“Nainen jäi auton alle suojatiellä Helsingissä”
“Henkilöauto osui jalankulkijaan risteyksessä”
“Nainen jäi suojatiellä henkilöauton töytäisemäksi ja loukkaantui.”
“Polkupyöräilijä kolaroi henkilöauton kanssa”
“Henkilöauto ajautui päin tolppaa Pihlajamäessä – kuljettaja kuoli”
“Bussi töytäisi nelivuotiasta suojatiellä Helsingissä”
“Tyypillisin onnettomuus tapahtuu, kun polkupyöräilijä ylittää kadun risteyksessä.”
Mitä yhteistä on näillä otsikoinneilla ja uutisoinneilla?
Vihje: niistä kaikista puuttuu jotain.
Se on autoilija, joka ajaa autoa.
Monelle Kaupunkifillarin lukijalle tämä on tuttu tarina. Henkilöauto osui, henkilöauto ajoi, bussi töytäisi, nainen jäi, pyöräilijä kolaroi, tyttö joutui. Autoilija subjektina loistaa poissaolollaan.
Joistakin tiedotteista puuttuu jopa auto. Poliisin tiedotteen mukaan tyypillisin onnettomuus pyöräilijälle tapahtuu silloin, kun hän ylittää kadun risteyksessä. Aivan itsekseen. Ei esimerkiksi silloin, kun autoilija törmää pyöräilijään risteyksessä.
Auton kuljettajaa ei mainita aktiivisena tekijänä, korkeintaan onnettomuuden uhrina. Aktiivinen tekijä on joku muu: jalankulkija, pyöräilijä tai jopa eloton esine: auto. Hämmästyttävän usein uutisissa ja tiedotteissa esiintyy itsestään ajavia autoja. Kun autoilija kolaroi itsekseen, on autoilijan häivyttämiseksi valittava, kumpi elottomista esineistä on tekijä. Jostain syystä “Auto törmäsi kaiteeseen” on suositumpi kuin “kaide jäi auton alle”.
Niin, no. Entä sitten? Näin nyt vain on tapana uutisoida?
Kirjoitustavassa on yleisen liikenneturvallisuuden kannalta pari ongelmaa. Kun kirjoittaja häivyttää tilanteesta autoilijan aktiivisen tekijyyden – tiedostaen tai tiedostamattaan – hän luo ajattelumallia, jonka mukaan jalankulkija tai pyöräilijä on ainoa aktiivinen tekijä onnettomuudessa. Siten jalankulkija tai pyöräilijä on ainoa, joka olisi voinut tehdä mitään onnettomuuden estämiseksi.
Autoilija ei olisi voinut tehdä mitään, koska häntä ei edes ollut. Ainakaan hän ei ajanut autoa. Auto ajoi, auto törmäsi, auto suistui, ja autoilija vain joutui onnettomuuteen. Onnettomuus puolestaan sattui, sen sijaan että joku olisi aiheuttanut sen. Kaiken lisäksi paha onnettomuus vaati uhreja. Kuin mikäkin Suuri Cthulhu.
Mutta onnettomuudet eivät satu itsestään, vaan ihmisen toiminnan seurauksena. Autot eivät aja itsestään, vaan niitä ohjaa ihminen. Riippumatta siitä, kuka onnettomuuteen oli syyllinen.
Mitä tällaisesta kielenkäytöstä sitten seuraa?
”Jos jalankulkija on tyypillisessä suomalaisessa talvivaatetuksessa eikä ole mitään välkkyvää, niin jos ei autoilija näe, ei autoilija voi myöskään väistää.”
– Anna-Liisa Tarvainen, Liikenneturva
Se lisää vaarallisimman ajoneuvon kuljettajan – autoilijan – riskikäyttäytymistä. Miksi autoilija ajaisi varovaisemmin, kun kaikki viestii siitä, ettei onnettomuus ole hänen vallassaan, vaan se riippuu jalankulkijan pukeutumisesta? Miksi hän vaivautuisi kiinnittämään enemmän huomiota suojateihin, kääntämään päätään tai hidastamaan ajonopeutta, kun Liikenneturvan toimitusjohtajakin ilmoittaa, että sopivien tekosyiden vallitessa väistäminen on autoilijalle mahdotonta?
“Jos ei autoilija näe, ei autoilija voi myöskään väistää.” Ikään kuin näkeminen olisi jotain autoilijasta ulkopuolista, johon autoilija ei voi itse vaikuttaa.
Liikenne ja havaintopsykologia ovat kuitenkin jänniä juttuja. Havaitseeko autoilija jalankulkijaa, on lopulta enemmän kiinni autoilijan korvien välistä kuin jalankulkijan takin väristä.
Jos joku autoilija erehtyikin luulemaan, että jalankulkijan havaitseminen ja onnettomuuden estäminen voisi olla hänen omasta toiminnastaan kiinni, kuten vaikkapa oikeasta tilannenopeudesta, Liikenneturva onneksi vapauttaa hänet näkemisen vastuusta. Se on nähkääs jalankulkijan vastuulla välkkyä.
Kyse on siitä, mihin asetamme normin. Kuinka paljon hyväksymme riskin ottoa, ennen kuin alamme kutsua sitä riskikäyttäytymiseksi. Jos esimerkiksi autoilija ajaa surkeissa sääolosuhteissa ja pimeällä nopeusrajoituksen mukaista 50 km/h eikä näe suojatielle astuvaa jalankulkijaa ajoissa, vika ei ole autoilijan. Vika on jalankulkijan, joka ei tehnyt itseään tarpeeksi näkyväksi pukeutumalla neonkeltaiseen takkiin, jotta autoilija olisi voinut hänet havaita kovasta vauhdista ja huonolla säällä.
Olemme eläneet autoilun valtakaudella niin monta vuosikymmentä, että oikeudesta ajaa 40–60 km/h missä tahansa olosuhteissa on tullut kyseenalaistamaton normi. Jos tämä nopeus on jossain olosuhteissa vaaraksi muille, on muiden tehtävä pelastautua, ei autoilijan tehtävä hidastaa. On jalankulkijan vastuulla tuoda itsensä autoilijan tajuntaan, joka märän tuulilasin takana liikkuu eteenpäin viidenkympin vauhtia ja keskustelee puhelimessa vaimonsa kanssa ostoslistasta.
Voisimme myös asettaa normin ylemmäksi, niin että se vaatisi autoilijaa sopeuttamaan vauhtinsa vallitseviin olosuhteisiin. Voisimme vaatia, että autoilija ajaa sellaisella nopeudella, että hän ehtii havaita suojatielle astuvat jalankulkijat. Sääolosuhteista riippumatta. Mutta sen sijaan saarnaamme jalankulkijoille heijastimista ja itsensä näkyväksi tekemisestä.
Siispä toinen asia, mitä tällaisesta kielenkäytöstä seuraa, ovat heijastinkampanjat.
Tietenkin. Koska jotain on tehtävä.
Siispä tehdään valistuskampanjoita, jotka eivät kohdistu vaaran aiheuttajaan, joka on häivytetty pois, vaan onnettomuuden “aktiiviseen” osapuoleen, jalankulkijaan tai pyöräilijään, jolla tämän ideologian mukaan on vastuu omasta turvallisuudestaan – tai toisin sanoen – autoilijan hänelle aiheuttamasta vaarasta. Valistuskampanjoita, joissa kehotetaan ihmisiä suojautumaan heijastinliivillä ja kypärällä ja olemaan juoksematta auton alle. Valistuskampanjoita, joiden tehoa ja vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei edes tiedetä, koska kukaan ei ole vaivautunut niitä tutkimaan. Eräät kyllä uskovat niihin kovasti.
Viimeksi poliisimies Pena keksi valistaa pyöräilijöitä, että ei muuten kannata ajaa auton alle, vaikka oikeassa olisikin. Kiitos Pena tästä neuvosta. Se ei varmaankaan ole juolahtanut kovin monella pyöräilijällä mieleenkään.
Tällaiset kampanjat kantavat myös nimeä victim blame. Jos eivät ne liikenneturvallisuuteen autakaan, ainakin ne saavat ihmiset valitsemaan pyöräilyn tai kävelyn sijaan autoilun. Koulumatka on 500 metriä, mutta se mennään äidin kyydissä, koska äiti pitää koulumatkaa vaarallisena.
Maanantaina 8.12. klo 14.30 Vantaalla tapahtui jotain, mitä meillä on tapana kutsua “valitettavaksi onnettomuudeksi”. 50-vuotias mies ajoi Ullantiellä katsastamattomalla mersulla todennäköisesti ylinopeutta. Hän törmäsi autollaan 10-vuotiaaseen tyttöön, joka kuoli. Tämän jälkeen mies törmäsi vielä puuhun ja sähkötolppaan.
Hän ei ollut yksittäinen poikkeus. Yhteensä pelkästään maanantaina Uudellamaalla ajettiin kuuden ihmisen yli. Tosin vain yksi ihminen kuoli.
Valitettava onnettomuus. Poliisin arvion mukaan valaistusolosuhteilla ei ollut merkittävää osuutta onnettomuuteen. Silti internet täyttyi heti heijastinsaarnaajista.
”Kyllä, se [heijastin] on se ykkösjuttu.”
–Anna-Liisa Tarvainen, Liikenneturva
Heijastin. Tuo taikakalu, jonka käytöstä saarnataan niin paljon, että sen täytyy olla todella tehokas keino estää onnettomuuksia. Liikenneturvallisuus paranisi merkittävästi, jos vain kaikki käyttäisivät heijastinta.
Vai paranisiko? Ei ole tutkimustietoa, joka vahvistaisi tämän oletuksen.
Se mitä heijastimesta varmuudella tiedetään, on, että heijastimen avulla autoilijan on helpompi havaita jalankulkija kauempaa. Tämä on testattu. Se mitä ei ole tutkittu, on, kuinka paljon heijastin todella lisää liikenneturvallisuutta.
Paremman tutkimuksen puutteessa katsotaanpa kuolintilastoja. Kuolintilastoja siksi, että ne ovat ainoat kattavat tilastot onnettomuuksista. Kuvitteellista dataa kun emme voi käyttää. Moniko jalankulkija olisi pelastunut heijastinta käyttämällä?
Liikennevakuutuskeskus ei kerro, mihin todennäköisyyksiin perustuvat VALT-raporttien ilmaisut “todennäköisesti” ja “mahdollisesti”. Joihinkin lukuihin niiden täytyy kuitenkin perustua. Lienee turvallista olettaa, että “todennäköisesti” tarkoittaa todennäköisyyttä, joka on yli 50% ja “mahdollisesti” todennäköisyyttä, joka on alle 50%.
