esimerkiksi merkeillä.

Kolmanneksi: jos tulevat suunnat ovat moottoriajoneuvolla ja polkupyörällä vaarallisen erilaiset, niin tätäkin vaaraa olisi hyvä viestittää ja jopa rakenteellisesti estää, kun tämä on kuitenkin monesti mahdollista.

Kun nämä edellä mainitut on osattu ratkaista onnistuneesti, voidaan siirtyä koeajoon, jolloin väylään voidaan lisätä vielä joitain yksityiskohtia. Ja kun kaikki näyttää ja tuntuu hyvältä, väylä voidaan avata yleiselle liikenteelle. Samalla hetkellä vanha väylä poistuu käytöstä, ei yhtään aikaisemmin.

Koeajoja ei tämän jälkeen ole syytä unohtaa, sillä odottamattomia muutoksia tai uusia ongelmia voi aina tulla. Sekään ei ole poissuljettu, että valmiiksi hyvään keksitään vielä jokin parannus. Muutaman uuden tiemerkinnän tekeminen helpottamaan ajamista ei maksa mitään.

 

 

 

 

 

Järkevin reitti Kulosaaren puistotiellä kulkisi ensimmäisen kuvan minikuormurin kohdalla pysäköintitaskuissa hyvillä viisteillä ja viitoilla. Erottelun alkuun voisi laittaa muutaman laadukkaan aitapalan, mutta muuten erottelu jalankulkuun on jo hoidettu reunakivillä. Enää tarvitaan vain ymmärrys väylän siirtoon.

 

Entä toiseen suuntaan, ensin Kulosaaren puistotie…

”Kolmanneksi: jos tulevat suunnat ovat moottoriajoneuvolla ja polkupyörällä vaarallisen erilaiset, niin tätäkin vaaraa olisi hyvä viestittää ja jopa rakenteellisesti estää, kun tämä on kuitenkin monesti mahdollista.”

 

 

 

Liikennemerkit muodostavat pareja

Tieliikennelaista löytyy lukuisia liikennemerkkejä, jotka muodostavat pareja. Toista merkkiä ei yksin voi asentaa, sillä merkin vaikutus loppuu samaan mutta päättyvään merkkiin. Merkkejä on sekä samaan että eri suuntaan pareiksi muodostettavia.

Kaupungeissä samaan suuntaan yleisesti käytetyt ovat pihakatu ja kävelykatu, joiden vaikutus loppuu näiden päättyvään merkkiin. Maanteillä puolestaan yleisiä ovat mm. taajama ja taajama päättyy sekä ohituskiellot.

Puolestaan eri suuntaan olevista pareista yleisemmät ovat yksisuuntainen tie, jonka toisessa päässä on aina kielletty ajosuunta -liikennemerkki. Samoin etuajo-oikeus kohdattaessa merkitään aina toiseen suuntaan liikennemerkillä väistämisvelvollisuus kohdattaessa.

Uuteen tieliikennelakiin lisättiin myös lisäkilpi, joka muuttaa normaalin yksisuuntaisen tien pyöräilylle kaksisuuntaiseksi. Tästä lisäkilvestä löytyy kaksi värivaihtoehtoa: sinivalkoinen ja punakeltainen riippuen siitä, laitetaanko tämä yksisuuntainen tie vai kielletty ajosuunta -liikennemerkin alle. Nämä lisäkilvet ovat myös pareja, joita molempia on aina pakko käyttää. Tämän lisäksi kadun luonteesta riippuen ajorataan on mahdollista lisätä pyöräilystä kertovia tiemerkintöjä. Näillä korostetaan lisäkilpien viestiä kaksisuuntaisesta pyöräilystä. Kaikkein rauhallisimmille kaduilla riittää pelkät lisäkilvet.

Ongelmat ajoradalla on tunnistettu ja osattu onnistuneesti ratkaista.

Mutta kun tullaan pois ajoradalta, niin pyörätien ja jalkakäytävän eri variaatioissa liikennemerkkipareja ei ole laissa enää määrätty. Kaikki kolme erilaista pyörätien liikennemerkkiä: pyörätie (D5), pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain (D7 ja D7.1) ja yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä (D6) määrittävät itsessään ajosuunnan. Lain mukaan näitä saa käyttää vain ajaessa asianomaiseen suuntaan. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että mikäli pyörätien liikennemerkki puuttuu vastakkaisesta päästä, pyörätie on tällöin yksisuuntainen.

Ajoradan yksisuuntaisen tien pakollinen pariajattelu on pyörätiellä hoidettu puuttuvalla liikennemerkillä. Liian usein merkkejä puuttuu pelkästään huolimattomuudesta johtuen. Tällöin yksisuuntaisuus voi olla vaikka vastasuuntaan.

Samoin kuin ajoradalla, myös pyörätien kahdella ensimmäisellä variaatiolla: pyörätie ja pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain, katuun on lisättävä tiemerkintöjä, joilla voidaan korostaa helposti yksisuuntaisuutta. Pakollisia ovat pyöräsymbolit (yksisuuntaisessa kuva vain kulkusuuntaan) ja vapaaehtoisia ajosuuntanuolet.

Myös pyöräteissä on mahdollista lisätä toiseen päähän kielletty ajosuunta -liikennemerkki, joka viestii väärään suuntaan pyrkiville yksisuuntaisuuden helpommin kuin pelkkä puuttuva pyörätiemerkki ja vain toiseen suuntaan näyttävät tiemerkinnät. Tätä mahdollisuutta ymmärretään käyttää aivan liian harvoin.

