Katso muidenkin pyöräilevien ehdokkaiden blogaukset
Kaupunkifillarissa on viime aikoina käyty hyvää keskustelua lainsäädännön uudistustarpeesta ja erilaisista tavoista edistää hyvää pyröäilykulttuuria myös eduskuntatasolta.
Kaikkein tärkeintä polkupyöräpolitiikkaa on kuitenkin se, että Suomeen saadaan koko maan kattava fillariystävällinen ilmastonmuutos. (Enkä nyt tarkoita -20 astetta ja kolme metriä lunta -ilmastoa.)
Turun saariston ja Ahvenanmaan fillarireitit ovat yksi esimerkki tällaisesta ilmastosta. Ne on toteutettu niin, että reittejä voi kiertää päiväretkenä, jos on kunnianhimoisempi polkija, tai niillä voi käyttää viikon, jos pitää päivämatkat lyhyinä. Pyöräteitä on rakennettu ja päällystetty reittien varrella kiitettävästi ja autoilijat ovat oppineet kunnioittamaan fillareita.
Samaa ilmastoa on edistänyt Helsingissä ja metropolialueella esimerkiksi fillarireittien saaminen reittioppaaseen tai Rautatieaseman kupeessa oleva fillarilaskuri – tai Runeberginkadun punainen pyöräkaista, jollaisia pitäisi saada rutosti lisää paljon käytetyille reiteille, esimerkiksi Hämeentien varteen.
Tein pari vuotta töitä fillarilähettinä 90-luvun lopussa ja tuolta ajalta ovat peräisin sekä karuimmat kokemukseni Helsingin autoilukulttuurista että parhaat kokemukset Helsingin fillarikulttuurista. Tuolta ajalta on myös peräisin vankka vakaumus siitä, että fillari on asenne.
Fillari on sitä, että haluaa päästä paikasta toiseen kiireettä, saastuttamatta ja siten, että matkastakin tulee hyvä fiilis. Fillari on sitä, että vaikka ulkona sataa, vetää sadeasun niskaan ja lähtee polkemaan. Suomenruotsalainen sanoo sen näin: Det finns inget dåligt väder, det finns bara dåliga kläder.
Fillari on lastenistuin ja peräkärry, se on se fiilis kun aurinko paistaa ja on juuri pessyt ja öljynnyt ketjut ja rattaat, putsannut ravan ja öljyn kiekoista ja vaihtanut jarrupalat. Fillari kiiltelee auringossa ja kulkee ilman pientäkään rohinaa.
Fillari on se fiilis kun on polkenut Linnunlaulun sillalle, katsoo raiteita ja tietää, että seuraavat puoli kilometriä on alamäkeä.
Fillari on asenne, joka pitää viedä eduskuntaan, metropolipolitiikkaan, liikennesuunnitteluun ja osaksi kaikkia tiehankkeita, mutta ennen kaikkea se pitää viedä ihmisten arkeen ja jokapäiväiseen elämään. Fillari on hyvä asenne ja sillä tehdään onnellisten ihmisten politiikkaa.
Anna Moring
kirjoittaja on entinen fillarilähetti, sateenkaaripolkupyörän omistaja ja ehdolla eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä.
www.annamoring.fi
Tänäaamuna aurinko paistoi, vaihdoin kevyempään kesäpyörään ja lähdin tyytyväisenä töihin. Fiilis oli mahtava!
Lain sallimalla tavalla käytin kadun oikeaa reunaa lyhyellä matkalla*, vaikka toisella puolella katua olikin pyörätie.
Kuinka ollakaan Keski-Suomalainen autoiluasenne painoi rajusti äänimerkkiä** korvani juuressa ja ohitti viittilöiden tieraivoagression vallassa kohti vieressä menevää jalkakäytävää ilmeisesti tarkoittaen, että se olisi hänen mielestään oikea paikka pyöräilijälle.
Siihen se hyvä fiilis rapisikin.
*Jyväskylää tuntevat voivat arvioida tulkintaani lyhyestä matkasta: Yliopistokatua numerosta 4 puolentoista korttelin verran tarkoituksenanin kääntyä alas Gummeruksenkadulle.
**Tieliikennelaki 34 §
Milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella valoisana aikana ohitettaessa.