Heijastinta käyttämällä ainoastaan 3,1% olisi pelastunut “todennäköisesti”. 7,8% olisi pelastunut “mahdollisesti”. Yhteensä 10,9%:lla vuosina 2009–2012 tieliikenteessä kuolleista jalankulkijoista olisi ollut minkäänlainen mahdollisuus, s.o. nollaa suurempi todennäköisyys pelastua, jos he olisivat käyttäneet heijastinta. Tämä ei tarkoita, että noin 11% olisi pelastunut. Tämä tarkoittaa, että 11% on yläraja sille määrälle kuolinuhreja, jotka olisivat saattaneet pelastua heijastinta käyttämällä.
Varmuudella tiedetään, että 89%:ssa jalankulkijoiden kuolemantapauksista heijastin ei auttanut tai ei olisi auttanut mitään.
Vantaan Ullantien tapauksessa heijastin ei auttanut tai ei olisi auttanut mitään.
Tapauksen jälkeen kansa kiiruhti julistamaan heijastinta. Tämä on ymmärrettävää. Heistä tuntuu siltä, että heijastin ratkaisee.
Se mikä ei ole ymmärrettävää, on, että Liikenneturva kiiruhtaa julistamaan heijastinta ja vapauttamaan autoilijat vastuusta. Mihinkään tutkimustietoon perustumatta, ikään kuin heijastin olisi vähintäänkin yhtä tärkeä liikenneturvallisuustekijä kuin autoilijan tilannenopeus, tai jopa tärkeämpi. Vaikka 89%:ssa kuolemantapauksista heijastin ei olisi auttanut mitään.
Poliisikin kiiruhti kehoittamaan kaikkia tiellä liikkujia erityiseen varovaisuuteen, ja muistutti erikseen jalankulkijoita heijastimesta. Autoilijoita poliisi ei erikseen muistuttanut mistään.
Tässä ei olisi mitään pahaa, ellei se veisi huomiota pois todellisesta vaaratekijästä, autoilijasta. Tässä ei olisi mitään pahaa, ellei se saisi autoilijaa elämään vastuuvapaassa fantasiamaailmassa, jossa liikenneturvallisuus ei ole kiinni hänestä itsestään vaan jalankulkijan heijastimesta. Kun ei se selvästikään ole heijastimesta kiinni.
Tiedän, että tässä vaiheessa monien tekee mieli julistaa, että kyllä heijastin on silti tärkeä, ja kyllä he ainakin näkevät heijastimin varustetut jalankulkijat paremmin, ja kyllä heitä ainakin ärsyttää, jos jalankulkijalla ei ole heijastinta, ajoivat he pyörällä tai autolla.
Niin. Kyllä minäkin toivon, että jalankulkijat käyttävät heijastinta. Se tekee minun elämästäni jonkin verran mukavampaa.
Mukavuus tai ärsyyntyminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin liikenneturvallisuus. Edes toiselle osapuolelle yllättävä tilanne ei välttämättä tarkoita, että kyseessä oli vaaratilanne. Sitä, mikä parantaa liikenneturvallisuutta ja mikä ei, mitataan tutkimuksella, ei sillä, miltä kenestäkin tuntuu, eikä varsinkaan sillä, mikä ketäkin liikenteessä ärsyttää.
Liikenneturvan ja poliisin lausuntojen pitäisi perustua vaarahierarkiaan ja tutkimustietoon. Ei fiilikseen.
Heijastin tietenkin itsessään on ihan hyvä asia, ja toki 3–11% on teoreettisenakin mahdollisuutena jotain, joka perustelee heijastimen käytön. Se ei kuitenkaan missään tapauksessa perustele tämänkaltaisia lausuntoja:
”Jos jalankulkija on tyypillisessä suomalaisessa talvivaatetuksessa eikä ole mitään välkkyvää, niin jos ei autoilija näe, ei autoilija voi myöskään väistää.”
–Anna-Liisa Tarvainen, Liikenneturva
Hyvä Anna-Liisa Tarvainen. Jos autoilija ei näe, hän on vaaraksi muille ihmisille, ja hänen pitää palauttaa ajokorttinsa poliisille.
Heijastin ei ole “ykkösjuttu”, kun 89%:ssa jalankulkijoiden kuolemantapauksista se ei varmuudella olisi auttanut mitään.
Liikenneturvallisuusorganisaation edustajan, joka lausunnoillaan vahvistaa ajattelumallia suurimman vaaratekijän – autoilijan – vastuuvapaudesta, pitäisi yleisen edun nimissä erota ja siirtyä paremmin hänelle sopiviin tehtäviin.
Kun ihminen joutuu vaaratilanteeseen tai yllättävään tilanteeseen, hänellä on luontainen tarve selitellä itselleen ja muille, että hän ei tehnyt virhettä. Vika oli toisessa osapuolessa, tai vähintäänkin jossain hänestä ulkopuolisessa asiassa. Virhe on kivuliasta myöntää. On paljon lohdullisempaa ajatella, että tapahtui “valitettava onnettomuus”, ikään kuin onnettomuus olisi ollut korkeammassa kädessä. Tämä voi olla hyödyllinen defenssi yksilölle, mutta se on haitallinen yhteiskunnalle, koska se ei puutu onnettomuuden syyhyn.
En se minä ollut. Satoi vettä. Ja pimeääkin oli. Jalankulkijakin astui kuin tyhjästä suojatielle tummassa takissa.
Autoilija, minulla on sinulle uutisia.
Se olet aina sinä.
Sinä operoit tuhansien kilojen painoista ajoneuvoa. Ei jalankulkija, ei pyöräilijä, ei kohtalo.
Sinä.
Sinulla on vastuu.
Auto kulkee sellaisella nopeudella kuin sinä ohjaat. Se ei kulje itsestään.
Jos sääolosuhteet, liikennejärjestelyt tai mikä tahansa muu keksittävissä oleva syy sitä vaatii, aja hitaammin. Sinulla on velvollisuus ajaa asiaan kuuluvalla tilannenopeudella. Jos esimerkiksi suojatien edessä on näköeste, on suojatien eteen pysähdyttävä.
Autoilija. Sinä operoit tuhansia kiloja painavaa kasaa metallia, jolla voi tappaa ihmisen. Sinulla on vastuu olla vammauttamatta tai tappamatta ketään. Näköeste, sääolosuhteet, pimeys, liukkaus, jalankulkijan takin väri – tai edes se, että jalankulkijalla ei ole heijastinta – eivät vapauta sinua tästä vastuusta. Eivät juridisesti eivätkä moraalisesti. On ajettava tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla.
Vastuuvapauskortteja ei ole. Jos et näe kunnolla, vie ajokorttisi takaisin poliisille. Autoilu ei ole mikään jokamiehen perusoikeus. Siksi, että se on niin vaarallista. Muillekin kuin autoilijalle itselleen. Siksi siihen liittyy erityisiä vaatimuksia ja velvoitteita.
Painavan ajoneuvon mukana tulee painava vastuu.
Kirjoittaja on Helsingin Polkupyöräilijöiden varapuheenjohtaja ja vihainen siitä, että ihmisen tappamista ja hengen uhkaamista pidetään hyväksyttävänä, kun se tehdään autolla. Ja että sitä tehdään joka päivä.
Lisälukemistoa
- Ei ehtinyt mieltänsä malttaa
- When words collide
- What an RAF pilot can teach us about being safe on the road
- Awareness test
Marjut Ollitervo
Aina ei ole kyse ylinopeudesta, eikä piittaamattomuudesta. Annan sinulle esimerkin.
Ajan työmatkaani 22 km/suunta/päivä. Puolet tästä on täysin pimeää, katuvalotonta metsätaivalta. Kesällä siellä on 100 km/h rajoitus, talvella 80 km/h rajoitus. Ihmiset myös autoissaan suurimmaksi osaksi noudattavat tuota rajoitusta, koska tuo katuvaloton pätkä on monilta kohdiltaan erittäin hirvivaara-altista aluetta.
Pisteestä a pisteeseen b pääsee kahta samanmittaista reittiä, joihin kuluu yhtä paljon aikaa. Reitti a on tämä pimeä pätkä, jota ajaessa ei kertakaikkiaan näe mitään, jos sataa, keli on märkä, suolattu rapa roiskuu ja joku ihana tukkirekka vielä pläjäyttää vesilastin päin tuulilasia.
Reitti b on pikkutie, hiukan mutkainen, mutta siellä on katuvalot koko matkalla. Ja leveä, korokkeellinen kevyenliikenteen väylä koko matkalla. Osin tien laidassa, osin viheralueella rajattuna.
Kumpaa sinä käyttäisit, jos olisit kevyen liikenteen kulkija?
Minä jaksan ihmetellä kaiken aikaa sitä, että mummot (kyllä!) mustissaan ja tummanruskeissaan lenkkeilevät reitin a reunaa, täysin ilman heijastimia tai mitään. Tulee mieleen haluavatko he ihan oikeasti kuolla? Tuossa 80 km/h pätkällä joudun em. kelillä usein hiljentämään ja ajamaan vain 60 km/h, mutta jos siinä rekan pärskäytyksen kohdalla tulee täysin pimeä mummo samaa tien laitaa, niin eipä siinä juuri mahdollisuuksia jää, ihan sama vaikka ajaisin kahtakymppiä. Mummolle käy huonommin kuin minulle tai autolleni (tosin muutaman kerran on näkyvyys jopa sivulle päin osoittavista sumuvaloista huolimatta ollut niin huono, että olen ollut jo pientareella tai keskikaistalla menossa, kun ei vain enää tiedä missä tie menee).
Ihmetyttää a) ettei katuvaloja saada yrityksistä huolimatta noinkin vaaralliselle tieosuudelle ja b) että jotkut ihan oikeasti haluavat leikkiä hengellään, vaikka turvallisempia ja vähemmän liikennöityjä ja ennenkaikkea viihtyisämpiä lenkkiteitä riittää pikkukylällä.
Miksi sitten itse en aja aina sitä reittiä a? Koska se on mutkineen ja kallistuksineen liukkailla keleillä ihan helvetillisen liukas. Siellä on vaikea pysyä tiellä edes hyvillä renkailla (nopeusrajoitusta 40 – 60 km/h noudattaen). Kevyenliikenteen väylä reitillä a aurataan aina ensin, aikaisin aamulla (pyöräilyhullu kunta kun on), sekä hiekoitetaan. Tie on sitten mitä sattuu. Joten minulle on turvallisempaa ajaa sitä isompaa tietä, jossa on enemmän liikennettä ja näin ollen pysyy autoilijalle paremmassa kunnossa.
Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, vaikkakin on ikävää, ettei kaikilla – liikennevälineestä (oli sitten jalat, pyörä, mopedi, auto – you name it) huolimatta – ole asenne kohdallaan.
