Aika vertailla jälleen.

Olkoon tämän jakson teemana asenne.

Oli sitten kyse kalliista rampista tai toisen laskuun menevästä festarialueen kiertojärjestelystä, ilman oikeanlaista asennetta niitä harvoin tehdään hyvin. Ja kun vertaa laadukkaan ja vähän sinne päin tehdyn ratkaisun kustannuksia, niin ikävä kyllä ne maksavat jotakuinkin saman verran. Sitten on vielä nämä poikkeusreitit, missä pyöräilyn salliminen ajoradalla olisi tehnyt pyöräilyn poikkeusreitistä turhan, joten pyöräilyn osalta ei olisi tullut lainkaan kustannuksia muutamaa asfalttiviistettä ja kylttiä lukuunottamatta. Näistä paras esimerkki olkoon Olympiaterminaalin työmaa.

Mutta jos näitä toteutuksia tehtailevat ajattelisivat vain liikennettä ja sen liikkumisen mahdollistavia väyliä, eivätkä polkupyörää, joka tuntuu olevan suunnittelijan mielestä vähän sama kuin kävelijä, niin lopputulos olisi selkeä, sujuva ja turvallinen. Siksi suunnittelijan kannattaisi kysyä itseltään: ”tekisinkö tämän näin myös autoliikenteelle?” Laadukkaan pyörätien kriteerit ovat aivan samoja kuin laadukkaan ajoradan. Oikealla asenteella vältytään virheiltä.

Vasen kuva Helsingistä, oikea vastaavanlaisesta paikasta Tukholmasta.

Ramppi Itäväylältä Kalasatamaan. Onko yksikään suunnittelija ajatellut käyttäjäryhmien tulo- ja menosuuntia? Kuinka moni ajaa ramppia ylös kääntyäkseen takaisin keskustan suuntaan – vai olisiko hänelle luontevampaa jättää ylämäki ajamatta ja ajaa alakautta samaan paikkaan? Entä ajaako kukaan keskustan suunnasta ylös sillalle kääntyäkseen kohti tulosuuntaa ajamalla ramppia alas – vai olisiko hänellekin jokin muu yhteys ollut järkevämpi?
Tukholmassa oli periaatteessa osittain sama ongelma kuin Helsingissä: pyörätiet johtavat kahteen vielä rakentamattomaan kaupunginosaan, mutta joka tapauksessa jo nyt pitää tietää, mistä ja mihin pyöräilijät tulevaisuudessa liikkuvat. Helsingissä ratkaisun surkeutta on perusteltu myös metroverkon läheisyydellä ja sen tarvitsemilla turvaetäisyyksillä, ettei kukaan pysty hyppäämään rampilta raiteille. Kuvaa kun otin, en oikein ymmärtänyt miten metroverkko olisi tullut lähemmäksi Itäväylää, jos rampin yläpäässä olisi ollut T-risteyksen sijaan Y-risteys. Tietenkin tämä kohta tulee korjata, mutta jos se olisi tehty heti hyvin, oltaisiin säästytty uusilta kustannuksilta ja korjauksen odotukselta. Autoilla seuraava liittymä on KESKUSTA – PASILA, ei sielläkään mitään 90 asteen käännöksia ole.

Perusmeininkiä esikaupungista. Kuva Kaupintieltä Lassilasta, mutta voisi olla mistä vaan Helsingistä. Jatkossa myös nämä pienet detaljit kannattaa miettiä ja toteuttaa kerralla paremmin. Missä kulkee pysäkkialueen raja? Kuinka paljon kaksisuuntainen pyöräily tarvitsee tilaa? Mitkä ovat kävelijämäärät suhteessa pyöräilymääriin? Eli voisiko viivan merkitä muutenkin kuin keskelle ja suoraan? Ja suurena kysymyksenä voisi olla: entä toimisiko tämä paremmin yksisuuntaisena pyörätienä? Tukholmassa funktio ratkaisee viivan paikan ja tässäkin ajellaan yksisuuntaisesti. Pienet detaljimuutokset voivat aikaansaada suuria muutoksia. Entä ajorata? Harvinaisen selvästi osataan myös Helsingissä merkitä pysäkkialue.

