Tämä on artikkelisarjan ensimmäinen osa, jossa perustelen, miksi Suomen tieliikennelaissa oleva polkupyöräilijän suojakypärän käyttösäännös pitää poistaa. Se ei tarkoita kypärien käytön vastustamista eikä liioin kypäräkieltoa. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että laki ei ota tähän monimutkaiseen kysymykseen kantaa, ja jokaisella on siten aito vapaus valita, käyttääkö pyöräilykypärää vai ei.
Kysymys on laaja, eikä mahdu yhteen artikkeliin. Tulen palaamaan myöhemmissä artikkeleissa ainakin seuraaviin aiheisiin:
- Kypäräpakko, kypäräpropaganda ja pyöräilyn väheneminen
- Kypäräpakon ja kypäräpropagandan nettohaitallisuus kansanterveydelle
- Kypärän tehokkuus
- Kypäräpakon ja kypäräpropagandan eettinen pohja
Ensimmäinen osa käsittelee suurta väärinkäsitystä siitä, mitä kypäräsäännöksellä Suomen laissa tarkoitetaan. Pyydän mahdollisia kommentaattoreita pysymään tämän artikkelin aiheessa ja säästämään ”kypärä pelasti henkeni” -anekdootit tuonnemmaksi. Tehokkuusasiaa käsitellään myöhemmin. Lainauksissa olevat korostukset on lisätty, ellei toisin mainita.
Kypäräsäännös on suositus, ei velvoite
Vuonna 2003 Suomessa astui voimaan polkupyöräilijän suojakypärän käyttösäännös:
Tieliikennelaki 90 § Polkupyöräilijän suojakypärän käyttöPolkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. |
Suomessa vallitsee yleinen väärinkäsitys, jonka mukaan kypäräsäännös olisi velvoite, jonka rikkomisesta vain ei rangaista. Se ei pidä paikkaansa. Kyseessä ei ole velvoite, jota voisi rikkoa, vaan suositus. Tämä käy ilmi mm. pykälää valmistelevasta hallituksen esityksestä:
HE 103/2002Pyöräilykypärän käyttösäännös olisi suositusluontoinen. Sellaiseen pyöräilykypärän käyttöpakkoon, jonka rikkomisesta voitaisiin tuomita rangaistus, on meillä julkisessa keskustelussa suhtauduttu torjuvasti. Sen sijaan suositusluontoiseen käyttösäännökseen suhtaudutaan hyväksyvästi. Velvollisuudelle, jota tehostaa rangaistusuhka, ei ole edellytyksiä ennen kuin kypärän käyttö yleistyy. Lisäksi näyttää siltä, että ankara kypäräpakko voisi vähentää pyöräilyä, mikä taas ei olisi sopusoinnussa pyöräilyn lisäämistavoitteen kanssa. […] Pyöräilykypärän käyttösäännös olisi suositusluontoinen. Vastaavanlainen säännös on jo tieliikennelaissa heijastimen käytöstä. […] Suositusluontoiset säännökset eivät vaikuta myöskään onnettomuuden osapuolten vahingonkorvausoikeudelliseen asemaan. […] Säännöksen suositusluontoisuus ilmaistaisiin ”yleensä” -sanalla. |
Valitettavasti pykälä muotoiltiin aivan muuksi kuin miksi lainsäätäjä sen tarkoitti. Virkamiehet esittelivät pykälän päättäjille suosituksena, mutta muotoilivat sen näyttämään velvoitteelta. Kypäräsäännös lienee kaikkien aikojen epäselvin ja väärin ymmärretyin laki. Kenelle nyt juolahtaisi mieleen, että laissa ylipäätään suositellaan jotain, saati että suositus on koodattu sanaan ”yleensä”. Harvempi edes tarkistaa mitä laissa lukee, vaan useimmat luottavat tiedotusvälineisiin. Vielä harvempi alkaa penkomaan hallituksen esityksiä saadakseen selville, mitä lainsäätäjä on todella tarkoittanut. Ja tuskin kukaan kaivautuu Kansallisarkiston kellariin tutkimaan lain perustelumuistiota ja siitä annettuja lausuntoja.
Epäselvä muotoilu sopii valtion virallisen liikennevalistusinstituution Liikenneturvan tarkoituksiin erinomaisesti. Liikenneturva markkinoi pykälää kansalle käyttöpakkona, ja kansa uskoo Liikenneturvaa. Puhumalla velvoitteesta ja jättämällä järjestelmällisesti sanan ”yleensä” pois on Liikenneturva muuttanutkin suosituksen velvoitteeksi. Kätevästi, huomaamattomasti, päättäjiltä kysymättä ja demokraattisen prosessin ohi.
Väärinkäsitys istuu sitkeässä. Jotkut ovat päättäneet, että kyseessä on käyttöpakko, koska heidän mielestään laissa lukee niin, vaikka kyseistä lainkohtaa selittävissä virallisissa dokumenteissa sanottaisiin mitä. Jos näin olisi, jos suositus olisi sanamuodon takia muuttunut velvoitteeksi, olisivat virkamiehet onnistuneet hönäyttämään päättäjiä perinpohjaisesti. Kaikissa valmistelupapereissa nimittäin puhutaan käyttösuosituksesta, ja useaan otteeseen erityisesti korostetaan, että kyseessä ei ole käyttöpakko.
Historiaa
Kuinka tähän sitten tultiin? Miksi ihmeessä lakiin lisättiin epämääräinen suositus, jolla ei ollut mitään oikeudellista merkitystä, ja joka aiheutti vain väärinkäsityksiä?
Liikenneministeriön asettama Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta laati vuonna 2000 liikenneturvallisuussuunnitelman vuosille 2001–2005. ”Kuripakettiin” kuului monenmoista uudistusta: Yleisrajoituksen laskeminen 70 km/h:iin, kännykän käytön rajoittaminen autoillessa, promillerajan alentaminen 0,2:een, nopeusvalvonnan tehostaminen, jalankulkijan heijastimen käyttösuosituksen laajentaminen ja paljon muuta. Tavoitteena oli pudottaa liikennekuolemien määrä reilusta 400 hengestä alle 250 henkeen vuoteen 2005 mennessä. Autoiluun kohdistuvat rajoitukset herättivät kuitenkin kiivasta vastustusta, eivätkä monetkaan niistä toteutuneet. Kiinnostavana yksityiskohtana jopa oikeusministeriö puolusti oikeutta ajaa autoa pienessä maistissa. Promillerajan alentamisen oli arvioitu säästävän neljän ihmisen hengen vuodessa. Samoin pyöräilykypärän käyttöpakon, jota neuvottelukunta ensin ehdotti.
Kypäräpakkoa ei kuitenkaan haluttu asettaa, sillä neuvottelukunnassa oltiin tietoisia kypäräpakon haittavaikutuksista: pyöräilyn vähenemisestä maissa, joissa oli säädetty kypäräpakko. Kuitenkin, koska autoilijoille määrättiin rajoituksia, muidenkin tienkäyttäjäryhmien oli tehtävä jotain. Siispä turvauduttiin omituiseen ratkaisuun: pyöräilijöille säädettiin lailla kypäräsuositus.