Jokaisen olisi hyvä kokeilla muutaman kerran miltä siellä toisen paikalla tuntuu olla, ennenkuin syyllistää ja leimaa koko vastapuolen.
Et muuten usko, kuinka paljon oikeasti pelottaa, että se mummo on taas huomenaamulla seitsemän aikaan lähtenyt tien varteen taapertamaan… eikä hän ole ainut.
Asiaan osuva kirjoitus,todella! Edelliseltä kommentoijalta ovat tainneet käsitteet ja niiden merkitykset mennä sekaisin. Ylinopeus ja se alkuperäisessä tekstissä peräänkuulutettu TILANNENOPEUS ovat kaksi aivan eri asiaa. Jos sinun on ajettava valottomalla tiellä,etkä sääolosuhteista johtuen erota missä tie menee,hidasta vauhtia tai jätä ajamatta,se on autoilijan vastuu. Ja kun toinen reitti on liukas,huomio jälleen tilannenopeutesi,aja kahtakymppiä jos tilanne sen vaatii. Jos kokonaistyömatkasi on 20km, varaa hieman enemmän aikaa. Olisiko mahdollista että tämä mummo nyt vaan sattuu asumaan sen pimeän tien varrella,ainut reitti lähteä kotoaan on tuo tie. Ainakin hänellä on järkeä sen verran enemmän kuin kommenttiisi perustuen sinulla,hän ei aja autolla. Kuten alkuperäisessä tekstissä sanottiin,autoilu ei ole mikään perusoikeus! 22km polkupyörällä ei ole mahdottomuus.
Kiitos viihdyttävästi kirjoitetusta blogista. Väittämäsi autoilijan vastuusta on kuitenkin hakoteillä. Liikenne perustuu liikennesääntöihin. Ne lähtökohtaisesti tunnetaan, niitä noudatetaan ja ne koskevat kaikkia liikkumistavasta riippumatta. Onnettomuudet syntyvät, kun sääntöjä ei noudateta, joko tahallaan tai vahingossa. Blogisissasi yrität vakuuttaa, ettei kellään muulla liikkujalla kuin autoilijalla ole vastuuta omasta toimistaan. Virheellistä ja kovin harmillista yhteisen tavoitteen eli paremman liikennekulttuurin kannalta.
Jotta sääntöjä voi noudattaa, tulee kulkijan näkyä. Käyttämäsi peruste, tilannenopeus on täysin sopimaton hämärässä ja pimeässä tapahtuviin tapaturmiin. Tilannenopeus koodisana, jolla tarkoitetaan, että autoilijassa on vika, vaikka muut jättäisivät liikennesäännöt noudattamatta. Olen ollut tilanteessa, jossa olen autoillut ruuhkassa alle kävelyvauhtia ja välillä kokonaan pysähtyen. Olemattomasta vauhdistani huolimatta havaitsin kaistojen välissä seisovan kävelijän vasta katsoessani tätä kuskinpuolen sivuikkunasta muutaman sentin päästä. Vika ei ollut nopeudessani sen enempää kuin näössänikään. Kokomustiin puettu huppumies oli lähtenyt ylittämään tietä satunnaisesta paikasta ja jäänyt jumiin vilkasliikenteiselle väylälle, koska kukaan ruuhkassa ei häntä nähnyt. Jotkut ohiajaneet yrittivät vilkuttaa valoja varoitukseksi vastaantuleville, huonolla menestyksellä. Toiset ohiajaneet kannustivat auton ikkunasta huppumiestä huitomaan käsiään ja huutamaan, jotta tulisi huomatuksi. Kadulla kävelijälle voi tulla yllätyksenä, että siroutuvat katuvalot ja tiehen kohdennetut ajovalot tekevät hänet täysin näkymättömiksi. Marraskuun lopun aamuruuhkassa miehen ohitti laskujeni mukaan lähes sata autoa. Jos mies olisi horjahtanut, olisiko syy ollut auton tilannenopeudessa?
Tapauksen kaverin pelasti paikallaan pysyminen, ruuhkan hälveneminen ja päivän valkeneminen. Parempiakin keinoja on, ja niiden käyttämiseen tulee kannustaa, ei väheksyä niitä. Käyttämäsi tapaturmataulukko ei todista heijastimen hyödyttömyydestä, koska taulukossa vain näkyvät allejääneet. Ei ne tilanteet, joissa vaaraan ei koskaan edes jouduttu – kiitos heijastimen.
Valoton auto olisi laiton. Niin on pyöräkin. Ei ole liikaa vaadittu, että myös kävelijä tekee kaikkensa tullakseen nähdyksi liikenteessä ja antaa muillekin kulkijoille mahdollisuuden noudattaa liikennesääntöjä. Turvallisuuden vaaliminen on kaikkien etu. Yksikään autoilija ei tarkoituksella aja kenenkään yli.
Miten heijastimelliset usein joutuisivat tilanteeseen, jossa heijastin pelastaa, kun heijastimettomat ylläolevan taulukon mukaan päätyvät tällaisiin tilanteisiin varsin harvoin?
Olen ollut tilanteessa…
Ahaa, eli yksittäistapauksella saat ohittaa postauksen pointin. Minäkin haluan leikkiä tätä leikkiä!
Yksikään autoilija ei tarkoituksella aja kenenkään yli.
Harmi miten sata pyöräilijää joutui tämän auton alle. Harmi, etteivät käyttäneet heijastinta, jotta kuljettajalla olisi ollut mahdollisuus nähdä kulkue: http://youtu.be/GnR2ysyaoH4?t=57s
Mistähän se johtuu, että Suomessa ajoradan ylittämistä jopa suojatien kohdalta joutuu harkitsemaan? Ja se, että autoilijoilla ei ole tilannetajua, kun _minun_ on päästävä ensin ja perille vaikka sinne ei autolla saisikaan ajaa? Suojatien yli meneminen ja tien/kadun laitaa käveleminen ovat asioita, jotka pitää pystyä tekemään pelkäämättä yliajajaa.
Liikenne on yhteispeliä. Jokaisen pitäisi pystyä luottamaan siihen, että toinen tekee edes sääntöjen mukaan. Jos edessä on tilanne, josta ei tiedä tarpeeksi, siihen ei mennä suurinta sallittua nopeutta. Menkää ihmiset katsomaan esim. Virosta tai Ruotsista esimerkkiä toimivasta yhteistyöstä liikenteessä. Sen jälkeen palatkaa taas Suomeen ihmettelemään, miksi tämä ei toimi täällä.
Jarkko Lahtinen: Onnettomuuden syy ei koskaan ole pimeys tai muu olosuhde. Syy on aina ihmisen toiminnassa. Aina.
”Blogisissasi yrität vakuuttaa, ettei kellään muulla liikkujalla kuin autoilijalla ole vastuuta omasta toimistaan.”
Luimmeko saman kirjoituksen? Minä olin lukevinani kirjoituksen, jossa kritisoitiin autoilijan vastuun järjestelmällistä häivyttämistä, kun autojen uutisoidaan tekevän asioita itsekseen tai jopa passiivisesti joutuvan tilanteisiin, joissa niiden alle jää aktiivinen kävelijä ja polkupyöräilijä.
Yksikään autoilija ei tarkoituksella aja toisten yli. Toisaalta yksikään autoilija ei myöskään halua ajatella, että hänen virheensä johtaa siihen, että joku muu kuolee. On helpompi ajatella, että olemme kaikki yhtä suuressa vastuussa, ja jos jotain käy, se on ainakin – ainakin! – puoliksi sen toisen syy. Mutta sen tonnin painoisen asian kanssa vastuu on suurempi, samalla tavalla kuin fillaristin vastuu on suurempi kuin jalankulkijan. Fillaristi hyvin harvoin saa virheellään hengiltä muita kuin itsensä, joskin näitäkin tapahtuu. Jalankulkijan on aivan mahdottoman epätodennäköistä tappaa toista törmäämällä häneen. Olen varma että näin on maailmanhistoriassa joskus käynyt, mutta harvinaista se on.
On hyvä syy sille, että ajokortti vaaditaan (ja siihen vaaditaan täysi-ikäisyys, näkökyky ja jonkinmoinen terveys). On hyvä syy sille, että ajokortti voidaan ottaa pois. Jalankulkijan ja fillaristin pitää toki noudattaa sääntöjä ja huolehtia omasta turvallisuudestaan, mutta heidän vastuunsa autoilijan turvallisuudesta, saati siitä että autoilija ei tahallaan halua ajaa heidän päälleen, on aikamoisen pieni.
”Tilannenopeus koodisana, jolla tarkoitetaan, että autoilijassa on vika, vaikka muut jättäisivät liikennesäännöt noudattamatta.”
Autoilija on täysin tietoinen siitä, että liikenteessä sattuu ja tapahtuu. Siellä tulee yllättäviä tilanteita virheiden takia, sekä siksi, että jalan voi liikkua myös epätäysivaltaisia (tai -päisiä) ihmisiä ja eläimiä. Kukaan ei esitä, että jalankulkijalla pitää olla oikeus maata poikittain pimeällä moottoritiellä, mutta esimerkiksi yllättävän ajolinjan ottava lapsipyöräilijä on ennakoitavissa oleva tilanne, ja jos sen kanssa ei pärjää autoillessa, voi siirtyä fillaristiksi tai jalankulkijaksi.
”Kesällä siellä on 100 km/h rajoitus, talvella 80 km/h rajoitus. Ihmiset myös autoissaan suurimmaksi osaksi noudattavat tuota rajoitusta, koska tuo katuvaloton pätkä on monilta kohdiltaan erittäin hirvivaara-altista aluetta.” Tarvitseeko enempää sanoakaan? Nopeusrajoitus on suurin sallittu nopeus, jota autoilija saa käyttää ihanteellisissa olosuhteissa eli kuivalla kesäkelillä, valoisaan aikaan, rauhallisessa liikenteessä. Näin autokoulussa opetetaan, ja se opetus unohdetaan heti insinööriajosta päästyä. Autoilijoiden tosielämässä nopeusrajoitus on ohjenopeus, josta saa tinkiä vain poikkeustilanteessa. ”Vain 60 km/h”, mikä epäkohta! Kuten sanot, autoilijat ”suurimmaksi osaksi” noudattavat ehdotonta maksimia, jos tie on pimeä ja autoilija itse on vaarassa – hirvi on autoilijasta paljon kiinnostavampi otus kuin ihminen.
Kiitos, todella hieno kirjoitus!
Olen itsekin useasti miettinyt miten se ”tyttö jäi auton alle”. Ihan kuin olisi itse valinnut, että tänne minä nyt jään, auton alle.
