Tämä on ensimmäinen Kaupunkifillarin suoran linjan kautta tullut vieraskynä -kirjoitus. Kirjoittajana on Tukholma vs. Helsinki -kirjoitussarjaan kuvamateriaalin tuottanut Jari. Jatkossa Kaupunkifillarissa julkaistaan säännöllisesti myös muiden kuin vakikirjoittajien juttuja. Tervetuloa kirjoittelemaan.
Tukholman pyöräolosuhteet vieraspaikkakuntalaisen silmistä näyttäisi olevan kunnossa. Jatkuvuus on hyvä, autoliikenne huomioi pyöräilijät ja pyöräreittien teko on selvästi priorisoitu katuverkon vaarallisuuteen. Yhtään ”turhaa” pyörätietä ei ole rakennettu. Ja toisaalta yhdelläkään sekaliikennekadulla ei ole turvatonta ajaa. Jalkakäytäväpyöräilykulttuuria Tukholmassa ei ole. Kaikella tällä kaupunkikuva on täyttynyt pyöräilijöistä. Parhaissa risteyksissä (Götgatan/Hornsgatan) pyöräilee päivittäin n. 15 000 ihmistä. Tukholmasta on tullut alle 10 vuodessa mukava pyöräilykaupunki.
Mutta jos paljon hyvää, niin vähän myös huonoa. Kuvassa näkyvä pikkudetalji koki suuren muutoksen. Se linjattiin uudelleen, jotta autoilijan ja pyöräilijän ajolinjat eivät osu yhteen (kuvattu marraskuu2009 ja toukokuu2011). Kuvista selvästi huomaa, miten muutos tehtiin. Mutta miten tähän kaikkeen on päästy? Helsingin mittakaavalla tuo muutos olisi ollut täysin turha. Onhan meillä vielä Hämeentiekin. Mutta kun pyöräilystä brändääntyy muodikasta ja kulkutapa osuus nousee reilusti, niin myös kantakaupungissa asuvat kaiken ikäiset keksivät pyörän uudelleen. Ja pikkuhiljaa myös yhteiskunnan päättävät tahot pyöräilevät. Silloin kaikki epätoimiva, vaarallinen tai epämukava muuttuu nopeasti. Kun Mechelininkadun pyöräverkko valmistuu, niin silloin se toimii vertailukohtana kaikille aikaisemmille reunatuki, mutka, töyssy toteutuksille. Silloin viimeistään huomataan myös Helsingissä, mikä on oikeasti hyvä pyöräinfra. Ja mikä merkitys on yksisuuntaisuudella. Kaikkea tätä odotellessa toivon turvallisista syksyä kaikille juuri 12 vuotta täyttäneille pojille ja tytöille.
_________________________
Tulen jatkossakin kirjoittamaan Tukholman kuulumisia. Aiheet ovat osittain samoja, mitä ”Tukholma vs. Helsinki” -jutuissa on käsitelty, mutta paneudun lähinnä yhteen pieneen osa-alueeseen. Mukaan toki mahtuu paljon vielä sellaista, mitä Helsingissä pyöräilevä ei välttämättä ole kokenut.
-jari
perheenisä ja arkipyöräilijä, Helsinki.
Ylempi kuva: Toukokuu 2011
Alempi kuva: Marraskuu 2009
Hienoa! Mutta selittäkää mulle, kumpi noista kahdesta kuvasta on otettu ennen muutosta ja kumpi sen jälkeen. Puusilmä ei tajua 🙂
Alempi kuva on varmaankin marraskuulta 2009 ja ylempi toukokuulta 2011?
Juuri näin. Pahoittelut lähes itsestään muuttuneesta kuvajärjestyksestä.
Mutta kaikella on tarkoitus: Punaisen auton edessä oleva kapea koroke ei estä pyörän ja auton samalle linjalle ajoa. Samoin pyörätelineen vierestä puuttuva uloke mahdollistaa luovan tukkivan pysäköinnin. Auton saa perutettua kiinni punaisen auton edessä olevaan korokkeeseen.
Nää on just näitä todellakin jonkun ammattilaisen ajattelemia pikkudetaljeja. Mutta meillähän Helsingissä mikään ei ole niin pyhää kuin koko korttelin pituiset suorat reunatuet ja niitä pitää olla aivan kaikkialla vrt. kampin alueen uudet pyörätiet esim. Malminrinteellä.
Haa, kiitos! Nyt hahmotan 🙂 Tämä on maino esimerkki, miten pienillä detaljeilla on merkitystä. Helsingissä vedotaan vielä nykyään aina talvikunnossapitoon, kun ei haluta tehdä pyöräväylistä pyöräilijöiden kannalta optimaalisia. Mutta kyllä tämä vakioselitys (monopoli-pelistä tuttu ”vapaudu vankilasta” -kortti) vielä joku päivä täälläkin lakkaa tehoamasta!