Yleinen

Valtuustoaloite Bulevardin pyöräteiden kunnostamisesta

torstai, 16. kesäkuuta 2011

Tein eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

Bulevardi on erittäin tärkeä pyöräily-yhteys, joka yhdistää
ydinkeskustan läntisen kantakaupungin pyörätieverkostoon. Bulevardilla
on periaatteessa toimivat yksisuuntaiset pyörätiet. Käytännössä
Bulevardilla pyöräily on kuitenkin vaarallista, hankalaa,
hidasta ja talvella jopa mahdotonta.

Bulevardin pyörätie on täynnä turhia ja pyöräilyä haittaavia
reunakiviä, kivetyksiä ja kuoppia. Lisäksi pyöräilijöiden liittyminen
sivukaduilta pyöräteille on tehty reunakivien ja epäselvien
suojatiemerkintöjen takia hyvin vaikeaksi. Kadun molemmissa päissä
pyöräilijöiden ryhmittyminen kaksisuuntaisille pyöräteille on
järjestetty niin, ettei törmäyksiä jalankulkijoiden kanssa voi
välttää. Bulevardin pyöräteiden päällyste on kulunut erittäin
epätasaiseksi ja kuoppaiseksi. Talvisin pyörätien kunnossapito on
ollut niin huonoa, että pyöräily sillä on ollut vaarallista ja usein
mahdotonta.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Bulevardin pyörätiet
uusitaan pikaisella aikataululla vastaamaan nykyisiä pyöräteiden
suunnitteluperiaatteita. Bulevardin pyöräteille liittyminen on tehtävä
selkeäksi ja pyörätiet on tehtävä tasaisella päällysteellä helpommaksi
pyöräillä. Lisäksi vaadimme Bulevardin pyöräteiden talvikunnossapidon
tehostamista.

***

Aloitteeni allekirjoitti iso joukko valtuutettuja eri puolueista. Tavoitteenani on tätä(kin) kautta nostaa keskusteluun, millaisia ovat hyvät ja laadukkaat pyöräily-yhteydet Helsingissä. Itse olen siirtynyt käyttämään useimmiten Uudenmaankatua ja Lönnrotinkatua, mutta tiedän, että moni pyöräilijä ei halua pyöräillä yksisuuntaisella kadulla lujaa ajavien autojen seassa. Siksi Bulevardille on tehtävä jotain. Raportoin syksyllä, miten aloitteeseen vastataan.

Ville Ylikahri
kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Ville Ylikahri

Olen helsinkiläinen vihreä ja pyöräilevä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Yritän yhdessä muiden vihreiden kanssa tehdä pyöräilystä Helsingissä helpompaa, mukavampaa ja suositumpaa.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

12 thoughts on “Valtuustoaloite Bulevardin pyöräteiden kunnostamisesta

  1. Bulevardi on nykyisellään liian tiukkaan ahdettu ja autoilijat, kävelijät ja pyöräilijät taistelevat kukin omasta elintilastaan (ainoa näkemäni käsirysy jalankulkijan ja pyöräilijän välillä käytiin pari vuotta sitten Bulevardin ja Fredan kulmassa olevan apteekin edessä..)
    Ratikoiden takia pysäköintiä ei ilmeisesti voi siirtää vain toispuoliseksi, koska ratikat kulkisi edelleen alkuperäisellä paikallaan. Pystyisikö autopysäköinnin siirtämään nykyisen pyörätien paikalle ja pyörät pysäköityjen autojen ja ajokaistojen väliin? Tällöin ainakin jalankulkijat ja pyöräilijät pääsisivät rauhaan toisistaan.

    1. Pystyisikö autopysäköinnin siirtämään nykyisen pyörätien paikalle ja pyörät pysäköityjen autojen ja ajokaistojen väliin? Tällöin ainakin jalankulkijat ja pyöräilijät pääsisivät rauhaan toisistaan.