Syystober oluttelu vs. Vattenfall World Thiathlon ottelu. Kaksi tapahtumaa, kaksi poikkeusjärjestelyä, sama viikonloppu. Voisi kuvitella, että tapahtuman järjestämisessä saadaan iso nippu ohjeita. On pelastussuunnitelmaa, järjestyksenvalvojien- ja bajamajojen määriä, kaupunki päättää tapahtuma-alueen rajat ja Evirallakin on omat vaatimukset ym. Ja jotta tapahtuman ovet voidaan avata, jokaista ohjetta pitää noudattaa. Myös tapahtuma-alueen ulkopuolisia liikenteenohjauksia on tapana määrätä ja valvoa. Ja näin myös Syystoberissa tehtiin, mutta huonosti. Kenellekään ei tullut mieleen, että jos tapahtuma-alueen vieressä normaalisti kulkeva jalkakäytävä poistuu aidan väärälle puolelle ja aidan vieressä kulkeekin pyörätie, niin eihän sitä mitenkään pysty pyöräilemään. Aivan sama jos Sirkus Finlandian teltta rajautuisi kiinni ajorataan ja kaikki sirkusvieraat ylittäisivät ajoradalle tehdyn tilapäissuojatien suojatien säännöin, että pääsisivät telttaan. Ja tämän lisäksi muutamat hortoilevat muuten vaan ajoradalla, kun eivät ymmärrä, että siitä puuttuu jalkakäytävä. Jos ei se toimi Sirkus Finlandialla, niin ei se toiminut Syystoberillakaan. Kerran vielä Helsinki. Jos jalkakäytävä poistuu huvialueen vierestä, niin tehkää siitä pyörätiestä vaikka jalkakäytävä, sillä se on pakko olla, ja siirtäkää pyöräily lähemmäksi ajorataa uudelle tilapäispyörätielle. Ja jos ei se mahdu, niin sitten vaihtoehdoksi jää pysäköinnistä tai ajokaistasta lohkottu pyörätie. Ja kun homma tehdään oikealla asenteella, sitä on kiva hehkuttaa vaikka Twitterissä. Eipä näkynyt helsinkiläispäättäjien hehkutusta Syystoberin poikkeusjärjestelyistä, mutta sen huonoudesta löytyi sentään video, mistä myös artikkelin helsinkikuva on kuvakaapattu. Entä Syystoberin vieressä kulkeva ajorata? Niin… mitä normaalista poikkeavaa siellä nyt olisi voinut olla?

Bussit valtasivat Kansalaistorin, näin kirjoitti HS toukokuussa. Mutta kuka on kiertotien toteuttaja? HKR:n tai Ksv:n sivuilta ei nopealla selauksella tätä löydy, eikä myöskään kartta.hel.fi palvelusta. Mutta jonkun mielestä on kuitenkin ilmeisen kiva työntää pyöräily jalkakäyvälle ilman ainuttakaan pyörätien merkkiä ja erottelua. Ja toisesta suunnasta tuleville kävelijöille ei tarvitsekaan kertoa mitään, että heitä kohti ajatetaan kaikki pyöräilijät, sillä toisessa päässä ei ole mitään muuta kuin muutama pala metalliaitaa. Näin epäonnistunutta ratkaisua harvoin näkee. Kaikkea tätä kaaosta kuvaa hyvin myös se, että taannoin osallistuin HePP-pyöräilyyn, niin ajoreitti meni juuri tästä kuvan suuntaan. Muun muassa Ksv:n uusi pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava ajoivat väärin kiertäen betoninorsun vasemmalta puolelta. Niin taisi ajaa kyllä muutkin osallistujat. Mutta oliko se väärin, koska juridista pyörätietä ei jalkakäytävällä ole? Mutta miten poikkeusreitti olisi pitänyt tehdä? Fyysinen erottelu (”sulkutolppanauha”, aita- tai betoninorsujono) sekä ajoneuvoliikenteeseen että jalankulkuun koko matkalle, sekä hyvät liikennemerkit ja luiskaukset. Siten, että se on paras tapa ajaa ja sitä ei voi ajaa väärin. Tukholmassa poikkeusreitti ratkaistiin jo vuonna 2009 näin. Tämän jälkeen käytäntö on muuttunut, sillä enää harvoin pyöräilyä siirretään jalankulun suuntaan (jalkakäytävälle), vaan ajoradalle joko omaan karsinaan tai sekaliikenteeseen. Ja mikäli jostain syystä on pakko siirtää pyöräily jalkakäytävälle, fyysinen erottelu pitäisi määrätä pakolliseksi.

