Kaupunkifillari-blogi siirrettiin toukokuussa 2009 WordPress-alustalle Neutechin web-hotellipalveluun. Kesän hiljaiselon jälkeen blogi alkoi kukoistamaan syyskuussa. Tämän näkee myös Google Analyticsin tilastoista:
Toukokuun lopusta vuoden 2009 loppuun blogilla on ollut 8674 uniikkia kävijää ja 16376 sivunlatausta. Kävijähuippu saavutettiin marraskuussa, jolloin uniikkeja kävijöitä oli 1275 eli n. 40 päivässä. Kuten kaaviosta näkyy, tiettyinä päivinä kävijämäärissä on ollut isoja piikkejä. Se johtuu varmaankin niihin aikoihin julkaistujen suosittujen viestien lukijoista, jotka ovat seuranneet toisten palveluiden linkkejä blogiin.
Sivustolla on vietetty keskimäärin vajaat kaksi minuuttia. Aktiivisia RSS-tilaajia on noin 40. Kävijöistä 96% on Suomesta, ja näistä kaksi kolmesta Helsingistä. Yli puolella kävijöistä on selaimena Firefox, ja kolme neljästä käyttää Windowsia.
Suoraan blogiin on tullut 20% käyttäjistä. Lähes puolet on löytänyt tiensä Googlen kautta, esimerkiksi hakusanoilla kaupunkifillari, nojapyörä, talvipyöräily, kaupunkipyörä tai tieliikennelaki. Blogiin on löydetty myös Fillari-lehden foorumin ja Yksivaihde-blogin kautta.
Suosituimmat artikkelit ovat käsitelleet polkupyörän evoluutiota, hyötypyöräilyn tulevaisuutta, valtuustokuulumisia, pyörähuoltoja ja Århusin mallia.
Blogia pidetään jatkuvasti ajantasalla versiopäivitysten suhteen, sekä blogin kommentteja seurataan spämmiviestien varalta. Toiminnallisuuksia lisätään tarpeen mukaan. Viimeisimmät uudistukset tapahtuivat tänään, kun blogialusta päivitettiin WordPressin versioon 2.9.1. Lisäksi sivupalkin purkkaviritelmät vaihdettiin oikeaoppisiin widgetteihin. Samalla sivupalkkiin saatiin myös toivottu widget, joka listaa viisi uusinta kommenttia.
Kuten edellisessä viestissä mainittiin, tämänpäiväisen FeedBurnerin käyttöönoton myötä saamme jatkossa uudesta RSS-syötteestä parempaa statistiikkaa.
Blogin ylläpitäjänä kuulen mielelläni toiveita toimintojen kehittämiseksi. Niitä voi esittää esimerkiksi tämän viestin kommenteissa.
Onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!
Hyvää duunia, ylläpidolle lämpimät kiitokset!
Ensimmäinen mieleen tuleva tekninen kehitysehdotus on, että kategoriat voisi muuttaa tageiksi. Meillä on about 120 kategoriaa tässä blogissa, mikä on noin 110 liikaa. Tageja saa puolestani olla vaikka miljoona.
Voisimme hioa tänä vuonna myös ulkoasua, nyt kun sisältöpuoli alkaa kantaa omin voiminensa. Jatketaan silti sisältö edellä ja muoto perässä!
Hyvä idea, tuo kategoriasysteemi ei nykyisellään toimi. Tutkin joku päivä noiden toimintaa tarkemmin WordPressissä. Lähinnä pitäisi kai selvitellä, että miten vanhojen artikkeleiden kategoriat saisi konvertoitua tageiksi.
tageiksi muuton jälkeen ne voisi esittää pilvenä eikä listana: siitä näkisi helposti mitkä ovat suosittuja tageja ja mitkä kertakäyttöisiä.
Esimerkin tuosta näkee omasta blogistani. Sieltä näkee myös miten mielestäni pitää kaikki muukin tehdä 🙂
Erityisesti kunnollinen blogihistoria olisi hyvä, ja myös uusimmat kommentit-lista. En tosin tiedä, saako näitä wordpressille, mutta luulisi jostain löytyvän plugareita.
Arvaisin että konversion tageista kategorioiksi joutuu tekemään käsin SQL:llä. Hieman nihkeää puuhaa, mutta jos SQL taipuu, niin luultavasti onnistuu (itse saattaisin juuri ja juuri selvitä kohtuullisella tuskalla)
Samaa mieltä, pilvi olisi nätti esitystapa. Periaatteesta ei huvittaisi WordPressin kantaa mennä käsin kopeloimaan konveresiota varten, mutta uskoisin että tuohon löytyisi joku plugin joka tekisi konversion automaagisesti.
Nyt on kategoriat konvertoitu tageiksi, tuohon löytyi WP:stä valmis toiminto. Vanhat kategoriat on lisäksi poistettu. Tagipilvi laitettu näkyville sivupalkkiin. Muistakaa siis käyttää jatkossa vain tageja!
Pitää vielä jossain vaiheessa tutkia, miten saa teeman templateista tuon kategoriakohdan pois, vähän turha kun joka viestissä lukee ”Uncategorized”.