Liikenneturvallisuusasiantuntijat olivat hyvin tietoisia siitä, että suurin vaaratekijä liikenteessä on auto. Liikennekuolemien kannalta pyöräilykypärän merkitys on minimaalinen verrattuna autoiluun kohdistuviin toimenpiteisiin, erityisesti autojen nopeuden alentamiseen. Kypäräsäännöstä ei säädettykään ensisijaisesti liikenneturvallisuutta ajatellen vaan ideologisin perustein. Kyse oli näennäisestä solidaarisuudesta: ylivoimaisesti pahimman vaaran aiheutti autoilu, mutta kaikkien tienkäyttäjäryhmien oli tehtävä jotain tämän vaaran vähentämiseksi. Kuinka suuri vaikutus tällä ”jollain” todella oli liikenneturvallisuuteen, oli toisarvoista. Vastaus siis kysymykseen ”Miksi?” on yksinkertaisuudessaan: Siksi, ettei autoilijasta tuntuisi epäreilulta.
Lausunnot
Joulukuussa 2001 Liikenne- ja viestintäministeriö laati tuolloin LVM:ssä työskennelleen Anna-Liisa Tarvaisen (nykyinen Liikenneturvan toimitusjohtaja) johdolla perustelumuistion polkupyöräilijän kypärän ja jalankulkijan heijastimen käyttösäännöksiin, jonka se lähetti lausuntokierrokselle. Lausunnot pyydettiin seuraavilta tahoilta:
- Oikeusministeriö
- Sisäasiainministeriö
- Sosiaali- ja terveysministeriö
- Ympäristöministeriö
- Opetusministeriö
- Opetushallitus
- Ajoneuvohallintokeskus
- Tiehallinto
- Kuluttajavirasto
- Työterveyslaitos
- Suomen Standardisoimisliitto SFS
- Suomen Kuntaliitto
- Kaupan Keskusliitto
- Liikennevakuutuskeskus
- Liikenneturva
- Suomen Pyöräilyunioni ry
- Suomi pyöräilee, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry
- Suomen Latu ry
- Suomen Motoristit ry
- Moottoripyöräkerho 69 ry
Kaikki listassa mainitut eivät antaneet lausuntoa. Lisäksi lausunnon antoi Suomen Liikenneliitto SuLi ry, joka kestävän liikenteen edunvalvojana edusti myös pyöräilyä. Vaikka liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnassa istui myös SuLin edustaja, SuLilta ei ollut pyydetty lausuntoa.
Lausuntopyynnössä kypäräsäännös esitellään yksiselitteisesti suosituksena.
Lausuntopyyntö
Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan seuraavia muutoksia tieliikennelakiin: Polkupyöräilijälle säädettäisiin suositus kypärän käytöstä, jalankulkijan heijastimen käyttösäännös laajennettaisiin koskemaan myös valaistuja teitä ja kypärän käyttövelvollisuus määrättäisiin eräissä moottoriajoneuvoissa myös alle 15-vuotiaille matkustajille. Näistä aiheista on laadittu muistio, jonka pohjalta liikenne- ja viestintäministeriö pyytää teiltä lausuntoa kyseisistä asioista. Lausunto pyydetään toimittamaan ministeriöön 16.1.2002 mennessä.
Perustelumuistiossa puhutaan suosituksesta:
2.5 Suositus tieliikennelakiin
[…]
Pyöräilykypärän käyttösäännöksestä on ehdotettu tehtävän suositus. Vastaavanlainen suositus on tieliikennelaissa heijastimen käytöstä. Suosituksen noudattamatta jättämisestä ei seuraa rangaistusta eikä sillä ole vahingonkorvausoikeudellista vaikutusta. Pyöräilykypärän käyttöpakkoon on meillä julkisessa keskustelussa suhtauduttu torjuvasti, käyttösuositukseen sen sijaan hyväksyvästi. Pakolle ei ole edellytyksiä, ennen kuin kypärän käyttö yleistyy. Lisäksi näyttää siltä, että kypäräpakko voi vähentää pyöräilyä. Tämä ei ole sopusoinnussa sen kanssa, että pyöräilypoliittisena tavoitteena on pyöräilyn lisääminen.
Seuraavassa muutamia otteita annetuista lausunnoista. Lakia valmistelleen tai valmistelleiden oikeusoppineiden mukaan ”yleensä käytettävä” oli lievin sanamuoto jonka lakiin saattoi kirjata. Oikeusministeriö näytti kuitenkin olevan eri mieltä, sillä se arvostelee heijastimen käyttösuosituksen sanamuotoa epäselväksi.
Oikeusministeriö
Tieliikennelain 42 §:ssä on nykyisin heijastimen käyttöä koskeva suositus, jossa säädetään että heijastinta on “yleensä käytettävä” siinä mainituissa tilanteissa. Oikeusministeriön näkemyksen mukaan edellä mainittuja suositussäännöksiä jatkovalmisteltaessa säännöksistä tulisi nykyistä selvemmin ilmetä niiden luonne suosituksena eli että kyse ei ole pakottavista säännöksistä, joiden rikkominen olisi säädetty rangaistavaksi.
Sisäasiainministeriö, Poliisiosasto
Sisäasiainministeriö kannattaa ehdotettua pyöräilykypärän käyttösuositusta muistiossa ilmenevillä perusteilla.
Sosiaali- ja terveysministeriö, Terveysosasto
Sosiaali- ja terveysministeriö kannattaa liikenne- ja viestintäministeriön muistiossa esitettyjä muutoksia tieliikennelakiin. […] Niiden [heijastimen ja pyöräilykypärän] käyttöpakkoa ministeriö ei pidä perusteltuna.
Ympäristöministeriö
Ympäristöministeriöllä ei ole huomauttamista ehdotettuihin säännösmuutoksiin kypärän ja heijastimen käytön laajentamiseksi. Pyöräilijän kypärän osalta nimenomaan suositusluontoinen säännös on paikallaan, koska sen vaihtoehtona esillä ollut kypäräpakko saattaisi vähentää pyöräilyä.
Opetusministeriö
Tämän johdosta opetusministeriö lausuntonaan toteaa, että sillä ei ole huomauttamista suunnitelmiin laajentaa jalankulkijan heijastimen käyttösuositusta nykyisestä sekä suunnitelmiin suojakypärän käyttöä koskeviksi suosituksiksi.
Opetushallitus
Opetushallitus kannattaa muistiossa esitettyä kannanottoa, että polkupyöräkypärän käyttösäännöksestä tehtäisiin suositus eikä käyttöpakkoa.
Tiehallinto
Kypärän ja heijastimen käyttö ja niiden laadun varmistus ovat edullisia keinoja pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden turvallisuuden kannalta, joten käytön laajentuminen mm suositusten ja tiedotuksen kautta olisi toivottavaa.
Ajoneuvohallintokeskus
Sekä pyöräilijän kypärän käyttö että jalankulkijan heijastimen käyttösuosituksen laajentaminen koskemaan valaistuja teitä on hyvä lisätä suositustasoisena tieliikennelakiin. […] Käyttöpakko sitä vastoin saattaisi vähentää kävelyä/pyöräilyä, ja joka tapauksessa käyttöpakon valvonta olisi hankalasti toteutettavissa.
Kuntaliitto
Kypärän käyttösuositus on kannatettavaa.