      Aivan eli pyöräkaista. Tätä minäkin kannattaisin tähän ja moneen muuhunkin paikkaan. Ja tien loppuun selkeät merkinntä mihin pyörällä kuuluu jatkaa (jos autotielle niin sitten merkitään se selkeästi).

  2. Käsittääkseni Bulevardi tullaan peruskorjaamaan muutaman vuoden sisällä. Eli katu kaivetaan auki, puut kaadetaan ja kaikki pannaan uusiksi. En usko, että pelkkiä pyöräteitä korjataan, kun iso remontti on jo nurkan takana.

    Siksi ehdotan, että päättäjät kiirehtivät peruskorjausta ja varaavat tähän myös rahaa, jotta korjaus saadaan toteutettua pikaisesti.

    Mitä tulee autojen pysäköintiin, niin jos se on aivan pakollista Bulevardilla, niin autot tulisi sijoittaa puiden väliin. Se on hukkatilaa, sillä puulinjalla ei voi edetä kävellen eikä pyörällä. Ja tietysti myös pyöräpysäköinti mahtuu puiden väliin. Pyöräily tapahtuu sitten kulkusuuntaan nähden pysäköintipaikkojen vasemmalla puolen.

    Timo

    1. Toi puiden väliin pysäköinti voisi olla ihan jees, löytyisiköhän jostain valokuvaa tai havaintomatskua järjestelystä?

      Kuulin huhuja uudesta rakennusviraston säännöstä, että puut pitäisi istuttaa vähintään 6 m. päähän talon seinästä, että n iiden hoito olisi halvempaa ja helpompaa, pitääkö paikkansa? Tämän säännön mukaan Bulsalle olisi aika mahdoton saada sekä puita, että toimivia pyöräteitä.

      1. Viime kesänä ihmettelin Bulevardin taulukaupan kohdalla siihen puulinjalle pysäköityä pakettiautoa, josta lastattiin pois jotakin tavaraa sinne kauppaan. Hieman tuo söi tilaa siitä pyörätien puolelta, mutta yhä mahtui sujuvasti ohi – ja pienen mietinnän jälkeen totesin tuon paremmaksi ratkaisuksi kuin että lastaaja olisi jatkuvasti ravannut kadunvarren oikealta pysäköintipaikalta pyörätien yli edestakaisin.

        Pysäköintiin liittyen todettakoon, että on aika sama missä kunnossa Bulevardin pyörätiet ovat, jos niitä ei valvota paremmin. Nyt siellä on erittäin usein moottoriajoneuvoja, peräkärryjä, rakennustarvikkeita, mainostauluja yms. tukkimassa pyörätietä. Erityismaininnan saa alkuvuonna optikkoliikkeen eteen jalkakäytävälle ja pyörätielle poikittain parkkeerattu citymaasturi.

  3. Olipa ilahduttava uutinen! Kiitos paljon minunkin puolestani!

  4. Loistavaa!

    Nyt kaikkein tärkein juttu on, että jos (kun) näinkin keskeinen katu kaupungissa kunnostetaan, niin hommaa ei sitten sössitä! Bulevardia jos korjataan, tuskin tapahtuu pian uudestaan. Laadun ja yksityiskohtien pitää vastata juuri sitä, mitä on haluttu. Tätä prosessia varmasti kannattaa seurata, ja että lopputulos on myös hyvännäköinen.

    Koskee myös kaikkia muita pyöräilyyn ja kaupunkirakenteeseen liittyviä projekteja.

  5. Bulevardin (kuten monen muunkin kohteen) remontointitarpeesta oli juttu Helsingin Uutisissa 3.12.2010.

    Bulevardin peruskorjaus kuuluu keskustan ja Kampin aluesuunnitelmaan, joka oli tarkoitus hyväksyä ohjeellisesti noudatettavaksi keväällä 2011. Yleisten töiden lautakunnan pöytäkirjoja läpi kahlattuani en kuitenkaan löytänyt tästä mainintaa, joten ilmeisesti asia on vielä kesken.

