Millainen on laadukas pyöräilyreitti?

Pyöräilyväylä laatua voidaan arvioida monin tavoin: leveys, mäkisyys, pinnoite, erottelu jalankulkijoista sekä verkostollinen laatu eli meneekö väylä siellä, missä se on tarpeen, muutamia mainitakseni. Kun arvioidaan pääreittejä, yksi mittari on ylitse muiden: nopeus. Matka-aika kertoo yksiselitteisesti, onko pyöräily kilpailukyinen muihin liikennemuotoihin verrattuna. Matka-ajan säästöjähän käytetään myös laskelmissa, joilla perustellaan liikenneinvestointien tarpeellisuutta.

Autoliikenteessä ylä- ja alamäet eivät juuri vaikuta liikenteen sujuvuuteen. Pyöräilyä jyrkät mäet taas hidastavat merkittävästi. Jyrkät mutkat hidastavat kaikkea liikennettä. Tästä voisi päätellä, että pyörätie kannattaa rakentaa vähintään yhtä tasaiseksi kuin autotie. Valitettavasti näin ei yleensä ole tehty, vaan perinteinen pyörätie polveilee maastonmuotojen mukaan.

Onko Hervannan valtaväylän pyörätie laadukas?

Kuten sanottua, matka-aika on mielestäni paras mittari. Hervannan valtaväylää käyttää yli 20000 asukasta, eri kulkumuodoilla,  pääasiallisena reittinään keskustaan. Valtaväylää seuraava pyörätie onkin yksi Tampereen kaupungin määrittelemistä pyöräliikenteen ”laatukäytävistä”, joiden on tarkoitus olla kaikkein laadukkainta pyöräilyinfraa.  Hervannan valtaväylä on rakenteeltaan moottoritiemäinen, 4-kaistainen katu, jolla pyöräily on kielletty. Sen itäpuolella on tavanomainen ”kevyen liikenteen väylä”, joka on pinnoitteeltaan hyvässä kunnossa. Länsipuolella taas on mutkaisempi, osin soratietä kulkeva, luonnonläheinen reitti. Julkaistut pyöräilykartat ohjaavat tälle puolelle, mutta kokemuksen perusteella itäpuoli, jota itse useimmiten käytän, on sujuvampi.

Melko yleisen käsityksen mukaan Hervannan ja keskustan välinen pyöräilyreitti on laadukas. Kestääkö väite kriittistä tarkastelua? Tutkin asiaa empiirisesti, siis pyöräilemällä, joulukuussa 2014. Valitsin työmatkaltani Hervannasta kaupungin keskustaan Hervannan valtaväylän osuuden, joka ylittää moottoritien (valtatie 9). Osuus on selkeä ja ongelmat tulevat sillä esiin. Poljin kolmea eri reittiä, kolme kertaa kutakin, vauhtia jolla juuri ja juuri ei hengästy. Tallensin reitin älypuhelimen Sports Tracker -sovelluksella ja laskin mitatuista ajoista keskiarvot.

Ajoradalla pyöräillen

Katu on vilkkaasti liikennöity, ja pyöräily ajoradalla on kielletty. Muista reiteistä poiketen ajoin kokeet työmatkan sijaan eräänä aamuyönä. Reitti on suora ja tasainen,  loiva alamäki jatkuu suurimman osaa matkasta. Korkeus- ja nopeuskäyristä nähdään, että matkavauhti pysyi tasaisena, ilman ylimääräisiä hidastuksia.

Lukonmäen puoleinen pyörätie

Lukonmäen puoleinen pyörätie on se, jota useimmiten käytän. Yhdistetty jalankulku- ja pyörätie edustaa tyypillistä suomalaista pyöräilyinfraa kadulla, jonka varsi on rakentamaton. Reitillä on hyvä asfaltti ja se kuuluu kaupungin korkeimpaan pyöräteiden kunnossapitoluokkaan, joten se on käyttökelpoinen läpi talven.