Kuluttajaviraston lausunnossa puhutaan lähinnä henkilönsuojadirektiivistä, ja Työterveyslaitos halusi puuttua jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden pukeutumiseen radikaalimmin. Lausunnossaan se ehdottaa heijastinsuosituksen sijaan ”varmempana ratkaisuna” fluorisoivan vaatetuksen käyttämistä jalankulkijoille ja polkupyöräilijöille. Vakuutusmiehet taas tietävät tasan tarkkaan, että todellinen riski liikenteessä ovat autot ja ajonopeudet.
Liikennevakuutuskeskus
LVK kannattaa suosituksen säätämistä pyöräilykypärän käytöstä. […] Jalankulkijoiden vammautumiseen taajamaliikenteessä vaikuttavat heijastimen käytön lisäksi olennaisesti autojen ajonopeudet ja autojen vammauttavuus. Julkaisemattoman S. Olkkosen tutkijalautakuntien aineistosta tekemän tutkimuksen mukaan olisi vuonna 1998 ja 1999 taajama-alueilla tapahtuneista, jalankulkijan ja pyöräilijän kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 29 % voinut estyä EU:n käsittelyssä olevan jalankulkijan suojadirektiivin mukaisilla autoilla. Jos ajonopeuksia saadaan rajoitetuksi 30-40 km/h:iin taajamien keskustoissa, joissa jalankulkija- ja pyöräilijäliikenne on tiheää moottoriajoneuvoliikenteen kanssa, ja autojen etuosat täyttävät käsittelyssä olevan EEVC jalankulkijan suojadirektiivin vaatimukset, niin tämä antaa hyvän pohjan saavuttaa näiden onnettomuuksien osalta Suomen turvallisuussuunnitelman turvallisuusvaatimuksen. LVK ehdottaakin, että liikenneministeriö tukee direktiivin aikaansaamista.
Liikenneturvassakin tiedettiin vielä vuonna 2002, että kyseessä on käyttösuositus. Sittemmin se näytti unohtuneen. Lausunnossa Liikenneturva ehdottelee käyttöpakkoa.
Liikenneturva
Liikenneturva kannattaa tehtyä ehdotusta pyöräilykypärän käyttösuosituksesta. Se tukee tiedotusta ja valistusta, jolla kypärän käyttöä voidaan lisätä. Käyttösuosituksen vaikutuksia tulee seurata ja tarvittaessa lainsäädäntöä kiristämällä turvata kypärän käytön yleistyminen. […] Liikenneturva on selvittänyt vuodesta 1997 lähtien, jo neljässä mittauksessa, kansalaisten käsityksiä pyöräilykypärän käytön pakollistamisesta. Kaikissa mittauksissa kansalaisten enemmistö on ollut pyöräilykypärän pakollistamisen kannalla.
Kaupan Keskusliitto ja Urheilu- ja Vapaa-aikatukkuliikkeet
Mielestämme on tärkeätä, että pyrimme Suomessa määrätietoisesti kehittämään pyöräilylle suotuisia toimintaedellytyksiä. Tähän tavoitteeseen pääsemme tehokkaimmin muuttamalla liikenneympäristöä kevyttä liikennettä enemmän huomioivaksi kuitenkaan heikentämättä muiden liikenteessä toimivien olosuhteita.
Pyöräilyn kiistatta toisaalta terveydelliset ja toisaalta kansantaloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset ovat niin suuria, että liikenne- ja viestintäministeriön erään työryhmän asettamat tavoitteet pyöräilyn voimakkaasta lisäämisestä ja jopa kaksinkertaistamisesta, ovat tavoitteita, jotka ovat tai niiden pitäisi olla kaikille tärkeitä asioita. […]
Vain kahdessa maassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa, on pakollinen kypärän käyttöpakko. Tämä on vähentänyt pyöräilyä ja heikentänyt pyöräilyharrastuksen kiinnostavuutta eri harrastuslajien joukossa. Mikäli meillä olisi kypärän käyttöpakko, mahdollisuutemme lisätä pyöräilyn harrastusta maassamme kokisivat pahan takaiskun.
Suomen Liikenneliitto SuLi kirjoitti ansiokkaan ja asiapitoisen lausunnon, vaikkei siltä lausuntoa pyydettykään. SuLi ennusti täsmälleen oikein, että epäselvän sanamuodon takia käyttösäännöksestä tultaisiin tiedottamaan käyttöpakkona. Lisäksi lausunnossa käsitellään perinpohjaisesti kypäräpakon ongelmia Australiassa, jossa pyöräilyn turvallisuus ei suinkaan parantunut vaan huononi pyöräilyn vähenemisen myötä. En käsittele kypäräpakon ongelmia vielä tässä artikkelissa, mutta suosittelen lukemaan SuLin lausunnon kokonaisuudessaan, se on tiukkaa asiaa.
Suomen Liikenneliitto SuLi
Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnassa laaditussa liikenneturvallisuussuunnitelmassa päädyttiin kompromissina esittää suositusluonteisen pyöräilykypärän käyttösäännöksen laatimista. Tämä suositusluonteisuus on äärimmäisen tärkeätä näkyä myös tulevassa lakitekstissä. Suositeltava ilmaisumuoto olisi: “on suositeltavaa käyttää …”. Heijastimen käyttösäännökseen liittyvä muotoilu: “on yleensä käytettävä …” tulkitaan viestiksi pakollisuudesta, vaikkakaan käyttämättömyydestä ei rangaistaisi, ja käytännössä tiedotusvälineet tulisivat todennäköisesti pääosin näin tiedottaman asiasta. Tästä aiheutuisi sekaannuksen lisäksi samankaltaisia ongelmia kuin kypärän pakollisuudesta vaikkakin lievemmässä muodossa. Haitat kumoaisivat moninkertaisesti tavoitellut hyödyt ja myös tavoitteellinen liikenneturvallisuuden parantuminen jäisi saaavuttamatta. Myös lain perusteluissa on tärkeää tuoda esiin nyt esitettyä selvemmin pakollisuudesta aiheutuvat ongelmat, jottei sanamuotoja lain käsittelyvaiheessa kiristetä osaamatta arvioida tämän vaikutusta pyöräilyyn.
Myös Suomi pyöräilee -projekti korostaa, ettei suositusluontoisuudesta saa jäädä epäselvyyttä.
Suomi pyöräilee -projekti
Suomi pyöräilee-projekti on jo vuosien ajan omassa tiedotustoiminnassaan ja erilaisissa pyöräilytapahtumissa voimakkaasti korostanut kypärän käytön tärkeyttä ja yhtyy suuniteltuun kypärän käyttösuositukseen tieliikennelaissa. Olemme myös todenneet eri yhteyksissä, että emme kuitenkaan puolla kypärän käyttöpakkoa, koska sillä ainakin toistaiseksi näyttäisi olevan pyöräilyä vähentävä vaikutus. Kypärän käyttösuosituksen tiedotuksessa on selvästi käytävä ilmi, että kyseessä ei ole käyttöpakko.
”Kypärän käyttösuosituksen tiedotuksessa on selvästi käytävä ilmi, että kyseessä ei ole käyttöpakko.”
Vaan kuinkas sitten kävikään?