Välitetään jokainen toisista tienkäyttäjistä, niin maailma muuttuu paremmaksi.
Tuosta tilastosta puuttuu kokonaan jotka eivät joutuneet onnettomuuteen, koska käyttivät heijastinta.
Heijastin ehkäisee onnettomuuksia. On älyllisesti epärehellistä perustella heijastimen hyödyttömyyttä sillä, että se ei vähennä vahinkoja tapahtuvissa onnettomuuksissa.
Jutusta jää aavistuksen yksityisautoilijoita syyllistävä maku kun ”“Bussi töytäisi nelivuotiasta suojatiellä Helsingissä” on mainittu vain aluksi ja pitkä kertomus keskittyy vain autoilijoihin.
Uutisvirrasta löytyy paljon otsikoita, joissa jalankulkija on jäänyt bussin tai rekan alle, myös kohtalokkain seurauksin. Samoin uutisvirrasta löytyy paljon tapauksia, joissa henkilö on jäänyt junan alle.
Lisäksi herättää mielenkiintoa se, että otsikoissa puhutaan naisista ja jalankulkijoista. Eikö naiset liikkuessaan olekaan jalankulkijoita?
Helsingissä paapotaan pyöräilijöitä.
Asun avian Helsingin ytimessä ja sanoisin että 90% pyäräilijöistä ajaa ilman valoja, liikennesäännöistä piittaamatta. Noin viikko sitten olin illalla kävelyllä koirani kanssa ja polkupyöräilijä ajoi noin 40 vaudissa koiran yli paikassa jossa nopeus pitäisi olla lähes nolla. Koira jäi henkiin mutta noin 50 haavaa ympäri kehoa ja eläinlääkäri oli täystyöllistetty kun näitä on jatkuvasti. Nopeusrajoitukset pitäisi ottaa käyttöön kun ÄLLI ei riitä arvioimaan missä voi huristella missä ei.
Helsingissä paapotaan pyöräilijöitä. Asun avian Helsingin ytimessä ja sanoisin että 90% pyäräilijöistä ajaa ilman valoja, liikennesäännöistä piittaamatta.
Ilmeisesti paapomisen päätelmään päästään siitä, että pyöräilijöitä ei rangaista lainvastaisen huonosti varusteltujen ajoneuvojen käytöstä. Vastaavasti toki sitten myös autoilijoita paapotaan, koska lähes kaikki punaisia päin ajamiset jäävät rankaisematta.
Toki voisi ajatella, että nämä ovat sitten huomioitavia seikkoja kun onnettomuus sattuu ja halutaan selvittää kenessä oli vikaa. Mutta jos palataan takaisin aiheeseen, niin otsikoissa kyllä tuppaa lukemaan miten AUTO on ajanut punaisia päin ja sitten törmännyt johonkin. Pyöräilijöitä ei vastaavissa otsikoissa näy. Johtunee siitä, että edes laittomalla ajoneuvolla he eivät onnistu tappamaan toisia ihmisiä.
Noin viikko sitten olin illalla kävelyllä koirani kanssa ja polkupyöräilijä ajoi noin 40 vaudissa koiran yli paikassa jossa nopeus pitäisi olla lähes nolla.
Tämä on toki ollut pyöräilijältä tuomittavaa toimintaa, enkä sitä puolustele. Mutta minua hämmentää, että kirjoituksessa jossa puhutaan tapetuista ihmisistä, siis lajimme edustajista jotka eivät enää elä, lähdetään vetämään keskustelua ja syyllisiä toiseen suuntaan vedoten koiriin, jotka ovat kuitenkin jääneet henkiin. Toki sinuunkin koiran kärsimys sattuu, en sitä kiellä, mutta eiköhän esim. lapsensa menettäneihin vanhempiin satu enemmän.
Nopeusrajoitukset pitäisi ottaa käyttöön kun ÄLLI ei riitä arvioimaan missä voi huristella missä ei.
Nopeusrajoituksethan on, myös pyörille. Harmiksi vain tiet rakennettaan täysin auttamattoman huonoiksi tähän rajoitukseen nähden. Tässä nimenomaan onkin siis tarve tilannenopeuden soveltamiselle.
Valitettavasti on tilanteita, joissa autoa ajava ei näe vaikka luulee näkevänsä. Vaikka näkee lukuisia muita jalankulkijoita ja paljon kauempanakin (sopivasti katulampun alla, vaaleasti pukeutuneita, heijastinta käyttäviä tms.). Silti suoraan ajoradalla edessä voi olla joku tummapukuinen joka jää näkemättä. Olen ollut tällaisessa tilanteessa.
En väitä, että aidot ennakoimattomat näkemispulmat olisivat yleisiä – tuskinpa. Haluaisin silti autolla ajaa sitä oikeaa tilannenopeutta, jotten missään tilanteessa aiheuttaisi yhtäkään onnettomuutta. Kaupungissa se on monin paikoin 30 – 40 km/h, paitsi joskus 15 km/h kun kaikki tekijät ovat epäsuotuisia muutaman sekunnin ajan yhdelle jalankulkijalle. Käytännössä autoilijat eivät hidasta riittävästi, vaikka edessä olisi kahden katuvalon väliin jäävä kaarteenpätkä, jossa joku asfaltinvärinen jalankulkija saattaisi olla näkymättömissä vähän huonossa säässä.
Todennäköisesti varovaiset autonkuljettajat eivät ole se suuri riski liikenteessä. Ja toki autoilija on yksiselitteisesti vastuussa siitä, ettei aja kenenkään päälle. Toivoisin silti, että kaupungissa se oikea tilannenopeus voitaisiin pitää vähintään 30 km/h:ssa niin autoille kuin polkupyörille. Ja siinä, onnettomimmissa tilanteissa, heijastimet voisivat olla apu. Haluan mainita erityisesti polkupyörien heijastimet, jotka ovat toisinaan laittoman vajavaiset. Asialla todellakin on väliä, myös varovaisimmille autokuskeille, jos olosuhteet ovat huonommat kuin miltä näyttävät.
Auto ajaa kolmion takaa risteävää pyörätietä ajavan pyöräilijän päälle. Pyöräilijä selviää onnekkaasti hengissä, murtumia ja aivovamman saaneena. Kuskilta lähtee kortti, niin lähtee pyöräilijältäkin aivovamman takia.
Kolme kuukautta myöhemmin yliajaja hakee oikeudesta korttinsa takaisin, vedoten työnteon suunnattomaan vaikeutumiseen ilman ajokorttia. Kortti palautetaan. Kuskin tappioksi jää tonnin sakot ja kolmen kuukauden kärsitty ajokielto. Kulut korvaa vakuutus.
Aivovammapotilas on tulevat 50 vuotta ilman korttia, ilman korvausta.
Yritin käydä viemässä korttini poliisiasemalle, mutta eivät sitä huolineet. Ergo: pidän korttini ja ajan siis tästä lähtien varovaisemmin.
Mutta:
Muistan silti kiihdyttää valoista ripeästi ja yleisesti olla tarpeettomasti häiritsemättä ketään muuta tienkäyttäjää. Tarkkailen jatkuvasti kevyttä liikennettä, ja annan heille etuoikeuden myös osuuksilla, joissa ei ole suojatietä mikäli näin voin muuta liikennettä vaarantamatta tai häiritsemättä tehdä.
Muistan olla kohtelias, mutta muistan myös, että kumartaessani yhteen suuntaan, pyllistän toiseen. En siis toisiin autoihin nähden luovu etuajo-oikeudestani, mikäli tällä toimella häiritsen takana-olevia.
Kunnioitan liikenteen pyhää kolmiyhteyttä: eteneminen, turvallisuus, sosiaalisuus. Tunnistan jokaisen kulman, ja tiedostan, että liikenne on aina kompromissi näiden välillä. Noudattamalla liikennesääntöjä en vielä saavuta haluaamaani turvallisuuden tasoa. Pidän huolta, että en aja väsyneenä, päihtyneenä tai muuten vajaalla mielellä, vaikka kykenisinkin liikennesääntöjä teknisesti noudattamaan. Tiedostan myös, että turvallisin eteneminen ei tapahdu nopeusrajoituksen osoittamalla vauhdilla, vaan sillä jota liikennevirta keskimäärin tuolla ajanhetkellä kulkee.
Pidän huolta, että ihminen on aina etusijalla. Teen parhaani, etten ikinä aiheuta valitettavaa onnettomuutta.
Ystävällisin terveisin,
Paavo M. Perusautoilija
Kuolintilastot ovat tietysti vain kuolintilastot. Kuolintilastot ovat kuitenkin paras data mitä on saatavilla. Se on parempi kuin kuvitteellinen data, johon Liikenneturva ja moni heijastin- ja kypäräadvokaatti tykkää vedota.
Jos vetoaisimme kuvitteelliseen dataan, s.o. niihin tapauksiin, joissa heijastin pelasti jalankulkijan kuolemalta, meidän pitäisi ottaa mukaan nekin kuvitteelliset tapaukset, joissa jalankulkija pelastui kuolemalta, mutta se ei ollut heijastimen ansiota.
Itse asiassa kuolintilastot kertovat heijastimen liikenneturvallisuusvaikutuksesta hyvinkin paljon.
Katsotaanpa nyt. Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka käyttävät heijastinta, ja niitä jotka eivät käytä. Heijastinta käyttää noin puolet. Kuinka moni heijastimeton joutui vaaratilanteeseen, jossa heijastin olisi saattanut estää hänen kuolemansa?
Vuosina 2009–2012 heitä oli yhteensä 14. He ovat kaikki yllä olevassa taulukossa. Keskimäärin 3,5 heijastimetonta ihmistä vuodessa olisi saattanut pelastua heijastinta käyttämällä. Saattanut. Kuolintilastot kertovat meille, että on varsin epätodennäköistä, että heijastin olisi pelastanut heijastimettoman ihmisen kuolemalta.
Miksi siis ei olisi epätodennäköistä myös heijastimelliselle ihmiselle, että heijastin pelastaisi hänet kuolemalta? Onko jokin syy, miksi heijastimellinen ihminen joutuisi todennäköisemmin vaaratilanteeseen, jossa heijastin ratkaisee elämän ja kuoleman välillä, kuin heijastimeton ihminen?
”Näköeste, sääolosuhteet, pimeys, liukkaus, jalankulkijan takin väri – tai edes se, että jalankulkijalla ei ole heijastinta – eivät vapauta sinua tästä vastuusta. Eivät juridisesti eivätkä moraalisesti. On ajettava tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla.”
