HS kirjoittaa tänään jalkakäytävällä ajamisesta. HePon puheenjohtaja Janne Nurminen toteaa hyvin, että perinteiset kevyen liikenteen väylät ovat totuttaneet pyöräilijät kulkemaan jalankulkijoiden kanssa.
Jutussa mainitaan erityisiksi ongelmapaikoiksi Hämeentie, Mechelininkatu ja Runeberginkatu. Outo on, että jutussa ei tehdä sitä yksinkertaista johtopäätöstä, joka on ilmeinen: Pyöräkaistat näihin paikkoihin, niin jo loppui jalkakäytävällä ajelu! Joskus ratkaisut ovat yksinkertaisia.
Mechelininkadulle on jo pyörätie tulossa, mutta Hämeentien pyöräkaistasta ja Runeberginkadun pyöräkaistan jatkosta on puhuttu niin paljon, tässäkin blogissa, että luulisi ratkaisun olevan siis jo selvä kaikille.
lauranordstrom
Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden oikea kulkulinja on myös hyvin usein sekava. Katsokaa vaikka nämä liikennemerkit jotka kaikki saattavat löytyä pääkaupunkiseudulla kymmenen kilometrin pyörälenkin aikana:
http://www.polkupyoraily.net/wiki/Liikennesäännöt#Py.C3.B6r.C3.A4ilij.C3.A4n_paikka
Tuossa on kolme merkkiä joiden mukaan pyöräilijä a) ajaa jalankulkijoiden seassa missä parhaiten mahtuu b) ajaa vasenta laitaa c) ajaa oikeaa laitaa. Hommaa vaikeuttaa myös se, että yleensä jalankulkijoita löytyy koko kevyen liikenteen väylän leveydeltä, ja myös vastaan tulee pyöräliikennettä.
Omalla työmatkallani on tieosuus, jossa on ensin yhdistetty kvl, ja sitten rinnakkainen kvl. Koko matkalla/osittain koko matkalla on myös merkitty jonkinasteinen keskilinja. Lopputulos on sekava.
Ajatelkaa jos autojen tulisi välillä ajaa vasemmalla kaistalla, sitten taas oikealla ja välillä kaikki saisivat ajaa missä kohdassa huvittaa. Kaistatyypin vaihto tehtäisiin ilman kaistamerkintöjä, vain pienellä satunnaisella liikennemerkillä joka jää vaikkapa puun katveeseen. Samalla joukkoon laitettaisiin mopoautoja (kävelijä 5 km/h) ajamaan viittäkymppiä ja ralliautoja ajamaan kahtasataa (pyöräilijä 20 km/h). Ei varmaan olisi kovin sujuvaa.
Juuri näin! Koko sanasta kevyt liikenne tulisi luopua.