Listani työmatkapyöräilyn eduista piteni jälleen talven lumikaaoksen ja bussilakon keskellä. Satunnaiset työtaistelut eivät pyöränsatulassa haittaa, ja talvipyöräilijä pärjää tuiskussa ja tuulessa jopa jalankulkijaa paremmin.
Olen nimittäin antanut itselleni luvan ajaa auratuilla asfalttiväylällä, jos pyörätiet ovat kulkukelvottomia. Autoilijoiden matkavauhti vähän hidastuu, mutta eipä ole kukaan päällekään ajanut.
Kaupunkisuunnittelijoiden pitäisi vihdoinkin huomata, että työmatkapyöräily parantaa keskustojen viihtyisyyttä monella tapaa. Ensinnäkin pyöräilijä jättää oman autonsa kotiin tai paikan tyhjäksi bussissa tai junassa.
Jo tämä vähentää autojen ja saasteen määrää keskustassa, mutta vielä suurempi vaikutus saadaan aikaan uudenlaisella liikennesuunnittelulla. Jos pyöräilijöille lohkaistaisiin kunnon kaista autoteiden laidasta, tulisi pyöräilystä nykyistäkin houkuttelevampaa.
Puolet autokaistasta yhteen suuntaan toinen puolikas toiseen suuntaan riittäisivät hyvin.
Tämä taas vähentäisi autojen tilaa, alentaisi niiden ajonopeuksia ja vähentäisi turhaa autoajelua keskustassa. Kukaan ei tuppaannu turhaan autolla keskustaan, jossa ajelu on vaikeaa ja pysäköinti kallista.
Työmatkapyöräilijä ajaa lopulta kaikkien asiaa, sillä myös keskustassa autoa tarvitsevat ammattilaiset pääsevät nykyistä paremmin liikkumaan.
Ai, mitä muita asioita työmatkapyöräilyn plussalistallani on?
Tietenkin lisää talous-, ympäristö- ja terveysvaikutuksia: hiilipäästöt putoavat, melu vähenee, energiaa säästyy ja kunto nousee. Joskus voi lumiolosuhteiden vuoksi aamupalaverista vähän myöhästyä, mutta eipä tule sairauspoissaoloja!
Miljoonat työmatkapyöräilijät Kööpenhaminassa, Amsterdamissa ja Kiinassa eivät voi olla väärässä.
Tuomo Pietiläinen
Kirjoittaja on HS:n taloustoimittaja.
Kirjoitus on julkaistu kirjoittajan luvalla.
”Olen nimittäin antanut itselleni luvan ajaa auratuilla asfalttiväylällä, jos pyörätiet ovat kulkukelvottomia.”
Todellakin. Talvella tämä on ihan ehdotonta, mutta suomalaisilla pyöräilijöillä on muutenkin vähän käsittämätön vierastus autoteiden suhteen. Autoja on ihan turha pelätä.
Tiukkaa asiaa. Hullun hommaa olisi täristellä auraamattomalla pyörätiellä, kun vieressä on sula ajorata. Kun ajaa riittävän keskellä väylää, niin ei ne autoilijat yleensä ahtaissa paikoissa yritä ohi. Joskus volvokuskit voi huudella ikkunasta mutta melko harvinaista se on. Ja sitä paitsi paljon useammin näkee autoilijoita jotka ovat antaneet itselleen luvan pysäköidä pyörätielle kuin pyöräilijöitä ajoradalla.
Rakennusvirastolla ja kaupunkisuunnitteluvirastolla on käynnistymässä talvipyöräilyverkoston kehityshanke, lupaan lisätietoja lähiaikoina. Homma menee niin, että
1: Marek (KSV) ja Penelope (HKR) tekevät ensimmäisen ehdotuksen reitistöstä
2: Pyöräilijöiltä kerätään palautetta reitistöön
3: Lopullinen reitistö päätetään ja sille tehdään kuntokartoitus
4: Reitistölle tehdään tarvittavat parannukset ja sen (normaali pyöräteitä) korkeampien kriteerien mukainen talvikunnossapito kilpailutetaan
5: Mitään ei tehdä, koska ei ole rahaa, eikä kunnossapidon koneet mahdu ajamaan suunnitelluille reiteille ja koska hiekoitussora maksaa 20000€ liikaa / vuosi.
Sälli says: ”Todellakin. Talvella tämä on ihan ehdotonta, mutta suomalaisilla pyöräilijöillä on muutenkin vähän käsittämätön vierastus autoteiden suhteen. Autoja on ihan turha pelätä.”
Tuota vierastusta ei varmaankaan heikennä se, että ajorataa kutsutaan virheellisesti autotieksi.
Sellaista käsitettä, kuin ”autotie” ei ole olemassa.
Hienoa että pyöräilijöiltä kerätään (suoraan?) palautetta koskien tätä talvipyöräilyverkoston kehityshanketta jo ennen päätösten tekoa. Tapahtuuko se fillarikanavan kautta? Myös esim. Hepo jäsenineen olisi varmaan kiinnostunut antamaan palautetta.
Mukavaa, kun saadaan asioihin jo konkretiaa. Innolla odotan tulevaa.
Torben Putkonen on sinänsä oikeilla jäljillä, että tätä syytä kuulee usein käytettävän. Siksi olisi todella paikallaan miettiä, kuinka paljon pyöräilyn edistämiseen tarkoitettuja rahoja allokoidaan kunnossapitoon (ja peruskorjaamiseen) eikä pelkästään investointeihin.