Se on totta, että on ajettava tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Sama koskee jalankulkijaa: on liikuttava ja pukeuduttava tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Se että ilman heijastinta liikkuva jalankulkija jää auton alle paikassa jossa ei ole suojatietä EI ole autoilijan vika. Miksi jalankulkijalla on vapautus vastuusta vain siksi, että on heikompi osapuoli kolarissa? Sehän on vain sinun moraalinen tulkintasi. Juridiikka on erikseen.
Kukaan autoilija ei aja tahallaan kenenkään päälle. Mutta vastuu välttää auton ja jalankulkijan törmäämistä on tasan molemmilla. Molempien tulee tehdä kaikkensa, ettei niin pääsisi käymään. Jalankulkijaa voi valistaa asiasta siinä missä autoilijaakin tilannenopeuksista. Molempia tehdään onneksi!
Olipahan taas kirjoitus, nyt voisi ensin kysyä onko kirjoittajalla edes ajokorttia, ainakaan se millaisia kaupunkien valaistusolosuhteet todellisuudessa ovat autoilijan näkökulmasta ei ole hallussa lainkaan. Jonkin osapuolen tuomitseminen tuntematta ko. osapuolen todellisia mahdollisuuksia toimia on yksisilmäistä toimintaa joka osoittaa vain tuomitsijan ajatusmaailman rajoittuneisuuden. Se että lisäksi valjastetaan uutisoinnin yleisen käytännön kyseenalaistaminen työkaluksi jolla tuomitaan eräs tienkäyttäjäryhmä osoittaa vahvaa asenteellisuutta ko. ryhmää vastaan.
Asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin halutaan ajatella ja uskotella. Siitä ollaan yhtä mieltä että vaaratilanteen aiheuttaa aina ihmisen toiminta mutta muuten mentiin kyllä metsään ja oikein huolella tuossa kirjoituksessa.
Jos kirjoittaja ihan tosissaan väittää että autoa olisi sadekelillä ajettava mateluvauhtia ajoradalle odottamatta väärässä paikassa tummissa vaatteissa hyppivien jalankulkijoiden varalta vaikka lain pykälää ”ajoneuvo on pystyttävä pysäyttämään tien näkyvällä osalla” ei rikottaisi vaan kuljettaja näkee helposti sen matkan jolla saisi ajoneuvon pysähtymään niin sitten voi todellakin sanoa että kirjoittaja on niin hakoteillä kuin olla ja voi.
Se että jalankulkija näkee kävellä ei takaa että jalankulkija näkyy muille tielläliikkujille. Se että autoilija näkee helposti lain kirjaimen mukaan vaadittavan matkan eli ajaminen on turvallista ei silti takaa mitenkään että hän näkee valokiilan ulkopuolella tummissa liikkuvan jalankulkijan.
Liikenne on yhteispeliä, jossa kaikilla on velvollisuuksia ja oikeuksia. Tässä järjestyksessä. Sujuva ja turvallinen liikenne perustuu ennakoitavuuteen eli sääntöjen noudattamiseen ja siihen että voit olettaa muidenkin noudattavan niitä. Vaaratilanteet syntyvät kun joku tekee jotain mitä ei voi ennakoida. Se pätee joka tasolla, jalankulkijoista pyöräilijöiden kautta moottoriajoneuvolla liikkuviin.
Jokaisella ihmisellä on ainakin moraalinen vastuu itsestään, ja siitä että toimii yleisesti tiedossa olevien pelisääntöjen mukaisesti. Vastuuta ei voi yksipuolisesti siirtää toiselle osapuolelle jos itse ei ota yhtään vastuuta toiminnastaan niin etteikö voisi odottaa sillä olevan mahdollisia seurauksia.
Minulla ei ole turhia titteleitä millä yrittäisin antaa itselleni uskottavuutta mutta liikennekokemusta sen sijaan on, yli 2 miljoonaa vahingotonta kilometriä erikokoisten autojen ratissa ja olen myös kävellen liikkeellä päivittäin. Joka päivä myös kaupunkiajoa jossa saa tehdä vähintään pari kertaa kuukaudessa paniikkijarrutuksen odottamatta ajoradalle hypänneen jalankulkijan takia joka ei malta kävellä yleensä parinkymmenen metrin päässä olevan suojatien kautta vaan päättää oikaista.
Pyöräilijöistä ei kannata edes aloittaa, sen verran voin valaista että nyt kuluvankin vuoden aikana olen joutunut kolme kertaa polkupyöräilijän tönäisemäksi jalkakäytävillä joissa ei olisi saanut ajaa sellaisella, siksi minulla ei ole paljoa sympatiaa ko. käyttäjäryhmälle. Sen tiedän että jokaisessa tienkäyttäjäryhmässä on suurin osa muut huomioonottavia mutta joka ryhmässä on myös idiootteja. Joissakin enemmän kuin toisissa.
”Tieliikennelaki 3 §
Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.
Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.”
Lisäsin lihavoinnin, koska yhdenkään jalankulkijan ei pitäisi jäädä auton alle suojatiellä. Suojatie, jos mikä on paikka, minkä läheisyydessä pitää ajaa autoa huolellisesti ja varovaisesti.
Aina ei voi huomata sivulta syöksyvää jalankulkijaa tai pyöräilijää, mutta varovaisuus vähentäisi kuolemia. Piittaamattomuus lisää kuolemia.
Mielestäni tieliikenteessä ei pitäisi kuolla yhtään ihmistä päälle ajamisen takia.
Voihan tällaisestakin vääntää juttua…Autoilijoita on hyviä ja huonoja kuten myös pyöräilijöitä mutta sehän ei muuta sitä tosiasiaa että tiet on tehty autoja ja niitä käyttäviä autoilijoita varten. Autoja kannattaa aina varoa.
Jäätävän hyvä teksti. Laittoi miettimään omaakin käyttäytymistä ratin takana.
Kovin on voimakas usko syyllistämisen voimaan tässä: jos lehdistö aina onnettomuuden sattuessa kollektiivisesti syyllistäisi kaikki autoilijat tästä niin varmasti liikenne muuttuisi turvallisemmaksi. Kirjoittaja hanakasti esittelee tilastoja, jotka hänen mielestään osoittavat heijastimet turhiksi. Olisiko hänellä mahdollisesti jotain tutkimusta, joka viittaisi hänen vaatimansa syyllistämismenetelmän toimivuuteen tai edes siihen, että autoilijat ajavat piittaamattomasti, koska lehdistö häivyttää autoilijoiden oletetun syyllisyyden? Ilman tutkimusta on minusta helpompi uskoa siihen, ettei lehdistön käyttämillä sanamuodoilla ole mitään vaikutusta asiaan.
Lisäksi muistuttaisin, että lehdistön tehtävänä ei ole jakaa tuomioita. Asialliseen journalismiin kuuluu, että annetaan poliisin tutkia ja oikeuslaitoksen päättää, kuka on syyllinen. Lehdistö sitten kertoo näiltä saamansa tiedon.
Mainitun onnettomuuden uutisoinnista: kun 8.12. ei vielä ollut yksityiskohtaista tietoa, oli otsikointi neutraalia.
”Lapsi kuoli Vantaan Matarissa kapealla ja mäkisellä tiellä” (HS 8.12.)
”Auton alle jäänyt lapsi kuoli Vantaalla” (Yle 8.12.)
”10-vuotias lapsi kuoli liikenneonnettomuudessa Vantaalla” (Metro 8.12.)
”10-vuotias kuoli kolarissa Vantaalla” (IS 8.12.)
mutta jo seuraavana päivänä, kun poliisilla alkoi olla tietoa tapahtumien kulusta, käytettiin seuraavanlaisia otsikoita:
”Poliisi: Autoilija ei muista mitään tytön kuolemaan johtaneesta yliajosta Vantaalla” (HS 9.12.)
”Poliisi epäilee reilua ylinopeutta – 10-vuotias kuoli yliajossa” (MTV 9.12.)
”Vantaalla lapsen kuoliaaksi ajanutta epäillään ylinopeudesta” (Aamulehti 9.12.)
”Lapsen yli ajanutta epäillään ylinopeudesta Vantaalla” (TS 9.12.)
”Kuski kaahasi 10-vuotiaan kuoliaaksi katsastamattomalla autolla – ei muista mitään (IS 9.12.)
Loistaako näissä otsikoissa, kuten kirjoittaja esitti, autoilija poissaolollaan?
Ehkä joku voisi tehdä asiasta oikeatakin tilastoa, mutta minusta vaikuttaa, että autoilija otetaan mukaan otsikoihin vasta kun paljastuu, että hän on jo ennen onnettomuutta rikkonut tieliikennelakia jollain lailla. Eli ollut juovuksissa, ajanut ylinopeutta tai punaisia päin. Tilannenopeuden huomiotta jättäminen tai muuten vaan ajaminen sokkona (”aurinko häikäisi”) tai katsomatta ei vielä tähän riitä.
Jos näitä muita rikkeitä/rikoksia ei tule ilmi, niin ei tule myöskään myöhempiä otsikoita.
”Ehkä joku voisi tehdä asiasta oikeatakin tilastoa, mutta minusta vaikuttaa, että autoilija otetaan mukaan otsikoihin vasta kun paljastuu, että hän on jo ennen onnettomuutta rikkonut tieliikennelakia jollain lailla. Eli ollut juovuksissa, ajanut ylinopeutta tai punaisia päin. Tilannenopeuden huomiotta jättäminen tai muuten vaan ajaminen sokkona (”aurinko häikäisi”) tai katsomatta ei vielä tähän riitä.”
Mainitsemasi asiat OVAT tieliikennelain vastaisia ja ainakin minä olen nähnyt lehdissä mainittavan näistä onnettomuuden syynä.
Sen sijaan se, että ajaa autoa, ei vielä ole rikos. Syyllistää siitä ilmeisesti kuitenkin pitäisi.
Tarvainen Radio Suomessa 15.12 klo 10.03.
Ohjelmaan kaivataan osanottajia.
http://yle.fi/uutiset/ovatko_perusasiat_unohtuneet_liikenteessa/7685591?ref=leiki-uup
1) Pakko heti alkuun puuttua noihin numeroihin. On oletettavaa, että heijastin olisi pelastanut kuolleen jalankulkijan ainoastaan hämärissä ja pimeissä olosuhteissa, sillä valoisassa tietä ylittävä on havaittavissa myös ilman heijastinta. Näin ollen 128:n kuoleman sijaan meidän pitäisi tarkastella ainoastaan 68:aa kuolemaa, jotka ovat tapahtuneet hämärissä/pimeissä olosuhteissa. Heijastinta käyttämällä olisi todennäköisesti tai mahdollisesti pelastunut 20% eli joka viides. Luku on – kuten huomaamme – reippaasti suurempi kuin kirjoittajan mainitsema 11% yläraja.