***

Eilen oli HS.fi:ssä hyvä kirjoitus, kuinka jalankulkijoita kiusataan työmaista aiheutuvilla pakkopuolenvaihdoilla. Artikkelin kuvitus oli helsinkiläistä jalankulkijan perusarkea. Kuvista huomaa, että myös pyöräilijöitä kiusataan aivan samalla tavalla. Asenneongelman suuruutta kuvaa hyvin se, että yleisenä maan tapana on ottaa koko jalkakäytävä ja mahdollinen pyörätie työmaan käyttöön, mutta viereistä pysäköintiä tai yhtä autokaistaa ei. Ei edes osaa niistä. Pysäköintiin ja kaistoihin ei saa koskea. Ihmeellistä, että oikeissa metropoleissa juuri pysäköinnistä saadaan lisätilaa joko työmaalle esim. betoniasemalle tai muulle tavaralle ja työkoneille, tai jalankulun tilapäisreitille. Ja tarvittaessa myös yksi autokaista uhrataan, jotta jalkakäytävä säilyy sille tarkoitetussa käytössä. Myös pyöräilijät joutuivat kirjoittajan haukkumiksi.

Totta, jalkakäytävällä ei saa ajaa.

Mutta keltamustien opastemerkkien (mitä artikkelin kuvissakin paljon näkyi) viesti on erittäin epäselvä. Sillä Helsinki yrittää viestiä yhdellä ainoalla merkillä ja nuolella sen, että pyöräilijöiden pitää siirtyä toisen puolen jollekin väylälle – joka voi olla ajorata tai jalkakäytävä, tai tätä varten jalkakäytävästä tehty yhdistetty pyörätie-jalkakäytävä, joka on merkitty perinteiseen tapaan huonosti – ja ymmärtämisvastuu kaikesta tästä on pyöräilijällä. On myös tapauksia esim. Bulevardilla, että pyöräilijän ei kuulukaan siirtyä toiselle puolelle, vaan ainoastaan saman puolen ajoradalle, mutta opastemerkit ja nuolet ovat identtisen samat sillä seurauksella, että osa luulee ymmärtävänsä oikeaksi tavaksi siirtyä toisen puolen yksisuuntaiselle pyörätielle ajamaan vastasuuntaan ja takaisinohjausta ei luonnollisesti ole. Näissä kaikissa eri variaatioissa opastemerkkikombo on sama. Kritiikki pitää kohdentaa pyöräilijöiden osalta myös opasteiden huonouteen. Oikealla asenteella meillä ei olisi näitä ongelmia.

Tästä asiasta on niin paljon sanottavaa, että kirjoitan jossain vaiheessa vain työmaita koskevan postauksen, missä huomioin Eurooppalaisella asenteella myös jalankulkijat helsinkiläisiä surkeuksia unohtamatta. Sitä ennen voitte toki lukea vanhat tekstini Kevät tuo katutyöt osat 1,2,3,4 ja 5.

Kirjoittaja pitää Helsingissä jalankulkijoiden puolta, myös liikuntaesteisten, eikä pyöräile jalkakäytävillä.

Tukholman arkea. Ei jalankulkijoiden pakkopuolenvaihdoille! Asenne ratkaisee.