Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta on ensi viikolla tarkistamassa pks-kuntien yhteistä strategiaa. Tämän haluan neuvottelijoiden agendalle:
On saatava aikaan yhtenäinen pyöräilyn valtaväyläverkosto edistämään ja helpottamaan työmatkapyöräilyä sekä lisäämään pyöräilyn turvallisuutta.
Pyöräilyn valtaväylä on kaupunginosien ja kaupunkien läpi kulkeva, pitkiä matkoja mahdollistava, jatkuva ja yhtenäinen reitti. Se on siis vain pyöräilylle tarkoitettu väylä. Se nopeuttaa matkantekoa ja lisää turvallisuutta, kun autoliikenne ja jalankulkijat eivät käytä samaa väylää. Se voisi aivan oikeasti mahdollistaa pyöräilyn kulkutapaosuuden noston kohti asetettua kaksinkertaistamistavoitetta.
Valtaväyläverkostoa tarvitaan sekä säteittäin kohti keskustaa että erityisesti kaupunkien raja-alueilla. Monesti juuri raja-alueilla pyörätiet kiemurtelevat eivätkä joukkoliikennepalvelutkaan ole parhaimmillaan näillä kulmilla.
Tällainen järjestelmä on suunniteltava ja toteutettava kaupunkien yhteistyössä. Suunnittelun piiriin on sisällytettävä myös yhtenäinen ylläpitokriteeristö.
– Esko Lius
Lisätietoa:
Kööpenhaminan valtaväyläverkoston suunnitelmista
Lontoon highway-suunnitelmista
(teksti julkaistu 14.11.2009 Fillarikesä blogissa)
Todella kannatettava ajatus!
Lisäisin vain, että HSL:lle pitää sälyttää pyöräilyyn liittyen enemmän vastuuta. Sitä kautta pyöräily nousisi seudulliselle agendalle muutenkin tehokkaimmin.
Espoo on jo ehtinyt mm. ilmoittaa, että Helsingin uudet kaupunkipyörät ovat vain Helsingin asia – mikä ei ole seudun kannalta suinkaan toivottava kehityskulku. Turhat hallinnolliset rajat pitää saada pois estämästä hyvien hankkeiden täyttä potentiaalia toteutumasta.
Mainitsemani kaupunkipyöräjärjestelmän ulottaminen esim. Tapiolaan ja Otaniemeen olisi todella otollinen seudullinen jatkumo. Samaten Leppävaara olisi kaupunkipyörille luonnollinen miljöö, eikä kaupunkien rajoilla pidä pilata hankkeen parasta mahdollista toteuttamista.
Pyöräilyn valtaväylille tuntuisi infrastruktuuri olevan jo melko pitkälti olemassa – lähiöiden välillä ja sisääntuloväylien varsilla pyörätietä riittää. Ongelmana taitaa olla reittien epäyhtenäisyys, heikot opasteet ja se, että myös jalankulkijat käyttävät samoja reittejä. Viimeisimmän ongelman ratkaisu voi olla noista se ongelmallisin.
Ehkä epäortodoksinen ajatus, mutta onko Suomen harvalla asumistiheydellä edes realistista pyrkiä siihen keskustojen ulkopuolella? Vaikea kuvitella että jossain kehätien varressa olisi kannattavaa olla pyöräilijöille ja jalankulkijoille omat kaistansa – molempia siellä liikkuu kuitenkin todella vähän.
Sen sijaan reittien yhteinäistämiseen ja selkeisiin opasteisiin saisi pienellä rahalla paljon parannusta.
Ongelma on tähän asti ollut pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden sekoittaminen käsitteellisesti yhteen.
Suomessa pitää luopua ajatuksesta, että on olemassa yhtenäinen ”kevyt liikenne” -niminen liikennekategoria, jolla on tarpeita yhteisille väylille.