Tiedotus
Lähes aina kun mediat tekevät liikennesääntöihin liittyvää juttua, ne soittavat Liikenneturvalle. Liikenneturvalla on käytännössä suurin valta siihen, miten liikennesäännöt Suomessa ymmärretään ja minkä liikennesääntöjen olemassaolosta ylipäätään tiedetään.
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta parannettaessa Liikenneturvan strategia ei suinkaan ole ollut valistaa vaaran aiheuttajaa, autoilijoita, vaan heristellä sormea jalankulkijoille ja pyöräilijöille ja painostaa heitä suojautumaan autoilun aiheuttamalta vaaralta henkilökohtaisilla turvavälineillä kuten heijastinliiveillä ja kypärällä. Tällaista ajattelutapaa kutsutaan myös nimellä victim blaming.
Lain epäselvä muotoilu palvelee autoilujärjestöjen edustaman Liikenneturvan strategiaa. Liikenneturva käyttää hyväkseen lain harhaanjohtavaa sanamuotoa ja järjestelmällisesti väittää sen tarkoittavan käyttövelvoitetta. Seuraavassa muutamia otteita Liikenneturvan tiedotteista ja lausunnoista.
Pyöräilykypärän käyttö Suomessa lisääntyi jonkin verran, kun vuoden 2003 alusta tuli voimaan kypärän käyttövelvoite.[…]
Vuoden 2003 alusta tuli voimaan velvoite pyöräilykypärän käytöstä. Lain mukaan pyöräilijän ja matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista kypärää.
– Pyöräilykypärä ja pyöräily, 2006
Laki velvoittaa ja järkisyyt puoltavat kypärän käyttöä. – Pelasta kallonen – käytä kypärää!
Totta ja tarua kypärästä (väittämiä)
- Pyöräilykypärää on lain mukaan käytettävä. (oikea vastaus Liikenneturvan mukaan: kyllä)
- Kypärän käyttö tai käyttämättömyys on jokaisen oma asia. (oikea vastaus Liikenneturvan mukaan: ei)
– Totta ja tarua kypärästä -kyselylomake. Oppilaan lomake ja opettajan lomake
Lain mukaan polkupyöräilijän ja matkustajan on ajon aikana käytettävä asianmukaista kypärää. – turvapupu.net -> turvatieto -> pyörällä
Kypärää on käytettävä
Laki velvoittaa ja järkisyyt puoltavat kypärän käyttöä. Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien mukaan kypärän käyttö pelastaisi puolet pyöräilyn kuolonuhreista. Kypärä estää myös lähes kaikki päävammat.
Liikenneturvan viime keväänä tekemän haastattelututkimuksen mukaan vajaa puolet iäkkäistä pyöräilijöistä tiesi, että laki velvoittaa käyttämään pyöräilykypärää.
– Pyöräilyn kuolonuhri useimmiten iäkäs, 2005
Polkupyöräilijän ja matkustajan on tieliikennelain mukaan ajon aikana käytettävä asianmukaista suojakypärää. – Kypärä on pyöräilijän tärkein turvavaruste, 2010
Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana käytettävä asianmukaista suojakypärää. – http://liikenneturva.mobie.fi/tyokalupakki/pyorailykypara/
Myös poliisi väittää, että Suomessa olisi kypäräpakko.
Laki velvoittaa käyttämään pyöräilykypärää. – ”Kypärä päättömyyttä vastaan”, Poliisihallitus 17.4.2003
Seuraavassa muutamia esimerkkejä medioista.
Pyöräilykypärän käyttö on lain mukaan pakollista, mutta rangaistusta sen käyttämättä jättämisestä ei kuitenkaan langeteta. – ”Vakuutusyhtiö ei rokota pyöräilykypärän puuttumisesta” YLE 27.7.2013
Pyöräilykypärän käyttö on lain mukaan pakollista. – ”Unohtuiko pyöräilykypärä? Yle: Vakuutusyhtiö korvaa silti onnettomuuden” Talouselämä 17.7.2013
Clausen hieman yllättyy, kun hän kuulee rikkovansa lakia Tampereella. Hän nimittäin aina pyöräilee ilman kypärää, kuten suurin osa aikuisista tanskalaisista. – ”Tanskassa pyöräily on osa koulunkäyntiä”, Aamulehti 27.5.2014
Kypäräpakko ja liikennesuunnittelu vähentänyt kuolemia
[…] Myös vuonna 2003 voimaan tullut kypäräpakko on voinut vähentää kuolemantapauksia. – ”Pyöräilyonnettomuuksien määrä on romahtanut – nopean pyöräilyn kasvu ei näy tilastoissa” MTV 15.9.2013. (Uutinen sittemmin korjattu)
Tieliikennelain mukaan pyöräilijän on käytettävä asianmukaista, pyöräilyyn tarkoitettua kypärää. Vaikkei sen käyttämättömyydestä rangaista, ei pyöräilykypärä ole mikään turhake, sillä se pelastaa ihmishenkiä. – ”Pyöräilykypärän käyttö on edelleen asennekysymys – henkiä kypärä kuitenkin pelastaa”, YLE 25.3.2014
Suomessa pyöräilijän on lain mukaan käytettävä kypärää, mutta käyttämättömyydestä ei rangaista. – ”Pyöräilykypärän käyttö on täysin turhaa, väittää neurokirurgi”, Helsingin Sanomat 1.6.2014 (Teksti korjattiin suoraksi lakisitaatiksi lähettämäni palautteen jälkeen, mutta virhe on edelleen kuvatekstissä)
Ensi vuoden alussa tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun pyöräilykypärän käyttö tuli pakolliseksi Suomessa. Kypärän käyttö on lisääntynyt lain aikana kuitenkin vain 10 prosenttia. Suuri osa kansalaisista ei ole kypäräpakosta kuullutkaan. Moni taas ei usko kypäräpakkoa, koska siitä ei saa sakkoa. –”Kypäräpakko ei tehoa – kaksi kolmesta pyöräilee edelleen pää paljaana” YLE 30.11.2011
Suomessa pyöräilijällä on lain mukaan velvollisuus käyttää kypärää. […] Toisin kuin Saksassa, Suomen tieliikennelaissa pyöräilijä velvoitetaan käyttämään kypärää. […]
Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen oli aiemmin itse ministeriössä säätämässä tieliikennelakeja. Kypärälaki on hänen mukaansa tähän saakka ollut huono kompromissi.
– Nyt, kun kypärän käyttöaste on koko maassa lähellä 40 prosenttia ja Etelä-Suomessa huomattavasti yli, voitaisiin sakkopakkoa kyllä harkita. Oma mielipiteeni on, että jos jotakin kielletään ja käsketään, niin siitä olisi myös oikeita seuraamuksia, Tarvainen sanoo.
– ”Mitä sanoo laki – saako ilman pyöräilykypärää kolaroineen korvaukset evätä?” YLE 19.6.2013
Jos joku tietää, että kypärän käyttösäännös on vain suositus, ei kielto eikä käsky, niin Tarvainen. Hän oli aikoinaan töissä Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistelemassa kypärän käyttösäännöstä.
Useimpien virheellisten uutisten jäljet johtavat Liikenneturvaan. Liikenneturvan yksi suurimmista ongelmista on, että sillä ei ole sisäistä eikä ulkoista eettistä säätelyä. Liikenneturvassa katsotaan, että on ihan OK muutella lain sanamuotoja vastoin lainsäätäjän tarkoitusta, jos se palvelee heidän omia tarkoitusperiään. Tällaiselle toiminnalle on olemassa myös kansanomaisempi termi: valehtelu. On käsittämätöntä, että virallisessa asemassa oleva Liikenneturva toimii näin, ja että sen annetaan toimia näin.
