Jyväskylän kaupunki remontoi Tourulan Rusokinkatua. Remontti liittyy uuden Kankaan kaupunginosan rakentamiseen, tulevaisuudessa Rusokinkadun kautta pääsee Kankaan alueelle. Ohessa myös Matarankujaa on kaivettu auki pyörätiejärjestelyjen sekä putkisto- ja kaapelitöiden vuoksi. Sinällään pyöräilyn kannalta varsin ansiokkaasta remontista löytyy lisätietoja kaupungin sivuilta täältä.
Jyväskylän seudun katuremonteissa tilapäiset pyöräväylät ja niiden opastukset on yleensä hoidettu huonosti, niin tässäkin tapauksessa. Rusokinkadulla ja Matarankujalla tilanne on jopa harvinaisen heikko, oikeastaan minkäänlaista opastusta tai mietittyä vaihtoehtoista reittiä ei ole alueella ollut viikkoihin. Ongelmaa korostaa se, että Matarankujan kautta menee yksi Jyväskylän kävelyn ja pyöräilyn pääreiteistä.
Katsotaanpa remontin aikaisia järjestelyjä tällä hetkellä. Tilanne on muuttunut useampaan kertaan viime viikkoina, kunnollista opastusta ei ole kuitenkaan ollut missään vaiheessa. Itsekin olen harhaillut alueella useita kertoja.
Kinakuja, Matarankuja ja suorin kiertoreitti
Ailakinkadun puoli
Ailakinkadun ja Rusokinkadun risteyksessä on muutama opastuksen kukkanen lisää.
Johtopäätöksiä ja parannusehdotuksia
Rusokinkadun ja Matarankujan remontin aikaiset järjestelyt on siis hoidettu pyöräilyn ja myös kävelyn kannalta huonosti: liikkujat saavat itse miettiä mitä tapahtuu ja harhailla etsimässä vaihtoehtoista reittiä. Varsinkaan pääväylien remontteja ei todellakaan pidä hoitaa tällä tavalla. Näin huonosti hoidetut järjestelyt kertovat nopeasti kaikille kävelyn ja pyöräilyn toissijaisesta asemasta liikenteessä sekä ovat vaikuttamassa negatiivisesti kävelyn ja pyöräilyn imagoon ja suosioon.
Remonttien ajaksi pitäisi aina laatia kunnollinen liikenteenohjaussuunnitelma ja kaupungin pitäisi myös valvoa, että urakoitsija noudattaa suunnitelmaa. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi Liikenneviraston Jalankulku- ja pyöräväylien suunnitteluohjeesta, s. 140.
Jaa artikkeli!
One thought on “Rusokinkadun remontin aikaiset pyörätiejärjestelyt hoidettu huonosti”
Kaupungille hienosti pisteet nopeasti tarttumisesta tilanteeseen.
Totesivat heti tänä aamuna palautteen aiheelliseksi, pitivät palaverin urakoitsijan työnjohdon kanssa ja muutoksia järjestelyihin tehtiin jo tänään.
Kaupunki myös ilmoitti vaativansa jatkossa työmaiden urakoitsijoilta tarkempaa kävely- ja pyöräilyjärjestelyjen ottamista huomioon. Mainiota!
Kaupungille hienosti pisteet nopeasti tarttumisesta tilanteeseen.
Totesivat heti tänä aamuna palautteen aiheelliseksi, pitivät palaverin urakoitsijan työnjohdon kanssa ja muutoksia järjestelyihin tehtiin jo tänään.
Kaupunki myös ilmoitti vaativansa jatkossa työmaiden urakoitsijoilta tarkempaa kävely- ja pyöräilyjärjestelyjen ottamista huomioon. Mainiota!