2) En voi tietenkään olla varma, mutta kirjoituksesta saa sellaisen kuvan, että kirjoittajalla ei ole lainkaan käsitystä siitä mitä auton ohjaamosta on/ei ole mahdollista havaita kaupunkiolosuhteissa pimeässä ja sateisessa kelissä. Itse joka päivä keskustassa autoilevana (kyllä – myrkkyä monille) olen kokenut useasti vaaratilanteita kun auton eteen on ilmestynyt tummiin pukeutunut jalankulkija. Vauhti on aina ollut sovitettu tilanteeseen. Itselleni ei näistä tilanteista huolimatta ole onnettomuuksia sattunut. Fakta: autosta ei huonoissa olosuhteissa ole mahdollista havaita tummiinpukeutuneita ihmisiä. Auton valokeilaan ja ennenkaikkea kuljettajan silmään osuva heijastin auttaa aina jalankulkijan havaitsemisessa.
3) Kirjoittaja on sortunut ns. ”framingiin” eli hän on tietoisesti valinnut hypoteesiaan tukevia linkkejä. Googletin ja löysin heti kolme esimerkkiä tukemaan vastakkaista käsitystä. Näiden perusteella voisin väittää, että syy (myös usein ansaitusti) osataan johtaa otsikoinnissa autoilijalle. Räikeimpänä esimerkkeinä tulee vastaan erilaisissa otsikoinneissa myös ”bemarikuski” tai ”audikuski” jossa toimittaja tarkoituksella provosoi lukijaa pitämään autoilijaa öykkärinä ökyautoineen ja pyrkii täten vaikuttamaan tämän objektiivisuuteen.
–> http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120918912991_uu.shtml
–> http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/il-audi-kuski-tormasi-suojatiella-8-vuotiaaseen-teki-lapsesta-rikosilmoituksen/4602244
–> http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118906-bemarikuski-ajoi-pyorailijan-yli-ja-pakeni
4) Hyvä, että tästä keskustellaan ja tämäkin kirjoitus on asenteellisuudestaan huolimatta hyvin tärkeä. Jokainen liikennekuolema on turha ja usein täysin vältettävissä!
Ylärajaa tapauksille, joissa heijastin olisi saattanut pelastaa, pitää tarkastella nimenomaan suhteessa kaikkiin kuolemantapauksiin.
1)
Kaupunkivalaistuksessa jalankulkija on havaittavissa ilman heijastinta myös pimeän ja hämärän aikaan. Sen sijaan autoilija ei havaitse jalankulkijaa, jos ei katso.
Tietysti on oletettavaa, että heijastimen kyky pelastaa ihmishenkiä rajoittuu pimeään aikaan.
Ei heijastimen vaikutusta liikenneturvallisuuteen voida arvioida sillä tavoin, että valikoidaan vain ne kuolemantapaukset, jotka tapahtuivat heijastimen hyödyllisyyden kannalta optimaalisimmissa olosuhteissa, jotta saataisiin heijastimen tehokkuus näyttämään mahdollisimman korkealta. Tämä on eräänlainen kehäpäätelmä: heijastin voi pelastaa silloin kun se voi pelastaa.
Kyllä ne päivänvalossa kuolleet jalankulkijat kuolivat ihan yhtä paljon. Tässä tarkastalleen nimenomaan sitä, kuinka paljon kuolemia heijastin estäisi, ei sitä, kuinka paljon kuolemia heijastin estäisi, jos jätetään pois nämä ja nämä kuolemat, joita se ei olisi voinut estää. Ja sen jälkeen voidaan miettiä, kuinka paljon kannattaa fokusoida heijastinkampanjoihin.
2) Aina kun jalankulkija kuolee, heijastinkirkko ryhtyy julistamaan. Riippumatta siitä, mitkä olivat valaistusolosuhteet onnettomuudessa. Näin myös Ullantien tapauksessa. Poliisi arvioi, että valaistusolosuhteilla ei ollut merkittävää vaikutusta onnettomuudessa. Kuitenkin heijastinta tarjottiin ratkaisuksi. Siksi myös heijastimen tehokkuutta on tarkasteltava kokonaisuuteen nähden.
3) Jos kuitenkin poimitaan heijastimen kannalta rusinat pullasta ja tarkastellaan vain pimeän ja hämärän tapauksia, heijastimesta ei ollut tai ei olisi ollut mitään hyötyä 80% näistäkään tapauksista. Selvästikin näkeminen on pääasiassa kiinni jostain aivan muusta kuin heijastimesta.
Liittyen kommenttiisi:
”Ei heijastimen vaikutusta liikenneturvallisuuteen voida arvioida sillä tavoin, että valikoidaan vain ne kuolemantapaukset, jotka tapahtuivat heijastimen hyödyllisyyden kannalta optimaalisimmissa olosuhteissa, jotta saataisiin heijastimen tehokkuus näyttämään mahdollisimman korkealta.”
Olen eri mieltä. Mielestäni arviointi pitää tehdä nimenomaan siten. Jos tutkimme esim. pyöräilykypärän käyttöä suhteessa vakaviin päävammoihin, on perusteltua tarkastella ainoastaan niitä onnettomuuksia jotka ovat tapahtuneet pyöräillessä. Itse en laskisi otantaan mukaan niitä päävammoja, jotka pyöräilijä on saanut heitettyään lipat rappukäytävässä siinä vaiheessa kun pyörä on jo viety vajaan. Heijastimesta on olennaisesti hyötyä vain pimeissä olosuhteissa, jolloin valoisan aikaan tapahtuneiden vahinkojen sisällyttäminen tuloksiin on – itse asiassa juuri päinvastoin kuin sanoit – keino saada heijastimen käyttö näyttämään mahdollisimman epätehokkaalta.
Haluaisin myös korostaa, että katulamput ja teiden yläpuolella roikkuvat valaisinlyhdyt eivät luo hyviä valaistusolosuhteita. Eri suunnista loistavat valot, sade ja hämärä tekevät havainnoinnin vaikeaksi. Mikäli kaupunkilainen ei omista ajokorttia tai on syystä tai toisesta unohtanut tuon yllämainitun tosiseikan, kannattaisi hänen ainakin oman terveytensä vuoksi ottaa tämä huomioon. Heijastin (tai vaihtoehtoisesti todella kirkkaanväriset vaatteet) on ainoa tapa kiinnittää autoilijan huomio ja saada tämä reagoimaan. Kyse ei ole siitä, että autoilija olisi välinpitämätön ja ylemmyydentuntoinen ihminen, vaan puhtaasti silmä-käsi-koordinaatiosta, joka tarvitsee toimiakseen visuaalisen ärsykkeen. Sitä mitä ei nähdä ei myös lähtökohtaisesti ymmärretä väistää. Siksi minä itse autoillessani hiljennän ja lähes pysähdyn jokaiseen risteykseen, koska osa jalankulkijoista ei tätä osaa tai halua käsittää. Ja kyllä – olen 90% ajasta itse jalankulkija Helsingin keskustassa joten osaan tarkastella asiaa myös suojatieltä käsin.
Viestisi kohtaan 3; kyllä, 80% on lähtökohtaisesti masentavan huono luku. Mutta tässä on nyt syntynyt putkinäkö ihan senkin vuoksi, että esittämäsi tutkimusmateriaali on melko suppea. Se, että heijastin olisi pelastanut potentiaalisesti 14 ihmistä on mitä pahinta jossittelua. Annettujen lukujen valossa heijastinta käyttää n. 34% jalankulkijoista, joilla on saman tutkimuksen mukaan 20% pienempi todennäköisyys kuolla auton yliajamana. Olennaista on mielestäni se, kuinka monta ihmistä pelastuu vuosittain heijastimen ansiosta. Noiden prosenttien valossa uskoisin, että aika moni.
Se, että voiko koko tätä heijastinkonseptia kehittää on ihan toinen aihe. Totta kai voi. Hihassa riippuva luottokortin kokoinen lappu ei ole tae pitkästä elämästä. Mutta mielestäni kumipyörien vihaajaosasto voisi hyväksyä sen, että kukaan ei hassutellakseen aja kenenkään päälle ja että jalankulkijan näkeminen ohjaamosta on haastavaa, vaikka kuinka yrittäisi keskittyä havainnoimaan tummia hahmoja kaiken muun seassa. Oma lukunsa ovat rattijuopot, sekä hurjastelijat, jotka olen valmis tuomitsemaan yhdessä rintamassa kaupunkifillarin jengin kanssa.
Väärin. Se on nimenomaan paras mahdollinen skenaario. 14 ihmistä on suurin mahdollinen määrä kuolemantapauksia, jotka heijastin olisi parhaassa tapauksessa voinut pelastaa.
Liikenneturvan mukaan noin puolet jalankulkijoista käyttää heijastinta. Jos lisäksi oletetaan, että heijastimettomilla ja heijastimillisilla jalankulkijoilla on yhtä suuri todennäköisyys joutua vaaratilanteeseen, jossa heijastin ratkaisee, kuolevatko he vai jäävätkö henkiin, jää tämän tilaston ulkopuolelle sama määrä potentiaalisesti pelastuneita tapauksia, eli 14. Keskimäärin 3,5 ihmistä vuodessa. Tämäkin on siis yläraja mahdollisesti pelastuneille.
En ymmärrä logiikkaasi lainkaan. Näyttää siltä, että vedät johtopäätöksen heijastimen käyttöjakaumasta suoraan sen mukaan, kuinka moni hämärällä/pimeällä kuollut jalankulkija käytti ja ei käyttänyt heijastinta. Silloin heijastimellisella ja heijastimettomalla jalankulkijalla olisi yhtä suuri todennäköisyys kuolla liikenteessä. Mistä tämä 20% tulee?
Tämä taulukko ei ole mikään tutkimus, vaan VALT-vuosiraporttien dataa. Tätä asiaa nimenomaan ei ole tutkittu. Data kertoo kuitenkin jotain. Selitin asian jo yllä tässä kommentissani.
Lisäksi, kun tässä artikkelissa on kuitenkin kyse mm. heijastinkampanjoiden mielekkyydestä liikenneturvallisuuden parantamisessa, on oikeastaan epärelevantti kysymys, kuinka moni heijastinta käyttänyt jalankulkija pelastui eikä näy tilastoissa. Heijastinkampanjat ovat niitä varten, jotka eivät käytä heijastinta, eivät niitä varten, jotka jo käyttävät. Kysymys on siitä, kuinka monta kuolemaa voitaisiin estää, jos heijastinkampanjoiden ansiosta loputkin ei-käyttäjät ryhtyisivät käyttämään heijastinta. Ei siitä, kuinka monta kuolemaa nyt jo estetään. Koska ne estetyt kuolemathan eivät ole mikään liikenneturvallisuusongelma, jota heijastinkampanjoilla yritettäisiin ratkaista.
