Tuli viikonloppuna keskusteltua hyvien pyöräteiden kaavoittamisesta ja nyt kun minusta tuli varajäsen Espoon tekniseen lautakuntaan, niin täytyy perehtyä vielä tarkemmin rakentamisen yksityiskohtiin. Yritän varajäsenenä tukea varsinaisia jäseniä sujuvampien pyöräteiden rakentamisessa. Ja onneksi siellä on kokeneempiakin pyöräilijöitä joukossa. 🙂
Aloitin opiskelun kirjasta Parhaat eurooppalaiset käytännöt pyöräilyn ja kävelyn edistämisessä luvusta Solmut auki, jossa on maallikollekin havainnolliset kuvat hyvistä liittymistä ja tieratkaisuista. Kaupunkifillarissa oli vielä perinpohjainen kirjoitus kiertoliittymistä ja Tampereen kaupunkifillarissa jäähyväismuotoilut reunakiville.
Mitä muuta suosittelisitte, mistä voisi ammentaa tietoutta kun lukee katusuunnitelmia tai yrittää ymmärtää asemakaavoja pyöräilyn kannalta? Ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota?
Yksi asia, mihin olen erityisesti kiinnittäny huomiota täällä Tanskassa, ja mikä puuttuu Suomesta, on kynnys pyörätien ja jalkakäytävän välissä. Eli pyörätie on alempana kuin jalkakäytävä, mikä luo kävelijälle tunteen, että nyt astuu ”autotielle”
Tämä tosin toimii parhaiten keskuksissa, taajamissa ehkä ei niin tärkeä.
Yleisenä vinkkinä voin sanoa, että kannattaa lähteä pyöräretkelle Kööpenhaminaan ja kamera mukaan! Kun ajaa itse näitä katuja, saa tuntuman niistä pienistä asioista, jotka tekevät pyöräväylistä onnistuneita.
Oikein hyviä kysymyksiä. Ikävä kyllä näihin on vaikeaa antaa oikein hyvää vastausta. Tietoa on hajallaan eri paikoissa, ja kaikkien asiaa koskevien teosten lukeminen on aikamoinen urakka.
Monet tärkeät asiat ovat oikeastaan aika yksinkertaisia eivätkä vaadi kummempaa kirjallisuuden tuntemusta. Riittävän hyvät näkemät risteyksissä, ei liian jyrkkiä mutkia eikä turhaa mutkittelua, ei ylimääräisiä ylä- tai alamäkiä, suorat ja selkeät reitit, pyöräilyn ja jalankulun erottelu silloin kun jalankulkijoita on paljon.
Tiehallinnon ohje Kevyen liikenteen suunnittelu on osin vanhentunut, mutta monin osin hyvä ja yhä ajankohtainen. Uuden ohjeen laatiminen on käynnissä, ja se lienee valmis tämän vuoden loppupuolella.
Liikenneviraston ohjeesta Kävely ja pyöräily kaavoituksessa voi ammentaa tietoa asemakaavojen ymmärtämiseen. En ole tätä ohjetta lukenut, joten en osaa sitä kehua enkä kritisoida.
Turvallisuudesta on olemassa aika paljon materiaalia, osittain sen takia että siihen on keskitytty unohtaen muut kysymykset kuten sujuvuus ja mukavuus. Tästä materiaalista osa on hyvinkin korkeatasoista, ja osa ei. Minun mielestäni paras suomalainen julkaisu aiheesta on Mikko Räsäsen väitöskirja. Suosittelen kuitenkin aloittamaan väitöskirjaa lyhyemmästä ja helppolukuisemmasta selvityksestä Pyöräilyn riskit Helsingissä.
Ulkomaalaisista tutkimuksista voisin nostaa kaksi ajatusta esiin. Ensimmäinen on ”safety in numbers” -efekti: mitä enemmän pyöräilijöitä, sitä turvallisempaa se on. Ilmeisesti suurempi pyöräilyn määrä tuottaa pyöräilijät paremmin huomioivat liikennekulttuurin (tutkimusviite). Kaupunkikeskustoissa pyöräteiden ja -kaistojen rakentaminen lisää turvallisuutta nimenomaan tämän efektin kautta, eikä sen takia että pyörätiet itsessään olisivat turvallisia. Pikemminkin päinvastoin: jos liikennemäärät olisivat samat, katu ilman pyöräteitä olisi turvallisempi (tutkimusviite).
Kiertoliittymistä sain vinkin Sauli Sarjamon lopputyöhön, jossa on hyvin käyty läpi erilaisia kiertoliittymiä: http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/53830/Sarjamo_Sauli.pdf?sequence=1
Suvi Peltolan lopputyössä on määrittelyosiossa koottu väylätyyppien edut, erottelun perusteet jne perusjutut, joista on hyvä aloittaa. Tärkeimpänä lähteenä yllämainittu Parhaat eurooppalaiset käytännöt:)