Miltä kuulostaisi laadukkaiden pyöräväylien suunnittelussa järjestely, joka mahdollistaa kaupungille tasoltaan tavanomaisia konsulttiselvityksiä perusteellisempien väyläselvitysten teettämisen merkittävästi edullisempaan hintaan?
Miltä kuulostaisi, että kaupunki luottaa oman kaupungin pyöräilijöihin pyöräilyn asiantuntijoina ja tarjoaa paikalliselle pyöräilyseuralle kaivattua rahallista tukea, mutta kuitenkin vastikkeellisesti siten, että pyöräilyjärjestö tekee tilaustyönä kaupungin tarpeita vastaavan väyläselvityksen?
Sain tänään vilkaista valmisteilla olevaa Jyväskylän kaupungin tilaamaa ja Jyväskylän pyöräilyseuran (Jyps ry.) tuottamaa laatukäytäväselvitystä. Useita erilaisia kaupungin tilaamia eriaiheisia konsulttiselvityksiä lueskelleena voin sanoa, että laatu on tässä enemmän kuin kohdallaan. Selvitys oli yksityiskohtainen, asiallinen, rakentava, ratkaisukeskeinen ja perusteellinen. Ennenkaikkea siitä näkyi tekijöiden asiantuntemus pyöräilystä ja pyöräilyoloista.
Tämän erinomaisen järjestelyn juuret juontavat jo vuonna 2004 päättyneeseen Jyväskylä – kestävän liikenteen mallikaupunki hankkeeseen, jonka ansiosta ajatus pyöräilyn laatukäytävistä jäi elämään.
Osmo Soininvaara kirjoittaa laatuväylistä seuraavaa:
Pyöräilyn suosio riippuu suuresti kokemuksen miellyttävyydestä. Pyöräilyn suosion nousu edellyttää, että käytettävissä on joutuisia, esteettisesti miellyttäviä reittejä, joita polkiessa tuntee olonsa turvalliseksi. Pyöräilijän tavanomainen nopeus tasaisella maalla on 20 – 25 km/h. Tällä nopeudella pitäisi pyöräreiteillä voida ajaa.
Kaikki ei voi olla huippulaatuista, mutta olisi hyvä rakentaa tärkeimmille yhteyksille pyöräilijöiden laatuväylät – nopeat, turvalliset ja esteettisesti palkitsevat pyöräreitit. Jyväskylän seudun hajanainen yhdyskuntarakenne edellyttää taajamien välille nopeita pyöräyhteyksiä. Muuten taajamat ovat pyöräilijän kannalta liian kaukana toisistaan. Pyöräyhteys voi olla myös vähäliikenteinen maantie. Usein on erillistä kevyen liikenteen väylää edullisempaa erottaa ajotiestä pyöräkaista.
Eikö vastaavaa järjestelyä voisi tuoda Helsinkiinkin, jakamaan Marek Salermon (Kyllä se Marek siellä artikkelissa mainitaan) taakkaa?
Antti Poikola
Osataan sitä täälläkin.
http://www.dn.se/sthlm/ar-stockholm-en-bra-cykelstad-1.866744
http://www.dn.se/sthlm/kameror-pa-styret-ger-cyklisterna-battre-vagar-1.866229
Ja tuloksia näistä näkyy jo nyt. Pienenpientä hienosäätöä pyörätien/-kaistan alkamisiin, lopetuksiin. Uusia pyörätelineitä tarvepaikkoihin osv.
Todellakin ainoa järkevä tapa toteuttaa edullisesti laatua. Täällä meillä videot olisivat hilpeää tai vaarallista katsottavaa.
darn kun on ruåtsi jäässä. Fillarikanavan ja HUB-helsingin kanssa on suunnitteilla keväälle TKK-Keskusta-Arabia väyläkartoituksen tekeminen työnimellä ”Fillarijokeri”, katsotaan, miten saadaan kaupunki tähän ideaan mukaan
Usein on tuntunut siltä, että Helsingissä pyöräilijöiden neuvot eivät kelpaa edes ilmaiseksi, saati että niistä oikein maksettaisiin. Toisaalta, Hepon vuonna 2007 ehdottamat pyörätaskut saivat hyvää myötätuulta ja Salermon kanssa keskusteluyhteys toimii. Pyöräilijöiden asiantuntemusta pitäisi kuitenkin osata arvostaa ja käyttää hyväksi kaikissa virastoissa, koskien myös poliisia ja oikeuslaitosta.