Tietämättömyydestä ei ole kyse. Kun Liikenneturva viestii ministeriöön päin, se yhtäkkiä tietääkin, että kypäräsäännös on suositus. LVM:lle vuonna 2009 antamassaan alkolukkolakia koskevassa lausunnossaan Liikenneturva toteaa:
Myös pyöräilykypärän käyttöpakon sijaan päädyttiin käyttösuositukseen. Tutkimusten mukaan tämäntyyppiset vapaaehtoisuuteen pohjautuvat suositukset eivät johda turvallisuuden näkökulmasta riittäviin tuloksiin.
Mutta montako kertaa Liikenneturva on puhunut vapaaehtoisuudesta tai suosituksesta viestiessään kansalaisten suuntaan?
Voiko laki suositella?
Tässä vaiheessa ei pitäisi olla enää epäselvää, että kypäräpykälä on suositus. Kuitenkin Lainkirjoittajan oppaan mukaan
Laki ei liioin ole ohje, ei suosituskaan. Laki sallii, oikeuttaa tai velvoittaa. Lakiin ei saa ottaa ”säännöksiä” asioista, jotka ovat itsestään selviä tai joilla ei muuten ole minkäänlaista oikeudellista merkitystä. Perustuslakivaliokuntakin on lausunnossaan (PeVL 37/2006 vp) todennut, että yleensä ei ”ole soveliasta hyväksyä lain tai minkään muunkaan säädöksen muodossa” ”oikeudelliselta velvoittavuudeltaan” ”heikkoja tai velvoittavuutta kokonaan vailla olevia yleisiä säännöksiä”. Esimerkiksi tieliikennelakiin (267/1981) vuonna 2002 otetulla säännöksellä siitä, että ”polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää”, ei ole oikeudellista velvoittavuutta. […]
Samoin lakikielessä on vältettävä tarpeettomia ja sisällöttömiä sanoja. Edellä mainitussa tieliikennelain esimerkissä tällaisia sanoja ovat ”yleensä” ja ”asianmukainen”. “Asianmukaisella suojakypärällä” tarkoitettaneen päätä iskuilta suojaavaa kypärää. ”Asianmukainen” on kaikessa subjektiivisuudessaan lakikielessä sisällötön sana.
Kypäräsäännös ei ensinnäkään täytä lakikielen vaatimuksia. Mutta suurempi ongelma on, että kypäräsäännöksestä tiedotetaan velvoitteena, ja silloin sillä on sama efekti kuin velvoitteella, joskin lievempi. Kypäräsäännös on ongelma, ja sille on tehtävä jotain. Käytännössä vaihtoehtoja on kaksi: joko se poistetaan, tai se muutetaan velvoittavaksi. Ulkomaiden kokemusten perusteella tiedämme, että pyöräilykypärän käyttöpakko on erittäin huono idea. Se vähentää pyöräilyä. Ainoa loogisesti ja eettisesti kestävä ratkaisu on poistaa epämääräinen, väärin ymmärretty ja väärinkäytetty kypäräsäännös laista kokonaan. Samalla on myös lopetettava painostaminen, pelottelu ja nimittely virallisten tahojen toimesta ja jätettävä ihmisille aito valinnanvapaus.
Lausunnot ja muistiot
Lausunnot:
- Oikeusministeriö
- Sisäasiainministeriö
- Sosiaali- ja terveysministeriö
- Ympäristöministeriö
- Opetusministeriö
- Opetushallitus
- Tiehallinto
- Ajoneuvohallintokeskus
- Kuntaliitto
- Kuluttajavirasto
- Työterveyslaitos
- Liikennevakuutuskeskus
- Liikenneturva
- Kaupan Keskusliitto
- Suomen Latu
- Suomi pyöräilee
- Suomen Liikenneliitto
Kun kerran mainitset oikeusministeriön ja promilerajat, kannattaa lukea oikeusministeriön eriävä mielipide tieliikenteen turvallisuussuunnitelmassa, se on nimittäin järkevä ja hyvin perusteltu kannanotto.
Kiitos linkistä, Olli. Monet noista oikeusministeriön esittämistä argumenteistahan pätevät myös kypäräsäännökseen tai oletettuun kypäräpakkoon.
Hyöty-haitta -arviointia ei tehty kypäräsäännöksen kohdalla, vaan se säädettiin hutiloiden fiilispohjalta. Koska se tuntui hyvältä idealta.
Noita yleensä -muotoiluja löytyy muuten tieliikennelaista muutamasta muustakin paikasta:
9 § 2 momentti: ”Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla.”
40 § 3 momentti: ”Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa.”
42 §: ”Jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.”
44 § 1 momentti: ”Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.”
Kiitos perusteellisesta työstä tärkeän asian puolesta! Lakimuutoksessa sekoitettiin myös pyöräilijän oikeuksia melkoisesti. Varsinkin pyörätietä käyttävän pyöräilijän asemaa risteystilanteissa heikennettiin melkoisesti. Nythän pyöriäilijän pitäisi tarkistaa onko autoille asetettu kärkikolmio jossain kohtaa ennen risteystä, muuten hän on heikommassa asemassa kuin samaa risteystä ylittävä jalankulkija. Autoilijan pitäisi taas arvioida onko pyöräilijä alle 12-vuotias, koska silloin hän on periaatteessa väistämisvelvoillinen. Muuten ei.
Virkamiesten jälki näkyy myös tässä.
Se onko pyöräilijä alle 12-vuotias, ei ole mitään merkitystä. Pyöräilijän ikä ei vaikuta mitenkään väistämisvelvollisuuksiin. Pyöräilijä on aina pyöräilijä eikä koskaan jalankulkija ja väistämisvelvollisuudet ovat täysin samat iästä riippumatta. Autoilija ei mitenkään muutu väistämisvelvolliseksi vaikka kyseessä olisi alle 12-vuotias henkilö.
Autoilija on tosin velvollinen olemaan eritysien varovainen aina kun liikenteessä on lapsia, sillä lapset eivät välttämättä vielä osaa sääntöjä.
(Edit: tämä on siis vastaus Risto Koivuselle.)
Totta.
42 §:n heijastinsäädös muistuttaa kypäräsäädöstä.
Myös kun pykälää muutettiin, muutoksen perusteluissa (HE 103/2002) pykälä todettiin suositukseksi.
9 § 2 mom. on eduskunnan liikennevaliokunnan kirjoittama (LiVM 4/1980). Valiokunta ei perustellut sanamuotoa ”yleensä”. Tarkoitus oli selventää hallituksen esitystä, jonka mukaan on käytettävä eniten oikealla olevaa vapaata ajokaistaa. Tarkoitus lienee antaa kuljettajalle vapaat kädet valita kulloisiin olosuhteisiin parhaiten sopiva kaista.
