Viimeisten viiden vuoden aikana pyöräilyn turvallisuus on parantunut Suomessa huomattavasti. Kun vielä 1990-luvulla liikenteessä kuoli yli 70 pyöräilijää vuodessa, niin viime vuosina enää 20.
Samalla kuitenkin yhä suurempi osa kuolemaan johtavista pyöräonnettomuuksista kohdistuu kahteen muita heikommassa asemassa olevaan ryhmään: lapsiin ja vanhuksiin.
Yli puolet pyöräilijöiden liikennekuolemista tapahtuu yli 65-vuotiaille. Vastaavasti 4-8 % onnettomuuksien uhreista on iältään 10-14. Muutoin onnettomuudet jakautuvat melko tasaisesti.
Kaikista pyöräilijöistä nämä kaksi ikäryhmää hyötyisivät eniten siitä, että liikenneturvallisuustyön ammattilaiset alkaisivat kiinnittää juuri heihin (65+ ja 10-14 -ikäisiin) huomiota erityisryhminä.
Ryhminä he tarvitsevat eniten sellaista huomiota, joka nyt valuu hukkaan, kun pyöräilijöitä iästä riippumatta pidetään yhtenä isona massana.
Tärkeintä olisi, että Liikenneturva ottaisi nämä kaksi ikäryhmää huomioon erityisryhminä, jotka tarvitsevat muita enemmän suojaa liikenteessä. Pyöräilijöiden liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisinta on, että kaikkia pyöräilijöitä varten on vain yksi sapluuna.
Kun kaikilla pyöräilijöillä nähdään olevan yhdenmukaiset tarpeet ja samanlaiset liikennetaidot, nämä kaksi muita heikommassa asemassa olevaa ryhmää jäävät vaille sitä erityishuomiota, jota he tarvitsisivat. Positiivinen diskriminaatio pelastaisi liikenteessä vuosittain arviolta kymmenen pyöräilijän hengen.
Käytännössä tämä tarkoittaa hyvin kohdennettuja kampanjoita, liikennetaitojen vahvistamista sekä mahdollisesti pieniä tarkistuksia tielainsäädäntöön. Kaikille tasaisesti suunnatut toimenpiteet menevät tällä saralla ohi maalin.
Liikenneturva, teidän on aika toimia.
Samasta aihepiiristä:
Ovatko kypärät sittenkään paras keino parantaa pyöräilyn turvallisuutta?
Pyöräilyn vaaroja ei pidä liioitella
Pyöräily on erittäin turvallinen liikennemuoto
Pyöräilystä yhä turvallisempaa
Pyöräkypärät eivät ole taikakypäriä
Martti Tulenheimo
Liikenneturvallisuuden ammattilaiset ainakin täällä Liikenneturvassa ovat kyllä jo vuosikymmeniä kiinnittäneet huomiota lasten ja ikäihmisten pyöräilyonnettomuuksiin.
Koulujen liikennekasvatuksen tukeminen on paljolti myös pyöräilyn turvallisuuden edistämistä. Aineistoja ja toimintamalleja voi käydä katsomassa nettisivuiltamme http://www.liikenneturva.fi Liikennekasvatuksen työkalupakista ja Hurahdus-hankkeesta.
Ikäihmisten suuri osuus kuolintilastoissa johtuu osittain siitä, että iäkkään keho on hauras: onnettomuuden seurauksena on useammin kuolema kuin nuoremmilla pyöräilijöillä. Iäkkäät karttavat myös kypärää nuorten tavoin. Tänä keväänä olemme rakentaneet eräänlaista ikäpyöräilijän peruskurssia, jolla haluamme rohkaista pyöräilemään niitä, joilla ei ole terveydellisiä esteitä siihen. Moni eläkkeelle jäävä saattaa myös löytää pyöräilyn uudelleen, kun työelämän kiireet helpottavat. Toisaalta kurssilla opastetaan myös itsearviointiin, että pyöräilijä itse voisi päätellä, milloin pyöräily on aika lopettaa. Pilottikurssi pidetään Pyöräilyviikon alkajaisiksi Hyvinkään opistossa 5.5.
Mutta eivät työikäisetkään ilman kolhuja selviä. On muistettava, että tutkimusten ja kyselyjen mukaan alle 20 % loukkaantumisista tilastoidaan. Näiden onnettomuuksien estämisestä puhuminen ei tietenkään merkitse sitä, että haluaisimme kiistää pyöräilyn myönteiset vaikutukset terveyteen.
Arvostan suuresti, että vastasit täällä. Kiitoksia, Vappu!
Koulujen liikennekasvatukseen panostaminen on todella hyvä asia. Kaikki lapset tarvitsevat sekä tukea että ennen kaikkea kädestä pitäen opastusta kokeakseen pyöräilyn turvalliseksi ja arkiseksi osaksi elämäänsä. Koska valitettavasti kaikki eivät koskaan tule saamaan kotona samoja eväitä elämälle, juuri koulun roolia tulisi korostaa entisestään käytännön liikenneharjoittelun paikkana. Lisäksi sinänsä oivan liikennekasvatuksen rinnalla tarvitaan jatkuvaan toistamiseen perustuvaa käytännön harjoittelua. Kuten uiminen, pyöräily on kansalaistaito, jonka viime kädessä oppii vain itse tekemällä. Eli lasten osalta olisi erittäin toivottavaa, että kouluihin tuotaisiin valtakunnallisesti mm. Hollannin, Tanskan ja Iso-Britannian malliin käytännön harjoittelua. Matti Hirvonen on tämän asian suhteen Suomen ykkösasiantuntija, ja tiedän, että teette hyvää yhteistyötä.
