Edellisessä Tampereen kaupunkifillari-blogikirjoituksessa tuskailin Vuoden pyöräilykaupungin (2013) kasvukipuja ja erityisesti Itsenäisyydenkadun pohjoispuolisen jalkakäytävän ja pyörätien sulkemista.

Vähemmän yllättäen ihmiset uhmaavat näitä kieltoja, jopa oman turvallisuutensa uhalla. Ihmiset nimittäin kulkevat sieltä, missä ovat tottuneet kulkemaan, ja fyysisen esteen voi yleensä aina kiertää. Jokainen kierto lisää myös kävely- tai pyörämatkaa, ja sitä myötä fyysistä rasitusta. Esimerkiksi vanhoille ja huonokuntoisille ihmisille yksikin ylimääräinen kierto voi olla liikaa.

Aamulehti teki tästä jutun 19.8. otsikolla Itsenäisyydenkadun surmanloukku: ”Mitä pitäisi tehdä kulkijoille, jotka eivät noudata sääntöjä”. Jutussa Tampereen kaupungin katutilavalvonnassa työskentelevä katuinsinööri Ajoksenmäki levittelee käsiään ja myöntää, etteivät kieltomerkit tehoa. Ajoksenmäki sanoo, ettei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä kulkijoille, jotka eivät kieltoja noudata. Kadulle oli jutun mukaan pohdittu sellaistakin vaihtoehtoa, jossa jalankulkua ja pyöräliikennettä varten olisi jätetty tila ajoradan pohjoisreunaan, mutta sitä pidettiin ”liian vaarallisena” bussi- ja työmaaliikenteen takia.

Kuten kuvasta näkee, kadulla on nyt länteen päin kaksi alimittaista (3+3 m) ajokaistaa, käytännössä siis toiminallisesti vain yksi ylileveä, jossa ajellaan katkoviivan päällä. Minun on hyvin vaikea käsittää, miksi olisi ”liian vaarallista”, jos kadulla olisi sen sijaan yksi länteen vievä kaista autoille (3,5 m) ja yksi kaksisuuntainen, betoniporsain erotettu kulkuväylä jalankulkijoille ja pyöräliikenteelle (2,5 m) laitimmaisella kaistalla, joka on puoliksi työmaan käytössä muutenkin. Tätä ehdotin edellisessä kirjoituksessanikin.

Aamulehden jutun lopussa suositeltiin, että ”Rongankadun alikulkua kannattaa käyttää.”

No, kuinka ollakaan, Rongankadun alikulkuun on nyt ilmestynyt tällainen kyltti:

Toisin sanoen, jalankulkijan ja pyöräilijän pitää tässä kohtaa tehdä U-käännös, palata Rautatienkadulle (länsireunaan; jalankulkijat jalkakäytävälle ja pyöräilijät autoliikenteen sekaan ajoradalle) ja rautatieaseman valoristeyksen kautta sompailla jotenkin tiensä Itsenäisyydenkadun eteläiselle jalkakäytäväpyörätielle. Käytännössä tullaan varmasti näkemään kaikenlaisia sovellettuja suorituksia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Se, miten nykyään Rongan alikulkua käyttävät ja Itsenäisyydenkadun pohjoisreunasta siirtyneet mahtuvat Itsenäisyydenkadun eteläiselle jalkakäytäväpyörätie on mysteeri. Väylä on asematunnelissa alle 3 metriä leveä ja rajoittuu tunnelin seinään ja aitaan, ja siellä pitäisi siis sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden pystyä kohtaamaan toisensa ja pyöräilijöiden päästä hitaampien jalankulkijoiden ohi.

Tästä ei puutu enää muu kuin se, että kaupunki muuttaisi Itsenäisyydenkadun eteläisen jalkakäytäväpyörätien pelkäksi jalkakäytäväksi, kuten edellisinä talvina, jolloin pyöräilijöiden pitäisi (de jure) ajaa jyrkkään ylämäkeen bussikaistalla.

Huomautettakoon tässä välissä, että Erkkilän siltakin on edelleen poissa pelistä pyöräliikenteen osalta, Lapintien Kastinsilta sentään on avattu jälleen kaikelle liikenteelle. Välimatka Lapintien ja Itsenäisyydenkadun eteläisen jalkakäytäväpyörätien välillä on yli 750 metriä. Työmaiden takia pyörämatka tai esteetön kävelymatka pitenee siten jopa kilometrin.

Muistutettakoon myös, että Rongan alikulku on osa Tampereen keskustan lävistävää seudullista pyöräliikenteen pääreittiä. Tämä on siis verrattavissa siihen, kuin jos Kekkosentie olisi vaikkapa tunnelityömaan takia suljettu kokonaan ja ilmoitettu 100 metriä ennen betoniporsaita, että ”Kulku Satakunnankadun kautta”.

„Kenelläkään ei ole aikomusta pystyttää muuria“

– Walter Ulbricht, DDR:n valtionpäivämies 15.6.1961

Kun muualla maailmassa on viime päivinä juhlittu neuvostovallan kukistumisen 25-vuotisjuhlia, ollaan – jos pieni liioittelu sallitaan – Tampereella rakentamassa omaa, Berliinin muuria vastaavaa kulkestettä. Kertomatta syytä tai sitä, milloin läpikulkuliikenteen sulku päättyy.

Näin nämä asiat koetaan.