40 § 3 mom. historia on mielenkiintoinen. Pykälän perusteluiden (HE 74/1979) mukaan kyse on ”ohjeesta [jalankulkijan] kulkemisesta jalkakäytävällä ja suojatiellä”. Näiden lisäksi se koski pyörätietä, mutta perusteluissa tämä jätettiin epäolennaisena yksityiskohtana mainitsematta. Lisäksi pykälä käski sivuuttamaan vastaantulevan jalankulkijan oikealta. Siis alunperin kyse oli jalankulkijan paikasta ja toiminnasta jalkakäytävällä, eikä pyöräily liittynyt asiaan! 1997 tämä muutettiin koskevaan vain pyörätietä.
Sen enempää alkuperäisen kuin muutetunkaan pykälän perusteluissa (HE 74/1979, 251/1996) ei avata sanamuotoa ”yleensä”. Jälkimmäisessä vain todetaan pykälän tarkoittavan täsmälleen sitä mitä siinä lukee, ”Ehdotuksen mukaan jalankulkijan olisi pyörätiellä tai yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä (sic!) yleensä käytettävä väylän reunaa, joko oikeata tai vasenta.”
44 § tarkoituksena oli yksinkertaistaa aiempia sääntöjä, jotka olivat
Ennenkaikkea pyöräilijä on myös heikommassa asemassa kuin vieressä ajoradalla ajava autoilija – ajoradan käyttäjän riittää katsoa, että onko risteykseen oikealta tulevalla tiellä kolmiota vai ei, pyöräilijän pitää katsoa molemmat puolet.
Muistutan kuitenkin, että lain silmissä alle 12-vuotias pyöräilijä ei ole jalankulkija vaan pyöräilijä. Suojatien ainoa vaikutus väistämisvelvollisuuteen on se, että autoilijan on annettava esteetön kulku suojatietä käyttävälle jalankulkijalle, ei suojatietä ylittävälle jalkakäytävän käyttäjälle.
Lisäksi jos katsotaan, että pyöräilijä ei saa ajaa suojatien (joka ei ole pyörätien jatkeena) ylitse, niin silloin ei saa myöskään tämä alle 12-vuotias pyöräilijä.
Ajoneuvojen kuljettajien on kuitenkin suhtauduttavalla erityisellä varovaisuudella lapsia, vanhuksia ja muita sellaisia kohtaan, joten käytännössä ajoneuvon kuljettajan on fiksua päästää alle 12-vuotias ajamaan ylitse – eipähän ainakaan yhtäkkiä ponkaise alle.
Menee varmaankin osin seuraavien osien alueelle tai kokonaan ohi, mutta linkkejä katsoessa osuin tällaiseen juttuun http://yle.fi/uutiset/vain_typera_valttelee_kyparaa__vai_oliko_se_sittenkin_toisinpain/7281090?ref=leiki-uu ja erityisesti huomion kiinnitti siinä olevat Anna-Liisa Tarvaisen kommentit:
”– Eihän tällä oikeastaan ole merkitystä, että kuinka läheltä autoilija ajaa sitä pyöräilijää. Että onko siinä jokunen sentti enemmän tai vähemmän. Eivät ne vakavat onnettomuudet yleensä niissä [tilanteissa] tapahdu.
Vakavat pyöräilyonnettomuudet tapahtuvat Tarvaisen mukaan hyvin usein siellä, missä autot eivät edes liiku: pyöräteillä. Eteen voi tulla kuoppa tai ote livetä syystä tai toisesta – ja sitten kaadutaan. Eikä yhdenkään auton ole tarvinnut ajaa läheltä.
Kun pää on jo kolahtanut johonkin, ydinkysymys ei Tarvaisen mielestä ole se, kuinka läheltä auto ajoi. Ydinkysymys on se, suojaako päätä mikään.
– Kyllä pyöräilijän päävammat vältetään nimenomaan sillä, että käytetään kypärää, Tarvainen sanoo.”
Olisi kiva tietää millaisista ”vakavista pyöräilyonnettomuuksista” Tarvainen nyt puhuu. Jotenkin haiskahtaa, että nyt kyseessä onkin ikäihmisille sattuvat kaatumiset hyvin hitaista nopeuksista. Eli samalla argumentilla voisi puolustaa kävelykypäriä. Muistan kuitenkin jokusenkin jutun auton alle kaatuneista pyöräilijöistä. Mielestäni tällainen on vakava pyöräilyonnettomuus.
Jos taas on kyse pyöräteille rakennetuista näkemäesteistä ja ansoista, olisi ensisijainen ratkaisu infran korjaaminen. Kypärä suojaa kuitenkin ainoastaan päätä ja ihmisessä on monta muutakin hajoavaa paikkaa. Tällaisia paikkoja ei yksinkertaisesti saisi olla: https://www.youtube.com/watch?v=jc3eNhDEaEg&feature=youtu.be Ei ainuttakaan.
Kyllä inho Liikenneturvaa kohtaan kasvaa sitä mukaa kun ko. instituution lausuntoja lukee. Onko todella ainut keino lisätä turvallisuutta kypärän käyttäminen? Tai joulukuuseksi pukeutuminen?
Viimeisen kuuden vuoden aikana pyöräilyn kuolonuhreista noin 50% on ollut yli 65-vuotiaita. Lähde: Tilastokeskus.
Vuosina 2009-2012 kuolintapauksista noin 25% on ollut pyöräilijän yksittäisonnettomuuksia. Lähde: VALT-vuosiraportit.
65% kuolemaan johtaneista pyöräilyonnettomuuksista tapahtuu moottoriajoneuvon kanssa. Lähes 70% pyöräilijöiden henkilövahingoista tapahtuu risteyksissä. Lähde: Liikenneturva.
Kuolintilastot ovat tietysti vain kuolintilastoja, mutta parhaiten dokumentoitu indikaattori vakavista onnettomuuksista.
Kypäräevankelistat sekoittavat järjellistä keskustelua vaihtamalla ”maalia” jatkuvasti sen mukaan, kumpi maali on milloinkin osoittautumassa kestämättömäksi. Kun vastapuoli muistuttaa, että Hollanti on maailman turvallisimpia pyöräilymaita, eikä siellä kukaan käytä kypärää, evankelista sanoo: ”Niin niin, mutta siellä onkin pyöräilijöille omat väylät ja autoilijatkin osaavat ottaa huomioon.” Eli maali on: Suomessa kypärää tarvitaan suojaamaan autoliikenteeltä.
Mutta kun vastapuoli muistuttaa, että pyöräilykypäriä ei ole suunniteltu suojaamaan törmäyksessä auton kanssa, eikä niistä ole siinä juurikaan apua, evankelista sanoo: ”Niin niin, mutta aina voitkin ihan itseksesi yllättäen kaatua pyörätiellä ajaessasi.” Eli maali on: Suomessa kypärää tarvitaan suojaamaan kaatumiselta.
Mitä ilmeisimmin Hollannissa on pehmustetut pyörätiet. Tai sitten suomalaisilla on erityisen vakavia motorisia ongelmia.
Suomessa on pyöräilykypärän käyttövelvoite ilman oikeudellisia seuraamuksia. Velvoite sanana oli käytössä jo liikenneministeriön viestiessä laista tuoreeltaan 3.4.2003 http://web.archive.org/web/20030624110426/http://www.lvm.fi/
Tieliikennelain pyöräilykypärän käyttöä koskeva säännös on kirjoitettu velvoittavaan muotoon ( on käytettävä). Vastaavanlainen velvoite koskee jalankulkijan heijastimen käyttöä. Lain perusteluihin on kirjattu, että pyöräilykypärän ja heijastimen käytön laiminlyönnistä ei ole oikeudellisia seuraamuksia, ei rikos- eikä vahingonkorvausoikeudellisia. Tämän vuoksi säännös onkin suositusluonteinen.
