Jyväskylä

Jyväskylän keskustan liikennesuunnitelma

torstai, 12. huhtikuuta 2012

Jyväskylän keskustan liikennejärjestelyistä on laadittu yleissuunnitelma. Suunnitelma ohjaa tulevina vuosina yleisellä tasolla keskustan alueen liikennejärjestelyiden kehittämistä ja toteuttamista. Suunnitelma linjaa sitä, missä, miten, millaisilla väylillä ja käytännössä myös kuinka paljon milläkin liikennemuodolla keskustan alueella tulevaisuudessa liikutaan sekä mihin autot ja pyörät pysäköidään.

Suunnitelman on tilannut Jyväskylän kaupunki ja sen on laatinut Ramboll. Suunnitelma ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät täältä.

Olemme Jyväskylän Pyöräilyseuran puolelta jättäneet pyynnön perusteella suunnitelmasta lausunnon 10.4.2012. Lausunto löytyy pdf-muodossa täältä.

Kannattaa tutustua sekä alkuperäiseen suunnitelmaan että lausuntoon, jos keskusta-alueen liikennejärjestelyt yhtään kiinnostavat! Liikennesuunnitelma on yksi viime vuosien merkittävimpiä liikenteeseen, esimerkiksi pyöräilyyn, liittyviä hankkeita Jyväskylässä.

Huom! Lausunnossa mainitut sivunumerot perustuvat paperiseen suunnitelmaan, eivät netistä löytyvään versioon. Todettakoon myös, että Pyöräilyviikon järjestämiskiireiden vuoksi lausunto laadittiin käytännössä vain kahden päivän aikana. Viimeinen kirjoitusrutistus päättyi kolmen hengen voimin hyvin pitkällä aamuyön puolella.  Aivan kaikkia kohtia ei ehditty kunnolla viimeistellä… Kiitokset sekä Jogille että Esalle!

4 thoughts on “Jyväskylän keskustan liikennesuunnitelma

  1. Aivan erinomainen lausunto. Pyöräilyväylien tilaa vain hieman seuranneena en huomannut suunnitelmasta noin räikeitä epäkohtia. Pyöräteiden epäjatkuvuus, väylätyyppien muutokset ja yksisuuntaisten pyöräilyväylien puute jäi unohduksiin.

    Yksisuuntaiset väylät olisi pitänyt muistaa, olihan Helsingin sanomissa hiljattain pikku uutinen aiheesta. Siellä on otettu yksisuuntainen pyöräväylä käyttöön.

    Olisiko ollut liikaa mainita Kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallinen toimenpidesuunnitelma ja sen strategiset linjaukset?
    1. 20 % enemmän kävely ja pyöräilymatkoja
    2. Lisää arvostusta ja motivointia
    3. Lyhyet etäisyydet sekä miellyttävä ja turvallinen liikkumisympäristö
    4. Tahtoa ja yhteistyötä, rahoituksen uutta suuntaamista ja lainsäädäntömuutoksia sekä riittävää seurantaa

    Kuten mainitsitte, selkeät seurantaa helpottavat mittarit puuttuivat. Sen lisäksi kehämalli ei tosiaan tarjoa lyhyimpiä etäisyyksiä. Autossa istuskellessa odottamisen murhe lienee pienempi kuin sohjossa tai sateessa pyöräillessä. Turvallinen ympäristö taisi tulla esiin yksisuuntaisten pyöräilykaistojen esiin nostamisessa kaksisuuntaisten sijaan.

    Erinomainen lausunto kaiken kaikkiaan! Kiitos teille!

  2. Moi Joni, tuohon valtakunnalliseen strategiaan viittaaminen olisi ollut paikallaan, mutta ei enää yömyöhällä lausuntoa kirjoittaessa tullut mieleen. Pääkohdat varmasti tuli huomioitua, mutta muutamia asioita piti lausuntoa kirjoittaessa tiputtaa pois, kun ei ehditty kirjoittamaan fiksusti auki (esim. pyöräpysäköinti jäi nyt vähemmälle huomiolle).

    Olemme suunnitelleet, että JYPS:n alaisuuteen perustettaisiin kaikille avoin liikenneryhmä, jonka kesken voitaisiin lausuntoja ja muuta vaikuttamistyötä tehdä, jos tällaiseen toimintaan osallistuminen kiinnostaa, niin laittakaa meiliä: antti.poikola [a] gmail.com

  3. Muutosehdotus suojateiden vaihtamiseksi pyöräteiden jatkeiksi on todella lähellä omaa sydäntäni. Itse en ole Jyväskylästä löytänyt vielä yhtään pyörätien jatketta, kun puolestaan pääsiäisenä Tampereen keskustassa hyvin lyhyen kävelylenkin aikana törmäsin heti tällaiseen, joten todennäköisesti sieltä löytyy näitä lisääkin.
    Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Sastamalan keskusta, jossa suurin osa pyöräilyn kannalta keskeisistä suojateistä on muutettu pyöräteiden jatkeiksi.

  4. Pyörätien jatkeita löytyy keskustasta ainakin Puistokadulta (tietääkseni ei muualta). Kaupunkifillarin jutussa (http://jkl.kaupunkifillari.fi/blog/2011/09/26/kappelikadun-onnistunut-ja-tourukadun-ei-niin-onnistunut-remontti/) niitä toivottiin – ja sitten myös saatiin. 🙂 Tulevaisuudessahan jatkeet ovatkin selvästi pakollisia, jotta risteyksiä
    edes saa ylittää pyöräillen.

    Aika monia juttuja ja näkökulmia olisi vielä voinut lausuntoon lisätä. Jossain vaiheessa aamuyön tunteina mielessä oli lähinnä lausunnon saaminen jotenkin valmiiksi. 🙂 Esa on tuolla täydentänyt lausunnon asioita:
    http://www.fillariavaruus.fi/?p=1201

Kommentoi