Polkupyörä on metka liikenneväline. Sen voi pysäköidä lähes minne vain ja vieläpä ilmaiseksi. Tieliikennelaki sallii sen pysäköinnin jalkakäytävälle ja pyörätielle, joten pysäköivä pyöräilijä ei tarvitse muuta kuin hyvän lukon. Vai tarvitseeko?

Lukittukin pyörä on helppo varastaa, ellei sitä ole kytketty rungostaan johonkin kiinteään. Tarvitaan siis pyörätelineitä. Maailma on pullollaan erilaisia telineitä – toiset parempia ja toiset huonompia. Tässä katsaus molempiin.

Hyvän pyörätelineen tunnistaa siitä, että pyörän saa siihen rungostaan kiinni. Helsingissä sellaisia on harmillisen vähän. Siksi pyöriä kiinnitetään milloin mihinkin: portaiden kaiteisiin, liikennemerkkeihin, valotolppiin, parkkimittareihin – minne vain, mihin pyörän saa lukittua rungostaan. Kuvan teline Berliinistä on kelpo esimerkki sekä hyvin suunnitellusta että oivallisesti sijoitetusta pyörätelineestä.

Huono pyöräteline on sellainen, johon pyörän saa kiinni vain renkaasta. Sellainen soveltuu vain lyhytaikaista pysäköintiä varten. Kuvassa näkyy Helsingin yleisin telinemalli. Varkaiden lisäksi tämänkaltaiset säilytystelineet houkuttelevat ilkivallantekijöitä rikkomaan pyörien vanteita vääntämällä ja potkimalla.

Kaikkien pyörätelineiden ei kuitenkaan tarvitse olla runkolukittavia. Lyhytpysäköintiin suunniteltu teline voi mainiosti olla kevytrakenteinen, kunhan se pitää pyörää tukevasti pystyssä ja on fiksusti sijoitettu. Esimerkiksi liikkeet voivat tarjota asiakkailleen telineitä, jotka tekevät lyhyen pysäköinnin helpoksi ja siten asioinnin mukavaksi.

Pyörän pysäköinti on myös taloudellista: 15 pyörää mahtuu tilaan, jonka yhden henkilöauton pysäköinti vaatii. Tämä edellyttää, että teline on hyvin suunniteltu. Muuten pyöräilijät lukitsevat pyöränsä miten sattuvat ja lopputulos on huono niin kaupunkikuvallisesti kuin pyörien ehjänä säilymisenkin kannalta.

Huomaavainen pyöräiljä pysäköi kulkuneuvonsa luonnollisesti niin, ettei se häiritse muita. Hyvä kaupunkisuunnittelu tukee tätä tiedostamalla myös polkupyörien pysäköintitarpeet.