Erotteluviiva ja pyöräsymbolit helpottavat myös jalankulkua, sillä ne kertovat selkeästi pyöräilijöiden olemassaolon ja paikan.

 

 

Nyt Kulosaaren puistotiellä VM Suomalainen on ratkaissut rinnakkaisen pyörätien ja jalkakäytävän ensin jättämällä erotteluviivan ja pakolliset pyöräsymbolit (sekä vapaaehtoiset ajosuuntanuolet) tekemättä, sekä tuoneet toiseen päähän jalkakäytävä -liikennemerkin (D4).

Miten jalkakäytävää käyttävä kävelijä voi tietää, että sama väylä on merkitty toisesta päästä rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi, jolloin vastaantulevat polkupyöräilijät ovat myös ”oikeassa paikassa”, vaikka jalankulkija kulkeekin liikennemerkillä osoitetulla jalkakäytävällä?

Miten näin alkeellisia mokia itseäänsä laadukkaaksi infrapalveluiksi tituleeraava yritys onnistuu tekemään? Ja miksi he puolustelevat eivätkä muuta tätä?

Olisiko uuteen tieliikennelakiin sittenkin kannattanut lisätä pyöräilylle pakollisia liikennemerkkipareja ja poistaa yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän käyttö ”asianosaiseen suuntaan”? Yhdistetty ei mitenkään voi toimia turvallisesti ja selkeästi kaikille liikkujille yksisuuntaisena pyörätienä, mutta kaksisuuntaisena jalkakäytävänä. Myös valtakunnalliseen sekä kaupunkien omiin pyöräliikenteen suunnitteluohjeisiin olisi ollut hyvä lisätä joitain vaatimuksia yksisuuntaisen pyöräliikenteen ymmärrettävyydelle, sekä tyyppikuvia, missä näkyy kahden risteyksen välinen linjaosuus liikennemerkkeineen.

Kartoita käytettävä tila

Kulosaaren puistotiellä vaiheeseen II siirryttiin oudolla kiireellä. Vaikka toiselta puolelta puuttuu muutamasta kohtaa asfalttia sekä osa viimeistelyistä on täysin tekemättä, tämä tila annettiin jo yleiseen käyttöön. Nyt näitä tekemättömiä kohtia tehdään kohta ihmisten keskellä, eikä aidan sisällä, jossa se olisi ollut mahdollista vielä viime viikolla. Myöskään tilapäisiä liikennejärjestelyitä ei saatettu valmiiksi ennen siirtoa niille.

Kun katsoo nyt olevaa tilaa, niin miksi pysäköintitaskuihin ei haluttu siirtää itään kulkevaa pyöräilyä? Laadukkain asfalttiviistein suodatinkankaan päälle tehtynä nämä olisi kestänyt työmaan loppuun saakka talvi huomioituna. Nyt laadukas 2,0 m sekä erotteluosuus 0,75 on vailla järkevää käyttöä. Asukaspysäköintiä, muuta pysäköintiä tai työmaavarastoa ei toivottavasti kukaan ole aikeissa tähän tilaan tuoda, mutta urakoitsijakaan ei ole kertonut, mihin käyttöön ja kenelle tämä tila on tulossa.

 

 

 

 

 

Mitä seuraavaksi?

Kulosaaren puistotien piti olla hyvä esimerkkikohde rakentamisessa. Helsinki haluaa oikeasti poistaa työmaista aiheutuvaa haittaa, mutta kuten tämäkin artikkelisarja näyttää, tähän tavoitteeseen pääseminen on hyvin kaukana. Vaikka media on kirjoittanut jo nyt erittäin rumasti Kulosaaren puistotiestä, muutosta ei vaan tapahdu. Asenteelliset ongelmat lienevät ne suurimmat ongelmat.

Tapasin hiljattain katutyömaahaittojen vähentämisprojektin projetkipäällikön Jyrki Paavilaisen. Keskustelu oli antoisa. Muutos vaatii useita toimia. Oma mielipiteeni on, että tilanne Helsingissä vastaa tällä hetkellä 1950-luvun tilannetta Tukholmassa. Meillä on 70 vuotta kirittävää, mutta ainakaan minä en tyydy Tukholman 2020 tasoon. Liikaa helppoja virheitä edelleen. Likaa luvattuja prioriteettejä, jotka eivät kuitenkaan aina toteudu. Helsingin kannattaa ottaa Tukholman virheistä myös oppia ja mennä heti ohi. 80 vuoden kiri työmaiden laadussa on täysin mahdollista. Tämä onnistuu karsimalla ensin mädät omenat terveiden joukosta, jotta terveitä voi jatkojalostaa edelleen. Koko tuotantoketju omenasta kuluttajan lautaselle pitää suunnitella uudelleen. Helppoa tämä ei ole, mutta helpoilla ohjeilla tämä voi olla. Mainitsin Paavilaiselle, että aion kirjoittaa työmaista artikkelin. Sekään ei ole helppoa.

Toivottavasti neljättä osaa ei ole Kulosaaren puistotiestä tarvetta kirjoittaa. Kaikki riippuu VM Suomalaisesta ja Helsingin kaupungista.

Mikään ei muutu, jos asenne ei muutu! Muistakaa tämä.