Lainsäädännössämme on annettu muitakin velvoitteita ilman oikeudellisia seuraamuksia eikä ”yleensä” sanan käyttökään ole tarpeellinen osoitus suositusluonteisuudesta. Säännöksiä on siis kirjoitettu selvästi velvoittavaan muotoon, mutta ilman sanktiopykäliä.
Nykyinen heijastinpykälä on yli 30 vuotta vanha, ja pyöräilykypäräsäännös laadittiin aikanaan samaan muotoon tämän kanssa. Tieliikennelakia uudistettaessa Liikenneturva pitää tärkeänä, että laki on kaikilta osin yksikertaista ja selkeää.
vastauksen kokosi,
tiedottaja Pasi Anteroinen, Liikenneturva
Nyt te Liikenneturvassa lähettelette taas niin ristiriitaisia viestejä, että kaipaisin selkeää kannanottoa. Yhdessä lauseessa puhutte velvoitteesta ja toisessa suosituksesta, kuten aiemmissakin kannanotoissanne. Kypäräsäännös on siis teidän mielestänne kumpi, suositus vai velvoite?
Ei kypäräsäännös voi olla yhtäaikaa suositus ja velvoite. Se on jompikumpi. Valitkaa nyt ihmeessä. Ette voi syödä kakkua ja säästää sitä yhtäaikaa.
Mitä tuohon LVM:n vanhaan tiedotteeseen tulee, sen lienee kynäillyt Tarvainen?
Kypärättä pyöräilyhän on sallittua nimenomaan sen takia, että kypäräsuositus on suositus. Sanktiopykälä kyllä löytyy eikä siinä ole mitään poikkeusta kypäräpykälän osalta. Tieliikennelain 103 §:
(Pykälissä 98-102 tai 105 a säädetään muista rikkomuksista ja rikoksista, mutta mikään niistä ei voisi koskea kypärän käyttämättä jättämistä, vaikka kyseessä olisikin velvoite.)
Kyllä. Jos kypäräsäännös olisi velvoite, jota voisi rikkoa, olisi kypärättä pyöräilystä tuomittava sakkoon.
Ei muuta kun yrittämään. Veikkaan että voi olla vähän vaikeaa saada niitä sakkoja. Valmistelupapereissa kun erikseen alleviivattiin että sakkoja ei tule. Mutta voihan se olla, että lainsäätäjä on väärässä, ja Liikenneturva oikeassa?
Liikenneturvan lanseeraama ”vapaaehtoinen velvoite” on kyllä käsitteenä niin jännä, ettei sen merkitystä tämmöinen tavallinen pulliainen pysty ymmärtämään.
Jos Liikenneturva on yksiselitteisesti sitä mieltä, että kyseessä on velvoite, niin miksi sitten mainitussa 2009 lausunnossa LVM:lle olette kirjoittaneet suosituksesta?
Myöskin kommentti ohitti täysin koko artikkelin ytimen, eli lukuisat lain taustalla olevat valmistelut, joissa lainauksien mukaan puhutaan suosituksesta. Ovatko lainaukset väärin? Onko vastakkaiseen kantaan mitään muuta perusteluja, kuin lain sanamuoto ja sen oma (verrattuna lain valmistelijoiden) tulkinta?
Hiukan harhailua sivupolulle itse aiheesta, mutta Liikenneturvan olemassaolosta säädetään laissa, jolloin Liikenneturva on ymmärtääkseni virallisesti julkisyhteisö. Ainakin näin lakiasioiden suhteen maallikon silmissä useammassakin Liikenneturvan kirjoituksessa rämmitään aika pahasti suossa ja annetaan ainakin minun ymmärrykseni mukaan väärää tietoa. Jos näin oikeasti on, syyllistyykö Liikenneturva (tai joku sen työntekijä) mahdollisesti virkavirheeseen?
Wikipediassa kirjoitetaan virkavirheestä mm. seuraavaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkavirhe):
Virkavirhe on julkisyhteisön tai sen palveluksessa olevan julkista valtaa käyttävän työntekijän tekemä päätös tai toimi, jossa tahallaan tai huolimattomuutta rikotaan annettuja säännöksiä, määräyksiä, asetuksia tai lakia.
Julkista valtaa käyttävällä työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, jonka tehtäviin lain tai asetuksen nojalla kuuluu antaa toista velvoittava määräys, päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta tai puuttua toisen etuun tai oikeuteen. Tällainen henkilö on myös se, jonka lain tai asetuksen nojalla tai viranomaiselta saadun toimeksiannon perusteella kuuluu osallistua päätöksen valmisteluun tekemällä päätösesitys tai päätösehdotus, laatimalla selvitys tai suunnitelma, ottamalla näyte tai suorittamalla tarkastus tai muulla vastaavalla tavalla. Yleensä julkista valtaa käyttävä henkilö on virkamies.
Tieliikennelakiin kirjatun pyöräilykypärän käyttöä koskevan säännöksen sanamuoto on velvoittava, mutta hallituksen esityksen perusteluissa on ilmaistu, että kyseessä on suositusluonteinen säännös ilman oikeudellisia seuraamuksia. Liikenneturvalla ei ole tähän lisättävää.
Eli siis hallituksen esitys ja lain sanamuoto ovat ristiriidassa?
Laki ja varsinkaan yleinen kielenkäyttö ei ikinä voi olla täysin yksiselitteistä, mutta ihmiset kuitenkin pyrkivät ymmärtämään sanoman tarkoituksen tarttumatta yhden sanan johonkin merkitykseen. Kun tahallaan vääntää lausutun sisällön muuksi kuin tarkoitettiin, voi ihmetellä että miksei halua ymmärtää mitä muut ymmärtävät?
Kaikki osaavat murjoa pilkkua, mutta parhaan lopputuloksen saaminen ön vaikeampaa.
Velvollisuuksia on monia ilman pakottavuutta. Teemaan liittyvänä vaikka pyörätien käyttövelvollisuus: saat valita muunkin reitin, tai jättää ajamatta. ”Käytä kypärää, mutta älä jätä ajamatta jos et käytä.”
Mainio huomio. Toivottavasti joku on niin aktiivinen, että otattaa selvää, mieluiten alkaen Liikennesurman räikeimmistä ”pakkollisuus” vedätyksistä tai muusta räikeästä.
Tässä maassa on ihan liikaa virkamiehistöä, jotka, ehkä hyvää tarkoittaen, laiskuuttaan, tyhmyyttään, ahkeruuttaan tai minkä lie syyn vuoksi, tekevät hölmöyksiä, vääryyksiä, laittomuuksia tai haittaa, ilman vastuuta. Monasti syy on se, että niin on aina ennenkin tehty ja tai tai että vastuu on hajautunut.
Muuten hyvä kirjoitus ja samaa mieltä, kaksi lisäpointtia:
1) Liikenneturva vihaa autoilua ja autoilijoita. Jos tavallista kuljettajaa voi syyllistää tavallisesta ajamisesta, LT tekee sen.