Kuulostaa oikein järkevältä tällainen yhteistyö. Vaikka pyöräilijä ei aina välttämättä omaa sitä kaikenkattavaa kokonaisnäkemystä mitä liikennesuunnittelu tarvitsee, hän tuntee varmasti kaikista parhaiten kenttäolosuhteet joka onkin ensisijaisen tärkeää tietoa sitten taas suunnittelijalle joka ei välttämättä pyöräile lainkaan.
Nuo ruotsinkieliset lehtiartikkelit kertovat lyhyesti sanottuna siitä että Tukholmassa ollaan asennettu videokamerat 17 pyöräilijän ohjaustankoon kiinni ja tarkoituksena on taltioida pyöräilyolosuhteita suoraan ”kentältä” ja hyödyntää tietoa sitten suunnittelussa. Pyöräilijät paitsi kuvaavat reittinsä, myös pitävät ajokirjaa ajamisestaan ja mahdollisista ongelmakohdista. Erittäin hyvä idea tuokin!
Kuulostaa hyvältä. Eriaiheisten konsulttiselvitysten laskuja veronmaksajien rahoilla hyväksyneenä kannatan ajatusta lämpimästi.
Nyt tarvittaisiin ideoita, miten byrokraattiselle järjestelmälle voisi tarjota tällaista mallia siten, ettei hyvä ajatus hautautuisi ö-mappiin.
Kiitos Vilhelmille myös, että briiffasit linkkien takana olevat lehtiartikkelit.
Juuri se, että virkamiehet analysoivat ”dataa” ja ihmettelevät pyöräilijöiden turhan tiukkoja mutkia, loppuvia tai vaikeasti opastettuja pyöräväyliä, on tärkeää. Päättäjien/työryhmän pitää itse oivaltaa, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Kyllä Tukholmassakin on osoitettu mieltä huonoista ratkaisuista tai vaatimattomista määrärahoista, mutta se manifesti haihtuu lähes aina ilmaan, vrt. kriittiset pyöräretket.
Pakkoruotsin vastustus on kriminalisoitava!!!!
Jari totesi tässä erinomaisesti, mistä pyöräilyn ongelmat kiikastavat: päättäjien, virkamiesten ja suunnitelmia laativien konsulttien pitää itse oivaltaa, miten asiat voitaisiin tehdä paremmin. Tämä puolestaan edellyttää, että heillä on joko rajattomasti aikaa ja suurta empaattista ajattelukykyä tai sitten vain ihan arkisesti omakohtaista kokemusta pyöräilystä.
Kaikkien Helsingissä rakennettavien bussi-, raitiovaunu- ja autoliikenteen väylien toimivuus simuloidaan tietokoneilla; kääntökulmat aivan erityisellä huolella. Saman periaatteen on koskettava myös pyöräilyä, vaikka menettely ei tietokoneita vaatisikaan. Arkijärjellä ja oikein laaditulla suunnitteluohjeistuksella päästään pitkälle, joten kevät 2010 enteilee hyvää pyöräilijöille.
Melkoisesti virkamiesten kanssa myös pyöräilyasioissa yhteistyötä tehneenä sanoisin, että kyllä siellä on halua ottaa apua vastaan, sillä krooninen resurssipula vaivaa ja kansalaisia myös halutaan kuulla.
Toisaalta nimim. ”kokemusta on” kommentinkin voisin allekirjoittaa. Uskon, että tässä ”neuvot eivät kelpaa edes ilmaiseksi” dilemmassa on ehkä tietynlainen kohtaanto-ongelma, sillä neuvo, joka tulee oman normityön kannalta yllättävään aikaan ja yllättävästä suunnasta on helppo kokea hankalasti huomioitavaksi tai jopa oman työn arvosteluksi.
Sen takia on olennaista, että ennen kuin neuvoa tyrkytetään, niin yhdessä tehdään sopimus siitä, että mihin asiaan ollaan antamassa esim. pyöräilyjärjestön panosta, jotta kyseinen panostus voidaan ottaa mukaan työhöän sitä tukevaksi.
Pienikin rahallinen panostus todennäköisesti lisää sitoutumista sekä tilaajan, että toimittajan puolesta ja tekee hommasta vakavasti otettavaa, joten siinä mielessä ilmainen ei ole välttämättä parempi, kuin edullinen.