Heijastinta pimeällä ei käyttänyt 45 kuollutta. Heijastinta käyttämällä 14 olisi saattanut pelastua. Siis 32 %:ssa tapauksista, joissa pimeällä heijastinta ei ollut, heijastin olisi voinut pelastaa. Tämä on nähdäkseni ainoa mielekäs prosenttiluku esitettäväksi, ja siis myös varsin suuri, ottaen huomioon että kyse on triviaalin helposta ja halvasta välineestä.
Tietenkään heijastimet eivät estä onnettomuuksia esim. päivällä tai kun joku osapuolista on päihtynyt, saa sairaskohtauksen, kompastuu tai muutenvaan arvioi tilanteen väärin.
Autoa ajaessa varaudun jatkuvasti siihen, että jokaisen näköesteen taakse eteeni juoksee lapsi pahimmalla mahdollisella hetkellä. Kun kävelen, on ihan yhtä järkevää varautua siihen, että joku autoa ajava saa sairaskohtauksen juuri silloin, kun ylitän tietä hänen edessään. Molemmat edeltävät skenaariot ovat erittäin epätodennäköisiä. Mutta niin on liikenteessä kuoleminenkin, ja ne taitavat usein olla nimenomaan tilanteita, joissa on tapahtunut jotain todella odottamatonta.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että onnettomuusuutisointi on usein aika surkuhupaisaa. Mutten varsinaisesti usko, että näiden uutisten asenne olisi mikään suuri syy liikenneonnettomuuksiin. Toki näkisin mielelläni arvion, montako henkeä voitaisiin sinusta pelastaa erilaisella uutisoinnilla.
Nähdäksesi. Entäs perustelut?
Tähän prosenttilukuun olet sisällyttänyt vain osan niistä tapauksista, jotka tapahtuivat pimeällä, mutta joissa heijastimella ei ollut merkitystä. Miksi heijastimettomat jalankulkijat ja heijastimelliset jalankulkijat olisivat jotenkin eri asemassa silloin, kun heijastimella ei ole merkitystä? Juuri silloin he ovat tismalleen samassa asemassa.
Heijastin (tai vaihtoehtoisesti todella kirkkaanväriset vaatteet) on ainoa tapa kiinnittää autoilijan huomio ja saada tämä reagoimaan.
Tämä kuulostaa siltä, että autoilija ei näe mitään mihin hänen huomiotaan ei erityisesti kiinnitetä. Juuri tämähän oli kirjoituksen pointti: vastalause lähtökohdalle, että autoilija on passiivinen möykky, joka saa olla aktiivisesti havainnoimatta ympäristöään, ja joka pitää erikseen herätellä koomastaan tai on ihan oma moka että jää alle.
Kyse ei ole siitä, että autoilija olisi välinpitämätön ja ylemmyydentuntoinen ihminen, vaan puhtaasti silmä-käsi-koordinaatiosta, joka tarvitsee toimiakseen visuaalisen ärsykkeen.
Ei niin, vaan siitä että aktiivinen havainnointi vaatii työtä. Suurimman osan ajasta ei ole mitään havaittavaa, joten se ei ole kovinkaan palkitsevaa työtä, joten nopeasti se tuntuu turhalta. Vaikka tietäisi että ei ole. Väsymys ja muut ajatukset eivät helpota asiaa. Mutta tästä huolimatta, se että valitsee lähteä liikkeelle ajoneuvolla, jolla voi tappaa muita ollessaan huolimaton tarkoittaa että autoilijan vastuulla on olla tarkkana ja aktiivisena havainnoijana. Brittiläisessä haastattelussa aiemmin syksyllä hävittäjäpilotti antoi ohjeita miten liikenteessä pitäisi oikeasti katsoa ympärilleen, ettei asiat jää huomaamatta. Se että silmät käyvät kohdealueella ei vielä riitä, vaan asia pitää tehdä ajatuksen kanssa. Jos tätä ei jaksa tehdä, voi ottaa bussin, taksin, kävellä tai pyöräillä. Pyöräillessäkin pitää olla tarkkana, mutta tästä luistaessa ei vaaranna muiden henkeä.
Siksi minä itse autoillessani hiljennän ja lähes pysähdyn jokaiseen risteykseen, koska osa jalankulkijoista ei tätä osaa tai halua käsittää.
Ja näin pitäisi muidenkin autoilijoiden tehdä, jos olosuhteissa nopeammassa liikkeessä ei pysty tarpeeksi hyvin tarkastamaan ympäristöään.
Tämä oli hyvä kirjoitus siihen asti, kunnes yhden osapuolen päälle kaadettiin mässäillen ja liioitellen se kuorma, mitä toiselta ansiottomasti sen saaneelta yritettiin poistaa.
No tottakai, jos halutaan pidättäytyä syyttämästä syyttömiä. Onhan myös mahdollista, että auton alle jäänyt oli syypää koska rikkoi tieliikennelakia (esim. ajoi polkupyörällä suojatien yli autoilijan vasemmalta puolelta). Näissä tapauksissa alle jäänyt on korvausvelvollinen, loukkaantui hän itse kuinka pahasti tahansa – nimim. kokemusta on.
No tottakai, jos halutaan pidättäytyä syyttämästä syyttömiä. Onhan myös mahdollista, että auton alle jäänyt oli syypää koska rikkoi tieliikennelakia
Eli siis autoilijaa ei saa laittaa otsikkoon, koska hän saattaa olla syytön, mutta tämä ei estä laittamasta jalankulkijaa otsikkoon, koska hän saattaa olla syyllinen?
Ja sivuhuomiona, suojatien ylityksessä suunnalla ei ole väliä. Vielä pari vuotta mikä tahansa suojatie saattaa olla myös pyörätien jatke, jonka saa kyllä ylittää kumpaan tahansa suuntaan. Tosin pyöräilijän pitää väistää kummasta suunnasta tahansa, ellei risteykseen ole laitettu ajoradalle kolmioita. Tai jos toinen osapuoli on kääntymässä. Näitä eri tapauksia riittää…
Edellinen siis vastauksena tähän kommenttiin:
”Ehkä joku voisi tehdä asiasta oikeatakin tilastoa, mutta minusta vaikuttaa, että autoilija otetaan mukaan otsikoihin vasta kun paljastuu, että hän on jo ennen onnettomuutta rikkonut tieliikennelakia jollain lailla. Eli ollut juovuksissa, ajanut ylinopeutta tai punaisia päin. Tilannenopeuden huomiotta jättäminen tai muuten vaan ajaminen sokkona (”aurinko häikäisi”) tai katsomatta ei vielä tähän riitä.”
”Ei heijastimen vaikutusta liikenneturvallisuuteen voida arvioida sillä tavoin, että valikoidaan vain ne kuolemantapaukset, jotka tapahtuivat heijastimen hyödyllisyyden kannalta optimaalisimmissa olosuhteissa, jotta saataisiin heijastimen tehokkuus näyttämään mahdollisimman korkealta.”
Tieliikennelaki
42 § (15.11.2002/954)
Heijastimen käyttö
Jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267
Jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.
Kyllä, sitä ei kukaan kiistä. Se mikä kiistetään on se, että heijastimien puute olisi suurin tekijä, kuten Liikenneturva sanoo. Mutta jos tilastoissa merkittävä osa kuolemista tapahtuu valoisan aikaan, ja pimeälläkin tapahtuneista vain pieni osa olisi ollut mahdollisesti estettävissä heijastimella, täytyy sen mainitun ykkösasian olla jonkin muun.
Jos katsotaan mitä laki sanoo, niin katsotaan sitten kunnolla.
Tuon pykälän alunperin kirjoitti 1980 eduskunnan liikennevaliokunta, joka perusteli asiaa seuraavasti (korostus lisätty):
2002 pykälän sanamuotoa muutettiin. Hallituksen esityksen perusteluista (korostus taas lisätty):
Artikkelissa ihan oikein kyseenalaistetaan että monesti laitetaan liikaa painoarvoa jalankulkijan ja pyöräilijän näkyvyyteen suhteessa autoilijan varovaisuuteen. Heijastimen tehoa ei pidä kuitenkaan yliarvioida, koska senkin toiminta on rajallista tilanteissa joissa henkilön näkyvyys on heikoimmillaan. Tällaisia paikkoja on esim vastassa olevien valojen heijastus, tai muuten henkilö muuten vain jää valokeilan ulkopuolelle. Huonommissa sääolosuhteissa olen havainnut ettei mitkään lamput, heijastimet tms. riitä siihen että autoilijat huomaisi pyöräilijän edes samalla tasolla kuin valoisalla säällä, ja voidaan jopa kääntyä päälle, vaikka olisi taka- ja etuvalo sekä heijastinliivi käytössä, jonka kuvittelisi olevan riittävästi pyöräilijän puolelta tehty näkyvyytensä varmistamiseksi.
Autoilijoilla saisi olla enemmän rohkeutta ajaa hitaammin paikoissa joissa näkee heikosti. Olisi myös hyvä tiedostaa paremmin että kuinka rajallinen näköaisti ihmisellä on, varsinkin pimeässä. Pyöräiljää tai kävelijää on yleensä melko turha sättiä siitä että kulkee liian kovaa, kun autoilija kuljettaa kärryään lähes aina pyörää kovemmalla nopeudella. Etenkin jos autoilija on tilanteessa väistämisvelvollinen, niin autoilijan pitäisi osata sovittaa nopeutensa niin että ehtii havainnoida riittävästi jotta kykenee joko väistämään väistettäviä, tai jos se ei ole mahdollista niin sovittaa nopeus niin että muilla osapuolilla on aikaa reagoida (esim jos on täydellinen katvealue jonkun rakennuksen taakse, niin hivuttautuu niin hitaasti että väistettävä osapuoli ehtii estää onnettomuuden). Pyöräilijöille on jo ehdotettu nopeusrajoitusta pyöräteillä, mutta yllättäen kukaan ei ole ehdottanut esimerkiksi autoilijoille 30km/h nopeusrajoitusta, koska kyllähän tuokin nopeus on jo vaaraksi muille, ja tuokin on turhan suuri nopeus jos on hieman näköesteitä esim risteykseen saavuttaessa.
Vaikka kyllä aika suuri osa onnettomuuksista ja vaaratilanteista tapahtuu aina tietyissä paikoissa. Lähes aina paikoissa joissa on liikaa katsottavaa suhteessa käytettävään aikaan. Tietyissä paikoissa aikaa havainnointiin saa enemmän ajamalla hitaammin, ja näissä paikoissa nimenomaan tämän tienkäyttäjän olisi hyvä ymmärtää rajallisuutensa ja vastuunsa. Vaikka sieltä suojatielle ei ole tullutkaan ketään viimeiseen kuukauteen, niin mitä sitten jos tänään tuleekin?