    Ajatukseni pysäköinnistä puuriville oli suunnilleen tämä (linkki Google Mapsiin), mutta tietysti hieman eritavalla toteutettuna – Bulevardi ja uusi katu Viikissä eivät ihan ole vertailukelpoisia. Mutta en sitten tiedä, miten Bulevardin leveys tms. antaa periksi.

    Timo

  6. Bulevardilla on kieltämättä ollut todella karmeaa pyöräillä, kun joka metri pitää ajaa kieli keskellä suuta. Mutta asiaa voi ajatella myös positiivisesti: jos elämä on liian tylsää, sen kun vain menee Bulevardille ajelemaan. Tavallaan tällaiset pyörätiet ovat osa Helsingin viehätystä – ei liian kliinistä eikä turvallista, vaan hieman rosoista kaupunkiympäristöä. Bulevardin pyörätie on kuin vertauskuva kurjasta ihmiselämästä. Vain korkeampi voima siellä jossain (valtuusto) voi pelastaa syntisen olennon.

    ”Lakkaa itkemästä, kuivaa kyyneleet silmistäsi! Saat palkan vaivannäöstäsi: lapsesi palaavat kotiin Bulevardilta, sanoo Herra.”

  7. Mutta kuinka Bulen pyörätie saataisiin vapaaksi taksien ja liikennemerkkien kaltaisista esteistä? Hieno pyöräkaista ei lohduta, jos liikennekulttuurissa pyöräkaista tarkoittaa pysäköintialuetta.

  8. Hieman ihmetyttää, että kuoppanen ja huono asfaltti pitää uudistaa valtuustoaloitteella. Ajelin tänään autolla kehä I:stä Haagasta itään ja yhdelle kaistalle oli ilmestynyt kuin tyhjästä uusi pinta. Ja vaikka kuinka yritän muistella, niin en muista vanhassa mitään kovin ihmeellistä. Liekö tuonkin takana valtuustoaloite? -vai uudistuuko autoliikenteen reitit itsestään?

    Bulevardista:
    Kivaahan olisi saada risteysalueet paremmiksi, bussipysäkkiohitukset kadulla ajaen, selkeämpiä lastauspaikkoja (lastipaikka -liikennemerkein) ja niitä tarpeellinen määrä kuorma- ja pakettiautoille, isompi turvaväli pysäköityihin autoihin, parkkimittarit jalankulunpuolelle, risteyksiin pyörätaskut,. . Mutta puiden väliin en autoja halua. Mitä kapeampi on autojen kaista, sitä pienemmät ovat niiden nopeudet. Elämää ja kulttuuria siellä kaivataan. Puiden väliin terasseja, penkkejä, pyörätelineitä ja tulevaisuudessa kaupunkipyörätelineitä. Jos on palveluita, niin pyöräkaistoilta on niihin vaikea kulku. Tehdään siitä leppoisa katu ihmisille ja pyörille. Rakennetaan Uudenmaankadulle ja Lönnrotinkadulle pyöräkaistat ja yritetään saada sinne se nopeampi läpikulkuliikenne.

    Mutta prioriteettilistalla Hämeentie voittaa aina Bulevardin parannukset. Paukut sinne!

  9. Puita sieltä ei ehdottomasti saa kaataa!! Pulevardi kuvaa juurikin sitä että puut reunustavat katua. Tähänkin asti siellä on pyöräily onnistunut nykyisellä pyörätiellä puiden katveessa, miksei onnistuisi jatkossakin. Pyörät on parantuneet 50-60 ja 70- luvuilta ja edelleen paranee, niin luulisi niillä pystyvän pyöräilemään muutaman kilometrin vähän huonompaakin tietä! Kaikki ei tarvitse olla täysin kunnossa, sitten ajetaan hitaammin jos tiet on huonompia. Kaupungissa muutenkaan tarvitse ajaa kovaa, voi mennä maalle hurjastelemaan.

Kommentoi