Tietä ei ole tasattu Valtaväylän tapaan, vaan se myötäilee maastonmuotoja. Lisäksi se ajoittain erkanee kadun reunasta. Moottoritien risteyksessä etäisyyttä kadun keskilinjaan on pahimmillaan 200 metriä. Moottoritie ja sen pohjoispuolinen Vihiojan rotko ylitetään kuitenkin sillalla, joten runsas mäkisyys rajoittuu reitin eteläosaan. Korkeus- ja nopeuskäyristä nähdään, että tästä huolimatta matkanopeus ei pysy niin tasaisena kuin ajoradalla ajettaessa. Tämä johtuu pienten mäkien lisäksi mutkaisuudesta; alamäessä joihinkin mutkiin on pakko hidastaa.

Hallilan puoleinen pyörätie

Karttoihin merkitty ja maastoon viitoitettu reitti on ajalta, jolloin polkupyöräily miellettiin ulkoiluksi eikä liikennemuodoksi. Reitti onkin mm. luonnonläheisempi ja hiljaisempi kuin edellinen vaihtoehto, ja sitä on mukava ajella kiireettöminä kesäaamuina. Sujuvana työmatkareittinä sitä ei voi pitää. Suurelta osin sorapintainen väylä pitää sisällään jyrkkiä mäkiä ja äkkinäisiä mutkia. Moottoritie ylitetään sillalla, mutta sen jälkeen Vihiojalla laskeudutaan laakson pohjalle, mistä on välittömästi kiivettävä ylös.

Korkeus- ja nopeuskäyristä nähdäänkin, että matkavauhti vaihtelee hyvin paljon. Osa mäistä on niin jyrkkiä, että talvikeleillä ajaminen on alamäkeenkin haastavaa. Ylämäet vaativat hyvää kuntoa.

Tampereen raitiotie on linjattu kulkemaan tästä. Muutoksia on siis luvassa lähivuosina.

Vertailu

Tuloksista nähdään hyvin mutkaisen ja mäkisen reitin vaikutus matkan sujuvuuteen. Pelkästään ajettu matka on jo pyöräteitä pitkin noin 20% pidempi, mutta siihen käytetty aika pitenee Lukonmäen puolella noin 55% ja Hallilan puolella lähes 100%!

Johtopäätökset

Nopeus on selkein laadun mittari. Tutkitulla osuudella voitiin verrata auto- ja pyöräliikenteelle rinnakkain tarjolla olevaa infraa. Pyöräilyinfran laatu osoittautui näin verrattuna heikoksi.

Hervannan pyörätien pitäisi olla Tampereen termein ”laatukäytävä”. Luokitus ei kestä kriittistä tarkastelua. Reitti sisältää osuuksia, joita voidaan yksittäin tarkastellen pitää laadukkaina, mutta kokonaisuus geometrialtaan heikko, ja kiertelee ylimääräisiä lenkkejä paikoissa, joihin pyöräilijöillä ei ole tarvetta mennä. Pyöräilyn kilpailukyky muihin kulkumuotoihin nähden ei ole sillä tasolla kuin se voisi olla. Lisäksi esteettömyysvaatimus ei toteudu.

En ole kellottanut hitaampaa kotimatkaa ylämäen suuntaan, mutta karkeasti arvioiden tämän kahden kilometrin osuuden mutkissa kuluu yhteensä noin 5 minuuttia ylimääräistä aikaa, joka työpäivä.

Lopuksi

Lopuksi vielä kuvasarja Hallilan ja Hervannan välisestä vuoristorataosuudesta. Tämä kohta on paitsi sujuvuus- myös esteettömyysongelma. Pyörää taluttavia näkee usein. Olenpa kohdannut tässä myös talvikelillä metsään suistuneen sähköpyörätuolilla liikkujan sekä käsillä kelattavaa invapyörää kuljettaneen miehen, joka nousi mäkeä 2 metriä kerrallaan ja piti sen jälkeen lepotauon.