Katso muidenkin pyöräilevien ehdokkaiden blogaukset

Kesä lähenee ja fillareita kaivetaan esiin kellarien pölyisistä loukoista. Monella pyörii päässä ajatus loman viettämisestä pyöräillen pitkin maamme kesäisiä teitä. Hyvä se ajatus se onkin. Harva tuntee oman kotimaansakaan niin hyvin, että olisi pakko lähteä ulkomaille kokeakseen uutta.

Koska olen muutamana kesänä massamme pyörämatkaillut, kirjoittelen tähän joitakin havaintoja lähinnä muistilistaksi matkailijoille, ja niille, jotka voivat olemassa oleviin epäkohtiin vaikuttaa. En halua pelotella ketään lähtemästä. Pikemminkin haluan edistää maamme muuttumista Euroopan johtavaksi pyörämatkailumaaksi. Tämä olisi hyvinkin mahdollista ellei pyörämatkailua pidettäisi puunhalaajahippien hommana, sillä sää maassamme on toukokuun puolivälistä syyskuun loppupuolelle pyörämatkailulle mitä otollisin. Useimmiten ei ole liian kuumaa, ja harvoin täytyy pinnistellä tolkuttoman jyrkkiä ylämäkiä. On kuitenkin muutamia seikkoja, jotka on hyvä ottaa huomioon jos vain suinkin mahdollista. Ne joilla valta on, voisivat yrittää korjata näitä epäkohtia.

Kartat: Pyöräilijän ykkösvaruste on Pyöräilijän GT. Siihen on merkattu valtakunnalliset pyörämatkailureitit ja pyörätiet. Kartaston ainoa ongelma on, että valikoituja ”pyörämatkailureittejä” polkemalla matka helposti kaksinkertaistuu. Kartastoa ei oikein sovellu suoraviivaiseen matkantekoon, sillä usein reitistö mutkittelee mitä omituisempia lenkkejä ohjatakseen kulkijan jonkun ”nähtävyyden” äärelle. Ei ehkä kannattaisi ohjata polkijaa päällystetyltä tieltä kelirikon raiskaamalle hiekkatielle vain siksi, että siellä koukkauksen varrella on taas yksi luhistumaisillaan oleva lato muistuttamassa agraariyhteiskunnan meille jättämästä kulttuuriperinnöstä. Toisinaan koukkimiselle on myös hyvä syy, ts. suorempi päällystetty reitti on jostain syystä pyöräilijälle vaarallinen tai muuten epämiellyttävä. Vaatii hetken harjoittelua jotta oppii erottamaan yhdet koukkaukset toisista. Fillaroidessa mukavia näkemisen arvoisia paikkoja tulee eteen riittävän usein koukkimattakin, useimmiten sattumalta.

Tiestö: Suomen tiestö on useimmiten hyväkuntoista. Hyvä peukalosääntö on: ”Älä mene hiekkatielle, älä mene pyörätielle”. Matkavauhtisi putoaa. En ole vauhtihullu, vaikka haluan mennä kovaa ja suoraan. En haluaisi, mutta syy selviää kohdassa ”majoitus”.

Suurin ongelma on kuitenkin liian kapeat pientareet. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että paikallisteitä, yhdysteitä (nelinumeroiset) ja seututeitä (kolminumeroiset, kuten ns. Vanha Lahdentie ja Uusi Porvoontie) voi pääsääntöisesti ajaa. Kantateillä (numerot 50-82) voi ajaa, jos on hyvät hermot. Niillä on toisinaan satasen nopeusrajoitus ja olematon piennar. Linja-autot, tukki- ja autonkuljetusrekat tekevät ajamisesta helvettiä. Ongelmallisinta on, että pintareen mitoitus vaihtelee. On olemassa kantatien pätkiä, joilla on todella hyvä ajaa.

Valtatiet (numerot 1-21) ovat pyöräilijälle kuten kantatietkin, mutta nopeusrajoitus on pääsääntöisesti 100km/h. Osa valtateistä on moottoriteitä joille ei ole fillarilla asiaa. En ole yleensä käyttänyt valtateitä, jos on vain voinut jotenkin välttää. Tässäkin on poikkeuksia. Esim. osilla 8 ja 9 teistä on piennar niin leveä, että sillä voi ajaa hyvin ja turvallisesti. Ongelmana on myös pientareen leveyden vaihtelu. En tiedä suunnitellaanko pintareen leveys eri teilllä eri sääntöjen mukaan, mutta pyörämatkailumielessä suosisin seuraavaa vakiomitoitusta: Valta- ja kantatiet 1m, seututie 0,75m paikallis- ja yhdystiet 0,5m.

Pyörätiet ja niihin liittyvä lainsäädäntö hankaloittavat matkantekoa. Ajaessasi taajamaan, sinut ohjataan pyörätielle, ja matkan sujuminen loppuu usein siihen. Pyörätiet mutkittelevat miten sattuu, ja opastus on onnetonta. Autoliikenteen väyliä pitkin pääsee aina helpommin, suorempaa ja paremmin opastein, mutta usein niillä ajaminen on laitonta pyörätien käyttöpakosta johtuen.