Päinvastoin – on sekä pyöräilylle että jalankululle erittäin haitallista pakottaa nämä toisistaan nopeuksien puolesta merkittävästi eroavat ja siksi toisilleen vieraat kulkumuodot samoille väylille.
Kun tämä liikennesuunnittelufilosofinen ongelma ratkaistaan – eli lakataan puhumasta ”kevyestä liikenteestä” -edellytykset muiden ongelmien ratkaisemiseksi alkavat hiljalleen muodostua.
Arttu listasi aika hyvin pyöräilyn nykyväylien erityisiä ongelmakohtia. Tottakai näihinkin tulee puuttua, eikä valtaväyläajattelu tarkoita, että nykyjärjestelmästä luovuttaisiin – vaan valtaväylät tuotaisiin lisäksi.
Arttu taisi kannattamattomuudella viitata siihen, kuinka paljon väylillle on käyttöä. On vaikea arvioida tulevaa käyttöä nykytilanteen pohjalta – moni potentiaalinen työmatkapyöräilijä ottaa aamuisin auton, kun kehäteiden kulmilla pyörätiet poukkoilevat puolelta toiselle miten sattuu.
Välttämättä pyöräilyväylää ja jalkakäytävää ei tarvitse rakentaa erilleen edes esittämässäni valtaväylä-mallissa. Yhteinen perustustyö ja pinnoite käy molemmille, mutta väliin tarvitaan selkeämmin erityyppiset liikenteet erotteleva jakaja kuin pelkkä maaliviiva tai kiveysraita.
Eniten tarvetta on tietysti säteittäisellä keskustaan suuntautuvalla valtaväylästöllä. Esimerkiksi pääradan varrella on Tikkurilasta etelään pitkiä pätkiä, joilla olisi helppo rakentaa yhtenäistä, suoraa ja leveää pyöräväylää aina Velodromille saakka. Myös Tuusulantietä myötäilevä väylä keskustaan olisi oman alueeni pyöräilijöille oivallinen. Harmi vain, että meluvallit Pakila-Maunula-välillä suunniteltiin tätä ajattelematta.
Mielestäni tuo valtaväyläajatus on erittäin tärkeä. Oleellista olisi saada aikaan muutos ajattelussa niin, että pyöräilyä ei ajateltaisi ensisijaisesti liikuntamuotona, vaan liikennemuotona. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi vapaa-ajanpyöräily olisi jotenkin väheksyttävä asia. Mutta jos pyöräilyä halutaan vakavissaan lisätä, tulisi helpottaa pyörän käyttöä kulkuvälineenä työ-, kauppa- ja muilla vastaavilla matkoilla.
Tältä kannalta suorat, selkeät pyöräilyväylät olisivat merkittävä parannus nykytilanteeseen. Nykyisinhän pyöräreitit katkeilevat yllättäen, siirtyvät kadun yhdeltä puolelta toiselle ja takaisin, tekevät outoja mutkia, jne. Myöskään monissa risteyksissä (sellaisissakin, joissa pyöräilijällä on etuajo-oikeus) pyöräilijän on usein mahdoton nähdä sivukadulta tulevaa autoilijaa ennen kuin vasta risteyksen kohdalla (ja vastaavasti autoilijan on mahdoton nähdä pyöräilijää), mikä osaltaan hidastaa matkantekoa..
Valtaväylien toteuttamisessa voi olla erilaisia käytännön ratkaisuja, mutta olennaisinta olisi pyöräiljöiden, autojen ja jalankulkijoiden erottaminen toisistaan aina kun se on mahdollista, sekä pyöräreittien suoruus ja katkeamattomuus. Toisaalta pyöräreitit tulisi rakentaa niin, että ne on myös talvella helppo aurata.
Tuollaiset valtaväylät olisi hyvä saada ainakin keskustan sisääntuloreittien yhteyteen (tai välittömään tuntumaan) sekä tärkeimmille poikittaisreiteille.
Esko: hyvin tulkitsit mitä hain takaa, ja allekirjoitan saman minkä kommentissasi totesit.