Perinteisesti pyöräliike on pieni paja, korjaamo tai sivukadun pulju. Ennen ne piti etsiä keltaiselta sivuilta, nykyään ne löytyvät Google Mapsista (vrt. Helsinki – Palveluita pyöräilijöille).
Entä Genevessä?
Kilpailevia pyöräliikkeitä on useita. Maantiepyöriä, maastopyöriä – jopa sähköpyöriä. Uusin kuriositeetti on suomalaisten avaama Jopo-nettikauppa. On pyöriä tietysti yhä urheiluliikkeissä, aivan kuten meillä Top-Sporteissa, Intersporteissa ja muista. Vuokrapyöriä saa ympäri kaupunkia useista pisteistä.
On myös perinteisiä pajoja, kuten Peclot13. Siellä asiantunteva henkilökunta duunaa haalarit päällä ja kädet rasvassa. Mutta vaikka liikkeet ovat pieniä ja Peclot13:n markkinointi on vaatimatonta – esimerkiksi flaijerit printataan mustavalkoisille A5-papereille – kolme pajaa ovat loistavilla sijainneilla, esim. rautatieaseman takana ja yliopiston vieressä – ja asiakkaita on jonoksi asti.
Käytettyjä fillareita taas myydään erään koulun kellaritiloissa. Jos kukaan ei lunasta löydettyä pyörää omakseen, se kunnostetaan ja myydään second handina. Shoppi on auki kahtena päivänä viikossa, ja jengiä riittää. Kuin Poliisin huutokauppa, mutta paremmin tiedotettuna.
Nyt väitetään, että Suomessa pyöräilyskene erikoistuu. Mutta liikkeet ovat vielä oma nichensä – kellarikiinteistöjä piilossa pääkaduilta. Pyöräyrittäjyydessä tarvitaan bisnesvainua, markkinointia ja työtä. Ihan niin kuin muillakin aloilla.
Liikkeet kaupunkilaisten päivittäisillä reiteillä tuovat pyörät näkyväksi kuluttajille. Mahtuisiko Suomeen lisää hyviä pyöräliikkeitä, paremmille sijainneille?
Joni Karjalainen
Olen pyöräbisnestä miettinyt monestikin. Olen kuullut moneltakin suunnalta, että pyöräliikkeillä on keskimäärin vyö todella kireällä, eikä polkupyörien myynti ja huolto ole mikään kultakaivos. Toisaalta tuntuu, että innovaatiot alalla ainakin suomessa ovat vähissä.
Pienet liikkeet tekevät niinkuin ovat aina tehneet, oman vakio asiakaskunnan kanssa, huoltoruuhka tulee aina keväällä ja talvella on hiljaisempaa. Isot ketjut taas tuntuvat hoitavan pyöräbisnestä tavanomaisella retail-logiikalla uhraamatta liikaa ajatuksia siihen, että myydään nimenomaan pyöriä.
Esimerkki ratail-logiikasta ovat ”pyöräkaupat automarketteina” konsepti, jota Polkupyörätukku ja Bikeplanet edustavat. Viedään pyöräkauppa keskustasta kehän varrelle, että ihmiset pääsevät autolla ostamaan pyöriä. Kuvassa bikeplanetin asiakaspysäköinti (missään käymässäni Pyörätukussa tai Bikeplanetissa ei ole ollut pyörätelinettä).
Toki poikkeuksiakin on ja innovaatiokiitosta pitää antaa muun muassa Bikeplanetille työsuhdepyöräkonseptista ja vaikkapa Pelagolle, Greenbikelle ja Pyörähuolto.com:lle profiloitumisesta pienliikkeinä.
Kyllä Helsingistäkin löytyy erinäisiä pyöräliikkeitä, jotka sijaitsevat näkyvästi katutasolla vilkkaasti liikennöityjen katujen varsilla. Ainakin kun mennään pari kilometriä ydinkeskustasta ulos. Välittömästi mieleen tulevat ainakin Kauppa-Veljet Mannerheimintiellä, Cycle Center Helsinginkadulla ja Velosport Mäkelänkadulla.
Paraatipaikka ydinkeskustan vilkkaimmilla kaduilla taitaa lähtökohtaisesti olla (alasta riippumatta) useimpien liikkeiden ulottumattomissa, sen verran niukasti liikepaikkoja tuolta alueelta löytyy.
Muistakaa myös Ecobike. Leppoisa meininki ja pikkuropaamiset suoritetaan liikkeen edessä jalkiksella. Tietenkin viitotus (ei välttämättä mikään pyöränraato, mutta vaikka pelkkä vanne nuolella) olisi paikallaan sekä urheilukadulla, että manskulla. Kaikki korjattava yritetään korjata. Minunkin mummikseen tuli tuolta uudet laakerit keskiöön ja yksi laakerikupin vastaosa, kartio?, vai mikä lie sen nimi.