Majoitus: Suomessa majoitusverkosto tukee pyörämatkailua heikosti. Majoituspaikkoja on harvakseltaan, ja jos etsii majoitusta ”matkan varrelta” kaupunkien ulkopuolelta, joutuu monasti poikkeamaan reitiltä jonkun syrjätien päähän. Lisäksi majoituksen saatavuuden joutuu useimmiten varmistamaan etukäteen. On melko tarkkaan selvitettävä etukäteen mahdolliset majoituspaikat ja niiden yhteystiedot, jotta voi muuttaa matkasuunnitelmaa kesken retken. Verkkoselaimella varustetusta puhelimesta on iso apu, mutta nykyisillä dataliikennemaksuilla ulkomaalainen turisti köyhtyy nopeasti.

Majoituksen harvuus tekee päivämatkoista joko liian lyhyitä tai liian pitkiä, ts. et voi itse helposti suunnitella sopivan mittaista päivämatkaa fiilispohjalta, vaan on ajettava ”päästäkseen perille” yöpaikkaan. Tämä yhdistettynä kiemurteleviin pyörämatkareitteihin syö nautintoa matkanteosta. Vaihtoehtoisesti päivämatkoista tulee liian lyhyitä.

Nähtävyydet ja palvelut: Ainakin minä pyöräilen ihan vain pyöräilläkseni. Mieluisia nähtävyyksiä ovat luonnonkauniit, matkan varrelle osuvat maisemat, sekä esim. pienet ruukkipaikkakunnat ja niissä olevat kahvilat ja ravintolat, jotka tarjoavat hyvät puitteet tauoille. En varsinaisesti kaipaa ”Kylän suurin kivi” ja ”Kirkko, joka on kiinni”-tyyppisiä nähtävyyksiä, etenkään jos ne nähdäkseen pitää poiketa reitiltä kilometritolkullla. Olennaista lihaksilla tehtävässä matkanteossa on lepo ja ravinto, siis kahvilat, ravintolat ja majoituspaikat, ja niitä on Suomessa pyörämatkailuun vähän turhan harvassa.

Kaipaan kestikievariverkostoa, motelleja, kahviloita, ravintoloita ja aamiaismajoitusta teiden varsille.

Joukkoliikenne: Joukkoliikenne on pyörämatkailijan apu, ja pyörä on joukkoliikenteen liityntäkulkuneuvo. Joukkoliikenne yhdistettynä pyörämatkailuun mahdollistaa joustavan ”kohteen” vaihtamisen. Esim. helsinkiläinen voi hyvin pyöräillä Pohjois-Suomessa, jos menee junalla Ouluun ja ajaa pyörällä Tornioon tai Kajaaniin, josta taas junalla kotiin.

Valitettavasti suomalainen joukkoliikennejärjestelmä tukee pyöräilyä tolkuttoman huonosti. Junista Pendolinoihin ei saa pyörää ollenkaan, ja IC junissa on vain kolme pyöräpaikkaa. Tästä syystä junien varaan ei kannata laskea, ellei ole varannut pyörälle paikkaa etukäteen. Linja-autoihin pyörä teoriassa mahtuu, mutta paikka on varmistettava liikennöitsijältä (ei matkahuollosta) etukäteen.

Selvää on,ettei järjestelmää ole mitenkään suunniteltu pyörien joustavaan kuljettamiseen, vaikka pitäisi. Ainakin linja-autoliikenteessä pyörä toimisi kätevästi myös liityntäkulkuneuvona, jos sen vain saisi kulkemaan bussin mukana. Ennen busseissa oli tietääkseni suksi – ja pyörätelineet, vaan ei ole enää.

Kaksi pyörämatkailijan elämää helpottavaa asiaa haluan mainita erikseen.

Kirjastot: Kirjastoissa on tarjolla maksuton verkkoyhteys majoituksen selvittelyyn, ja lähes joka kunnassa on kirjasto, joten kirjastoverkko tukee hyvin pyörämatkailua, ilmeisen tahattomasti.

Pizza-Kebab: Maailman laajimmille levinnyt pikaruokaketju ei ole McDonald’s, vaan Pizza-Kebab . Kesällä 2010 ajoin vaimoni kanssa Vaasasta-Turkuun, ja matkalle ei osunut yhtäkään niin pientä kylää etteikö sieltä olisi Pizza-Kebab-paikkaa löytynyt. Iltapäivällä syöty Kebab ranskalaisilla pitää vedossa melko pitkälle iltaan. Suolainen ruoka maistuu ja pitää suolatasapainon kunnossa. Kaikkea olen kokeillut, mutta ainakaan minulle ei ole Kebabin voittanutta.

Pyörämatkailussahan olennaista ei ole mistä ja minne ajaa, vaan se, että ylipäänsä ajaa. Toivotan onnistunutta pyöräilykesää kaikille.