Pyöräily päivän valjetessa töihin uudella lumella parin asteen pakkasessa on yksi upeimpia kokemuksia mitä tiedän.
Tuoreen lumen peittämä Helsinki on hetkisen kaunis. Lumi peittää, ja armahtaa. Sen taika tarttuu. Myös näkyviin jäävät asiat saavat maagisen hohteen ja hehkuvat salattua kauneutta. Saman kokemuksen voi saada pitkällä hiihtolenkillä pohjoisessa metsässä, tai luultavasti korkealla vuorella kiipeillessä. Kaikki on oikein ja hyvää.
Mutta kaupunki on enemmän kuin metsä. Kaupunki on muita ihmisiä. Pyöränjäljet lumessa kertovat, että en ole ainoa, että muutkin ajavat tästä. Niiltä saa oikeutuksen ajatuksilleen ja kokemuksen yhteisöstä. Ne myös toimivat sosiologisena tutkimuksena valituista ajolinjoista, ja kertovat suoraan, missä tie menee väärin ja missä oikein.
Pieni pakkanen on ehkä paras mahdollinen sää pyöräillä. Melko normaalit vaatteet riittävät vielä, mutta hiki ei tule helposti. Hengitys kulkee hyvin, ja pakkanen tuntuu pirteänä kasvoilla. Vesi on lähinnä kiinteässä muodossa, joten edes kastumista ei tarvitse miettiä.
Jo tämä pieni lumimäärä alkaa lähestyä 28-millin kaupunkirenkaideni turvallisen käyttöalueen rajoja. Ohuen lumiharson peittämät pyörätiet vielä menevät; pahimpia ovat vähän ajetut autotiet, joilla autot ovat pakanneet lumen tukkimaan asfaltin karkeuden, niin, että sen pinta on vielä jäätynyt uudestaan. Niillä sivuttaispito on käytännössä nolla, ja kääntyminen siis melko mahdotonta.
Päätin jo luovuttaa talvipyöräilyn suhteen jahka pysyvä lumi tulee, mutta alkaa tehdä mieli hankkia talvirenkaat sittenkin, että pääsee ajamaan lumilla taas.
Teksti on julkaistu aiemmin omassa blogissani.
Kävin itsekin ostamassa tällä viikolla elämäni ensimmäiset talvirenkaat. Ilman nastoja. Tämä on viides talvi, jonka pyöräilen kokonaan. Ennen lopetin vuodenvaihteen tienoilla ja aloitin uudelleen maaliskuun alussa.
Pääasia on, kuten totesit, että väylät ovat ajokunnossa: irtosohjo on aurattava pois, koska muuten se jäätyy koviksi iljanteiksi. Jos tulee paikkoja, joissa näin ei ole tehty, lähettäkää viestiä HKR:lle!
Hyvä hyvä, talvirenkaat alle ja lisäämään talvista pyöräilijöiden liikennevirtaa!
Kaikilla on tietysti omat suosikkinsa renkaista, mutta en malta olla mainitsematta, että 32-millinen 100-nastainen rengas ei tunnu kovin pahalta, vaikka olisi kapeaankiin renkaaseen tottunut. Tottakai nopeus tippuu hieman, mutta pitäisihän talvisin muutenkin varata hieman enemmän aikaa matkoihin.
Raskaasti kuvioitujen renkaiden paras puoli on, että kestävät hiekoitus-sapeleita. Mutta puhkeamattomiahan eivät silti ole – Toisesta nastarenkaastani tuli hetkellisesti 101-nastainen. Ruoholahden nastankylväjä-äpärä ei näköjään pidä talvilomaa.
Otso mahtavia nuo sinun linkit tekstistä… helsinki on kaunis ja kuvitteellinen yhteisö!
Reima, eikös sinun mottosi ollut ennen, että nastarenkaat lisäävät kuvitteellista turvallisuudentunnetta ja siten on parempi ajaa hitaasti ilman nastoja?
Eräs virkahenkilö sai Fillarikanavassa esitetystä Kaskisaareen merkitystä nastankylväjävaroituksesta ahaa-elämyksen ja yhdisti sen mielessään paikalliseen asukkaaseen, jolla on tapana säännöllisesti antaa palautetta siitä, että rakennusviraston harjausauto oikaisee kevyenliikenteen sillan yli Lauttasaaresta Kaskisaareen, epäili, että nastat olisi tarkoitettu harja-autolle. Tämä on kuitenkin turhan kaukana Ruoholahdesta ja Bulsaltakin on muistaakseni löytynyt nastoja… mystery continues.
Antti: Joo… Muistan vielä nuo nuoruuden vuodet, kun en ajanut lukkopolkimilla, tein käännökset jää-speedway-tyyliin toinen jalka maassa ja pyöräteillä oli hiekkaa, joka ei silponut kevyesti kuvioiutuja renkaita… Lisäksi silloin ei ollut ikuista kiirettä riesana.
Toiseksi, suosittelen nastoja kaikille aloitteleville, epävarmoille talvipyöräilijöille, he kun tarvitsevat kuvitteellista turvallisuudentunnetta alkuun!