2) Pyöräilykypärä on tarpeen, mutta pyöräilijä voi parantaa omaa tilannettaan kahdella tavalla: ensinnäkin ajamalla edes vähän liikennesääntöjen mukaan ja toiseksi noudattamalla varovaisuutta. Pyöräilijä ei näy, ei kuulu, liikkuu tarpeen mukaan ajokaistoilla, jalkakäytävillä ja nurmikoilla, eikä pelota autoilijaa (näin se vaan on), mutta kulkee kaupungissa jopa autoja ja nopeusrajoituksia nopeammin. Varsinkin yksisuuntaisilla teillä väärään suuntaan.
Jos pyöräily kaupungissa tuntuu joskus vaaralliselta, syy voi olla myös pyöräilijässä itsessään. Enkä tarkoita että autoilijat olisivat aina oikeassa tietenkään. Kaikilla on liikenteessä enemmän velvollisuuksia kuin oikeuksia. Pyöräilijän henki on höllemmässä kuin autoilijan, joten tervettä itsesuojelua peliin.
Muitakin ”yleensä” sanoja tieliikennelaista.
”Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla.”
”Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa.”
”Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.”
Noilla argumenteilla autoilijan turvavyöpakko tai nopeusrajoitukset pitäisi myös muuttaa suosituksiksi.
Mutta kun ajan työmatkat polkupyörällä kypärä päässä niin mikä kypärä on turvallinen ja mikä ei? Mannerheimintien kuuluisassa onnettomuudessa pyöräilijällä oli kuuleman mukaan kypärä päässä, mutta hän kuoli koska se ei suojannut riittävästi. Ja juuri tuollaisissa tapauksissa sen pitäisi suojata -pienellä nopeudella kaatuminen asfalttiin. Ajanko siis päässäni kypärä, josta ei ole onnettomuustilanteessa mitään hyötyä? Mikä kypärä olisi turvallinen?
Moottoripyöräkypärän suojaustaso suunnilleen riittää suojaamaan kaatumisperäisiltä vammoilta jonnekin 20-30 km/h nopeuteen asti, monissa malleissa on kiinnitetty edes jonkinlaista huomiota siihen, että ihmisen niska on ongelmallisen heikko piste, ja useimmat on muotoiltu olemaan olematta täynnä kulmikkaita ulokkeita ja aukkoja, jotka katukiveyksen, aluskasvillisuuden sun muun sellaisen kanssa yhteen ottaessaan tempovat sisällään olevaa päätä aiheuttaen aivoille ja kaularangalle rotationaalisia vammoja. ”Pyöräilykypärän” nimellä myytävät EN1078:n mukaiset potat on suunniteltu suojaamaan vain täsmälleen kohtisuorilta iskuilta (koska mitään muuta ko. standardi ei mittaa) ja niiltäkin vain energiatasoilla, jotka vastaavat kaatumista pysähdyksistä s.e. kaatujan pää on alkujaan n. 150 cm korkeudella; EN1078:lla korvatut aiemmin voimassa olleet standardit olivat monin osin kovempitasoisia, mutta tahallisen heikentämisen suuntaan haluttiin tietoisesti mennä kun EU-tason homogenointia asiassa tehtiin…
Kuten tuossa ylempänäkin todetaan, todennäköisesti ajat turha kypärä päässäsi. Lapsille kypärä on perustellumpi, koska vasta ajamista opetteleville ja muutenkin tasapainon muuttuessa kehon kasvaessa käy enemmän omaan kompurointiin kaatumista hitaissa vauhdeissa.
Jos haluat oikeaa suojaa liikenteessä, tarvitset parempaa kuin mitä kaupasta löytyy hyllyltä. Esimerkiksi ruotsalainen Hövding on omien väitteitensä mukaan testattu enemmän oikeita onnettomuuksia silmälläpitäen, esimerkiksi auton konepeltiin/tuulilasiin osumiselta, ja ilmeisesti ilmatyynyn rakenne pitää myös niskaa suorassa (normikypärät lisäävät riskiä selkärankavammoihin niskan taittumista pahentamalla).
Sitä en tiedä toimisivatko moottoripyöräkypärät. Ainakaan en ole kuullut, että niitä olisi testattu pyöräilijöille todennäköisissä tilanteissa.
Niin, ja lisättäköön vielä, että (muistaakseni brittiläisessä) tutkimuksessa on huomattu kypärän lisäävän todennäköisyyttä alunperinkään joutua onnettomuuteen, koska autoilijat ”kompensoivat” sinun näennäisesti turvallisempaa ajoasi ajamalla itse vaarallisemmin pienentämällä etäisyyksiä ohittaessaan. Muistaakseni turvallisinta oli pyöräillä näyttäen mahdollisimman paljon stereotyyppiseltä sunnuntaipyöräilijänaiselta (esim. lyhythiuksisten kannattaa käyttää pitkää peruukkia, eikä pyörä saa näyttää kilpavehkeeltä).
Tutkimus kuitenkin oli yksittäinen, eikä välttämättä yleisty muiden maiden liikennekulttuureihin.
Kysyjä taisi tarkoittaa tämän tapaista vastausta, joka löytyy linkin takaa
https://www.folksam.fi/fi/folksam/tutkimuksia-ja-hyvia-neuvoja/paras-testissa/pyorailykyparatesti-2015
En antaisi tuolle tutkimukselle minkäänlaista painoarvoa. Ainut asia mitä he kertovat tutkimusmenetelmästään on että se on normia tiukempi. Ei siis edes sitä testaavatko he muuta kuin samoja suoria osumia, mutta vain lyömällä kovempaa. Tai tiputtamalla kypäriä talon katolta ja katsomalla mitä sisään laitetuille kananmunille käy.
Myös loppukommentti kylteistä ja oksista tuntuu älyttömältä. Ihan kuin mikään muukaan testin kypäristä auttaisi oksia vastaan, jos ne tulevat pari senttiä päälakea alempaa. Kaikista kypäristä pitää löytää jotain haukuttavaa ja varoiteltavaa, vaikkei tilanne liity mitenkään normaaliin liikenteeseen? Tai sitten ruotsissa on paljon yleisempää ajella silmät kiinni päin erilaisia kiinteitä esteitä. Täällä on todennäköisempää joutua tappeluun polkupyöräkypärä päässä (viittaan useampaan tapaukseen, jossa bussin kuljettaja on tullut ulos pahoinpidelläkseen ulkopuolisia), eikä mikään noista kypäristä suojaa nyrkeiltäkään.
Lisäyksenä vielä olisin siis halunnut nähdä ihan oikean testiraportin, jossa kerrotaan toistoon riittävällä tarkkuudella miten kypäriin kohdistettiin iskuja, ja mitä paremmuudessa oikeasti mitattiin. Tai edes videon testitilanteesta tähän tapaan: https://www.youtube.com/watch?v=uVZ0qiA-jBY. Hövdingillä on myös muita videoita, ja vaikka ne toki ovat mainoksia, niin niistä tulee luottavaisempi olo testien realistisuudesta ja hyödyllisyydestä. Hövdingin tosin on voinut saada osasta testeistä myös surkean tuloksen, mutta niitä videoita ei sitten tietenkään ole laitettu esille.