65 vuotta täyttäneiden kohdalla tilanne on nähdäkseni pitkälti juuri kuten totesit. Kun yli puolet pyöräilijöiden liikennekuolemista kohdistuu tähän ikäryhmään, pitäisi heihin yleisesti (sekä aivan erityisesti 70-vuotta täyttäneisiin) satsattavia resursseja paitsi kohdentaa entistä tarkemmin, myös lisätä huomattavasti. Viestintä pyöräilijöille tehostuisi huomattavasti, mikäli juuri tämän ikäryhmän tavoittamiseen panostettaisiin juuri heitä puhuttelemalla.
Totta on toki, että työikäistetkin kolhivat itseään, mutta tuntuu, että heidät tavoittavaa viestintää on nykyään suurin osa pyöräilijöille kohdennetusta liikenneviestinnästä.
On myös hienoa, että Liikenneturva pitää pyöräilyn myönteisiä terveysvaikutuksia tärkeinä. En itsekään missään nimessä toivoisi, että kukaan vähentäisi saati sitten lopettaisi pyöräilyä sen vuoksi, että syntyisi kuva pyöräilyn olevan vaarallista. Tilannehan on päin vastoin parantunut todella huomattavasti viime vuosikymmeninä verrattuna esimerkiksi 1980-luvun alkuun, jolloin jopa 100 pyöräilijää kuoli vuosittain.
Konkreettisena parannuksena toivoisin, että mikäli käytettävissä olisi parempia tilastoja siitä, kuinka monta kilometriä suomalaiset pyöräilevät vuosittain, kuva onnettomuuksista näyttäisi huomattavasti valoisammalta kuin pelkistä absoluuttisista numeroista välittyy. Jos Liikenneturva suinkin voi vaikuttaa siihen, että Suomessa alettaisiin tehdä Hollannin ja Tanskan tapaan kattavampia liikennekyselyitä pyöräilyn saralla ja toistaa niitä vuosittain samanlaisina – se olisi yksi suurimmista parannuksista pyöräilijöiden liikenneturvallisuustyön hyväksi. Kiitoksia!
Lapsille suunnatussa liikennekoulutuksessa on kaksi osittain ristiriitaista tavoitetta. Toisaalta pitäisi saada heidät hengissä ja terveinä täysi-ikäisiksi, ja toisaalta heille opetetaan niitä toimintamalleja joita he noudattavat lopun ikäänsä. Kieltämällä pyöräily kouluun, kieltämällä pyöräily vilkkaasti liikennöidyillä alueilla jne., voidaan pienentää lapsuuden ajan onnettomuusriskiä. Valitettavasti samalla opetetaan pyöräilyn olevan vaarallinen liikennemuoto, jota ei oikein voi käyttää arkisten liikkumistarpeiden toteuttamiseen. Vahinko voi olla erityisen suuri, jos muutamia vuosia myöhemmin autokoulussa lähdetäänkin jo siitä, että nuori on kykenevä ajamaan liikenteen seassa. Tällöin, vahingossa, opetetaan moottoriliikenteen olevan toimivin tapa siirtyä paikasta toiseen.
Lopuksi lainaan Kaupunkisuunnitteluvirastoa: ”Vastuuta turvallisesta liikkumisesta ei voida siirtää lapsille, joiden kyvyt liikennetilanteen kannalta olennaisiin havaintoihin ja päätelmiin ovat vasta kehittymässä.”
Hollannin, Tanskan ja Iso-Britannian lisäksi lasten pyöräilyopetuksessa voisi ottaa mallia Virosta. Siellähän pitää lain mukaan 10-15-vuotiailla pyöräilijöillä olla erityinen ”pyöräilijän ajokortti”, mikäli ajaa pyörällä ajotiellä. Koska jalkakäytävällä saavat ajaa vain alle 13-vuotiaat, ja pyöräteitä on melko vähän, on tuo kortti aika tarpeellinen ja käytännössä varmaan lähes kaikki sen suorittavat koulussa.
Peruskouluilla on oikeus myöntää kyseisiä ajokortteja, jos ne järjestävät lain vaatiman teoria- ja käytännön opetuksen sekä kokeet – jotka on tarkasti säädelty kuten minkä tahansa muun ajokortin osalta. Linkissä on ihan mielenkiintoinen video asiasta. Tuossa koulussa näyttää olevan koko kolmannen luokan ajan vapaaehtoisaineena 1 oppitunti viikossa liikenneopetusta.
http://www.mnt.ee/index.php?id=11560
laki https://www.riigiteataja.ee/akt/116062011009
Tälläisen kurssin saaminen osaksi peruskoulun viidennen luokan opetussuunnitelmaa olisi erinomainen hanke. Viidennellä tai sen jälkeenhän lasten tulee siirtyä ajoradalle.
Voitaisiin sitä vaatiakin sitten ajokrottina, mutta tärkeintä on että on kursseja. Aihetta on joskus aiemmin ideoitukin, mutta resursseja ei kyllä riitä potkaista toteutusta käyntiin vielä tänä vuonna. Ehkä ensi keväänä.