Tänä aamuna polkiessani töihin pyörällä melkein törmäsin ehkä kahdeksankymppiseen mummoon.
Ajoin Hämeentien pyörätietä risteykseen, kun viereisellä jalkakäytävällä kävelevä mummo yhtäkkiä kääntyi eteen. Pyöräni jarrut ovat kunnossa ja ajonopeuteni oli tilanteen huomioiden turvallinen. Siksi äkkijarrutus riitti välttämään törmäyksen, eikä tarvinnut ryhtyä holtittomiin väistöoperaatioihin.
Syynä vaaraan olivat kaupungin esteettömyysohjeet. Ohjeiden mukaisesti jalkakäytävän kohdalle rakennetaan reunakivi, ja pyörätielle luiskattu reunakivi. Ajatus on, että sokeiden opaskoirat tunnistavat reunakiven ja pysähtyvät, mutta pyörätuolien, lastenvaunujen ja rollaattorien kuljettajat ylittävät risteyksen pyörätien kohdalta.
Aamuinen mummo kulki omin jaloin, ilman apupyöriä. Askel oli kuitenkin kovin lyhyt ja matala. Ilmeisesti hänelle pyörätie ilman kynnystä oli helpompi käveltävä, ja siihen esteettömyysnormit hänet ohjaavatkin. Hyvä niin, paitsi kun siinä menee niitä pyöriä.
Kaikkien jarrut eivät ole kunnossa. Kaikki eivät aja tilanteen huomioiden turvallista nopeutta. Kaikki eivät katso eteensä. Ja vaikka kaikki olisikin kunnossa, onnettomuuksia voi silti sattua.
Onkin vastuutonta ja vaarallista ohjata huonosti liikkuvat ihmiset pyöräteille risteyksissä. Kaupan päälle saadaan sokeatkin eksymään sinne, kun pyöräteitä ei ole selkeästi erotettu jalkakäytävästä. Aivan samat esteettömyysratkaisut (joista Könkkölän erinomainen kuvaus tässä) on Tukholmassa – ja muuallakin Ruotsissa – sijoitettu suojatielle ilman, että pyörät tungetaan sekaan. Koska risteyksissä leveyssuuntaan on aina tilaa, ei tässä tule ongelmaa edes ahtaudesta
Helsingin esteettömyyttä määrittäviin katualueiden tyyppipiirroksiin pitääkin pikimmiten päivittää kortti, jossa kuvataan miten pyörätie viedään risteyksen läpi turvallisesti ja liikuntarajoitteisia vaarantamatta. Nykykaltainen ratkaisu sopii vain yhdistetyille kevyen liikenteen väylille vähäliikenteisiin paikkoihin.
Edit: vaihdettu suraku-kortti tyyppipiirroksiin päivitysvaatimuksen suhteen. Tyyppipiirrokset ovat se oikea dokumentti, jonka perusteella kadut rakennetaan.
Hyvä huomio.
Jotenkin tuo esimerkkikuva vain korostaa olemassaolevien väylien ja suojateiden merkintöjen epäselvyyttä. Uusissa rakenteissa saattaa olla jo jotakin jäsentyneisyyttä, mutta esimerkiksi Oulun ikääntyneessä infrassa on vaikea erottaa mikä viesti milläkin osalla on.
Eri aikoina rakennetuista liittymistä ja väylistä seuraa myös joskus se, että eri liikennemuotojen kaistat vaihtavat risteyksessä paikkaa ja palaavat sitten omille puolilleen risteyksen jälkeen.