Tomi Pieviläinen, asiassa on kaksi vaikuttavaa tekijää.
1) Lehdistö tekee rahaa kiinnostavilla uutisilla. Jos onnettomuudella ei ole selkeää syyllistä, vaan kyseessä on lähinnä hieman huolimattomuutta molemmilta osapuolilta, ei uutisen uudelleenlämmittelyssä ole mieltä.
2) Edelleen, lehdistö pyrkii pitämään neutraalia kantaa. Jos ei ole selkeää syyllistä, puhutaan asioista objekteina.
Ylipäätään autoilijan, pyöräilijän ja jalankulkijan erona on se, että pyöräilijä ja jalankulkija ovat yksikköjä jotka liikkuvat liikenteessä, samoin kuin auto tai bussi. Jos jalankulkijasta tai pyöräilijästä olisi jokin vielä vähemmän tekijällistävä termi, käytettäisiin sitä varmasti.
Auto ajaa tiellä.
Pyöräilijä ajaa tiellä.
Kukaan ei sano: Pyörä ajaa tiellä.
Tai että pyörä törmäsi autoon / auto törmäsi pyörään. Tässä tulee heti sellainen olo, että pyörän mukana ei ollut ihmistä. Auton kanssa ihminen on oletuksena mukana.
Eikä myöskään lento-onnettomuuksistakaan uutisoida että lentokapteeni törmäsi vuoreen.
”Tai että pyörä törmäsi autoon / auto törmäsi pyörään. Tässä tulee heti sellainen olo, että pyörän mukana ei ollut ihmistä. Auton kanssa ihminen on oletuksena mukana.”
Aivan yhtä suurella oletuksella kuin pyörän mukanakin. Tämähän oli juuri koko kirjoituksen pointti: kun puhutaan autosta niin ajatus kääntyy objektiin, eikä kuljettajaan. Blogahduksessa ei sentään argumentoitu, että tuollaisesta tulee sellainen olo että auto olisi ollut tyhjä, mutta kuitenkin vaikutelma ettei kuljettaja ollut aktiivinen osapuoli. Jos pyörästä ei voi puhua kuin vain ilman pyöräilijää, niin eikö auton allejäämisetkin voi sitten jättää tilanteisiin, missä auto on lähtenyt vaikka valumaan käsijarrutta mäessä.
Objektiivisuus ei oikein onnistu, jos otsikko on muotoiltu niin, että jalankulkija on aktiivisesti hankkinut itsensä sen auton alle. Yhtälailla tapahtumassa on ollut mukana autoilijakin. Eikö kaksi henkilöä otsikossa olisi objektiivisempaa kuin henkilö ja eloton kappale? Kuten itsekin sanoit, lentokapteeninkaan ei uutisoida törmänneen vuoreen.
Minä oletan, että jos tilaston kuolleella oli heijastin, hänen kohdalleen ei merkitty, että ”heijastin olisi saattanut pelastaa”.
Tuossa prosenttiluvussa on mukana tasan kaikki tapaukset, jotka tapahtuivat pimeällä ja joissa heijastinta ei ollut. Luulen, että siinä on myös tasan kaikki tapaukset, jotka tilaston mukaan heijastin olisi voinut pelastaa. On siis jakolaskun osoittajassa ja nimittäjässä samaa ihmisjoukkoa koskeva luku.
Tälle joukolle olisi heijastinta voinut suositella. Vastaavasti voi julkisesti suositella kaikille, että käyttäisivät heijastinta pimeällä, jos eivät vielä sellaista käytä (ja tän loppuosan yleensä mediaa seuraava osaa arvata itse).
Hyvä kirjoitus.
Tässä tieliikennelain pykälä 32:
”Kuljettajan suojatiesäännöt
Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä
tai astumassa sille.
Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa.”
Eli Suomessa lain mukaan kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on astumassa suojatielle. Pelkän aikomuksen, suojatien reunassa seisomisen ja toiselle puolelle katsomisen, tulisi näin ollen riittää. Kyseessä ei siis olekaan kuskin pelkkä hyvä hyvyys, että suojatietä pitkin pääsee ylittämään tietä, vaan lain noudattaminen.
Liikennekulttuuri on jäykkää. Harva autoilija pysähtyy, jollei ole riittäviä kannustimia lain noudattamiseen. Erityisesti kun ”ne muutkaan ei pysähdy”.
Suomessa riski jalankulkijan tappamisesta suojatien yli kaasutellessa ei ole riittävä insentiivi pysähtyä oma-aloitteisesti tarjoamaan odottelevalle tietä. Autoilija ajattelee, että ”kyllähän ne jalankulkijat odottaa omaa vuoroaan ylittää katu suojatietä käyttäen tien reunassa, minä menen ensin, kun menen niin äkkiä vaan tästä”.
Katso vasemmalle, sitten oikealle.
Lapsille opetetaan, että kun tie on tyhjä, silloin vasta saa ylittää. Sama opetus säilyy aikuisuuteen. Lasten pitää pysähtyä ja odottaa, siihen asti kunnes missään ei näy autoja, sillä autoilijoihin ei voi luottaa. Ehkäpä tämä varhainen opetus on osaltaan taustalla siinä, kenellä on valta mennä ensin liikenteessä. Autoilijoilla, sillä heidän ei voi luottaa antavan tilaa suojatiellä lapsille. Keskellä päivää saattaakin tulla tööttiä tai kiroiluja, jos lähtee ylittämään suojatietä, silloin kun minulla on siihen lain mukaan oikeus ja autoilijalla pysähtymiseen sopiva nopeus, etäisyys ja näkyvyys suojatiehen.
Sveitsissä autoilijaa todella sakotetaan, jos ei pysähdy tarjoamaan tietä suojatien läheisyydessä seisovalle tai jalkakäytävällä sitä kohti etenevälle jalankulkijalle. Sakonuhka edesauttaa myös sopivien tilannenopeuksien ylläpitämistä.
Laki lienee melkein sama Suomessa ja Sveitsissä.
Lain noudattamiseen vaan kannustetaan maissa eri tavalla. Poliisilla on Sveitsissä sakotusvelvollisuus, kun se näkee autoilijan, joka ei pysähdy suojatien eteen, kun jalankulkija näyttää siltä että hän haluaa ehkä ylittää tien. Sakkoja oikeasti annetaan.
Sveitsissä myös autokoulussa kokelas reputetaan inssiajossa välittömästi, jos hän ei pysähdy suojatien eteen tarjoamaan tietä jalankulkijalle oma-aloitteisesti.
Tarvitaan toimivia kannustimia, jotta liikennekulttuuri lähtee pikkuhiljaa muuttumaan. Tuleeko teille muita kannustimia mieleen?
Tuli vastaan yksi video Hollannissa auto vs pyörä -onnettomuuksien uutisoinnista: https://www.youtube.com/watch?v=YeJ-d86pKsw
Hiukan erilainen lähestymistapa kuin täällä meillä.
Laitetaanpas mukaan myös jalankulkijan sääntö, ihan tuosta samasta Tieliikennelaista.
Kumma kun tää aina ”unohtuu”.
44 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.
Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tässä pykälässä pyörätie ja raitiotie. (7.5.1997/414)
”Se on totta, että on ajettava tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Sama koskee jalankulkijaa: on liikuttava ja pukeuduttava tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Se että ilman heijastinta liikkuva jalankulkija jää auton alle paikassa jossa ei ole suojatietä EI ole autoilijan vika.”
Jouduin pysähtymään, kun keskellä kaistaa makasi selällään humalainen. Ei ollut suojatietä, ei ollut liioin heijastinta. Jos olisin ajanut päälle, niin kyllä se mielestäni olisi ollut suurelta osin oma vikani.
Koskaan ei ole vastaan tullut jalankulkijaa, joka olisi yhtäkkiä ja ennakoimatta olisi hypännyt eteen niin lähellä, että väistäminen ei onnistuisi. Ei se siis hirvittävän yleistä voi olla.
Nyt olisi kenties hyvä mahdollisuus saada kommenttisi heijastimista Hesarin mielipidesivulle, tänään 9.1. oli vasta ajokortin saaneen kirjoitus (jos on lukuoikeus, http://www.hs.fi/paivanlehti/09012015/mielipide/Lyhyesti/ar1420692483854?a=4 ) kuinka hän tajusi heijastimen merkityksen kortin saatuaan.
Laskelmastasi tosin puuttuu tilanteet joissa heijastimen ansiosta kuljettaja on nähnyt jalankulkijan jo rajakontrastilla tarkasteltuna täyspimeyden puolella kauempana ajoradasta, ja liikennekonfliktin syntyminen voitiin keskeyttää heti.
Siis tuleeko sinulle todella olo että kun sanotaan ”Pyörä törmäsi autoon” tai ”Auto törmäsi pyörään” että sen pyörän mukana oli ihminen? Koska ainakin minulle ei, varsinkaan jälkimmäisessä variaatiossa.
Kyse siis ei ole siitä, että lehdistö olisi puolueellinen, vaan siitä että ihmisten yleisesti käyttämä kieli on hieman puolueellinen. Tämän taas en usko johtuvan siitä, että valtaväestö olisi jotenkin pro-auto/bussi, vaan siitä että koska pyöräilijässä ja kävelijässä ihminen on meille näkyvä tekijä ja isommissa liikennevälineissä se on piilossa sen sisällä. Jollet näe esteettä auton sisälle, ei myöskään koskaan ole varmaa että kuka vaikutti auton ohjaukseen onnettomuuden sattuessa.
En usko, että tämä tapa ilmaista asiat olisi vallalla vain Suomessa, mutta voin toki olla täysin väärässä.
PS. Toisaalta tommonen ”Auto törmäsi pyörään” malli kyllä sinäänsä kannattaisi lehdistölle internetin aikakaudella. Saisivat ainakin minut klikkaamaan uutisen auki kun miettisin että mikä ihmeen uutinen tämäkin on olevinaan.
Nyt voit lähettää vastineen myös hesarin pääkirjoitusosaston artikkeliin, jossa todistetaan että ”auto ajaa” on oikein kirjoitettua kieltä ja ”jalankulkija jäi alle” ei kerro mitään syyllistämisestä vaan korostaa jalankulkijan henkilökohtaista tragediaa.
Linkki tuohon hesarin kirjoitukseen on http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1422248391318
Lähetin sen jo.
Minulta meni kylläkin ohi, missä kohtaa pääkirjoitusta todistettiin yhtään mitään. Mielipiteitä siinä kyllä esitettiin. Ja joitakin perusteltuja argumentteja sen puolesta, että kielivalinnat todella muokkaavat mielikuvaa tapahtumasta.