Rollan, pyörätuolin ja sähkärin etupyörä ei ole yleensä suoraan ohjattavissa eli
etupyörä menee aika usein pienenkin esteen kohdatessaan linkkuun – saati, että 5 sentin töyssy tuntuu ja heilauttaa aivan tarpeettomasti. Tässä taitaa meillä kaikilla pyörillä ja tossuilla kulkijoilla olevan vielä opiskelun ja kynnysten tasoittamisen paikka. Ymmärrän mummon reitinvalintaa joka kerta nurmikon poikki oikaistessani.
http://youtu.be/CnN-QEBs5iw
Jos SuRaKu -korttia oikein tarkkaa katsoo, niin luiskattu reunakivi jatkuu n. 1/3 jalankulkijoiden puolelle. Mutta surkea kortti herättää lisäkysymyksiä:
– miksi luiskattu reunakivi?, miksi ei nollatasoon upotettu reunakivi. Luiskattu ei ole esteetön!
– miksi myös jalkakäytävän puolella oleva ”varoitusalue” jatkuu luiskatun kohdalla. Varoitusalue palvelee huonosti näkeviä ja niiden toivomuksesta ja tietenkin varoitusalue pitää olla vain siinä kohdassa, missä reunakivi on 20mm korotettu.
– miksi pyöräilijöillä pitää olla myös reunakivi?
– entä rakentamisen laatu? Kivimiehet, asfalttimiehet ja viivamaalarit ovat kaikki eri ihmisiä, joten valkokypäräinen vastaa, jotta luovuutta (lue:ammattitaidottomuutta) ei ilmene.
– entä seuraava asfaltti- ja/tai maalauskerta?
Ainoa hyvä asia kortissa on, että huonosti näkevien ylityskohta ja pyöräilijöiden ylityskohta ovat kaukana toisistaan (välissä esteetön ylityskohta).
No, entä Tukholma:
– oma tolppa, nappi ja pyörävalot pyörillä oikeassa paikassa
– nollatason reunakivi esteettömillä, pyörillä ei mitään (luonnollisesti)
– varoituslaatoitus ja siihen johtava besubetonilaatoitus on loppuun saakka mietitty (vrt. Tukholman keskikoroketta Helsingin vastaavaan)
– suojatieviivat pyörätiellä ovat puolet kapeampia
– kuvasta ei huomaa, mutta jalankulkijoiden painonappirasian (kultainen pystyraita) päällä on nuoli osoittamassa seuraavaa tolppaa. Helsingissä en ole nähnyt ensimmäistäkään nuoli ”kolikkoa”.
Kehitettävää siis riittää..
Otso, laitatko joskus jakoon Sosiaalifoorumin slaidit?
”Ajatus on, että sokeiden opaskoirat tunnistavat reunakiven ja pysähtyvät”
Tästä taisi unohtua tärkein. Könkkölän mukaan reunatuki on mitoitettu nimenomaan niin, että näkövammaiset havaitsevat sen kepillä.
Laki toteaa selvästi suojatien olevan jalankulkijoita varten ja pyörätien jatkeen pyöriä (ja mopoja). Kaikista heikoimpien jalankulkijoiden turvallisuuden ja myös oikeusturvan tähden heidän pitää pystyä ylittämään tie suojatietä pitkin.
Tukholmalainen ratkaisu ei näytä täysin ongelmattomalta. Jalankulkijoiden puolella oleva luiskatun reunatuen osuus näyttää niin kapealta, että liikuntarajoitteinen saattaa helposti kulkea ainakin osittain pyöräliikenteen puolella.
Tukholma-laatan koko on 35×35, joten esteettömien tila on n. 90cm. Perus rollaattori 60 – 70cm ja lastenvaunut 60 – 80cm.
Erittäin hyvä postausaihe. Sama koskee myös lastenvaunuja. Niiden kanssakin moni koukkaa tasaisinta kohtaa pitkin. Ja pelkästään jo moni nuorikin kävelijä valitsee tasaisimman väylän. Lisäksi, kanttikivet hankaloittavat huomattavasti talvikunnossapitoa. Aura tökkää niihin aika napakasti.
Jos tärkein syy on näkövammaiset ja opaskoirat, niin olisiko tähän jokin toinenkin vaihtoehto? Erilainen pinnoite katuun ennen suojatietä, karhennettu kivireuna? Uritus?