Pyöräilyilta kokosi toukokuussa Kupolin katon alle jälleen innokkaan joukon pyöräihmisiä puimaan Helsingin pyöräilyn nykytilaa, haasteita ja saavutuksia sekä viettämään yhdessä leppoisaa lauantai-iltaa jo perinteikkään omenapiirakan äärellä. Vieraaksi kutsuttiin Kaupunkisuunnitteluviraston pyöräliikenteestä vastaava virkamies Marek Salermo, ja lisäksi paikalle saapui taas niin järjestöaktiiveja (mm. HePosta ja Maan ystävistä) kuin ihan vain ahkeria pyöräilijöitäkin.

Tammikuisen Kolmiotyöpajan ja Suomen Sosiaalifoorumissa pidetyn Pyöräily, demokratia ja tasa-arvo -seminaarin pohjalta tämänkertaisen illan aiheena olivat konkreettiset toimenpiteet tiedonkulun, demokratian ja liikennekasvatuksen edistämiseksi. Näitä toimenpiteitä saatiin kirjattua ylös melkoinen liuta, ja varmaan jäi jokunen kirjaamattakin, mutta tällä listalla pääsee varmasti alkuun.

Mieti siis lukiessasi: onko näissä mitään järkeä, ja jos on, niin mikä voisi olla sinun roolisi niiden toteuttamisessa?

i. Poliitikoille on syytä tarjota enemmän skenaarioita punnittaviksi ja herättämään keskustelua. Talvikunnossapidon osalta KSV onkin tekemässä näin, mutta järkälemäisten selvitysprojektien ohella tätä voisi harrastaa pienemmässäkin mittakaavassa. Näin pyöräily pysyisi esillä poliitikkojen keskusteluissa, ja heillä olisi asiassa enemmän mihin tarttua, eikä heidän oma-aloitteisuutensa varaan tarvitsisi laskea niin paljoa.

ii. HePon katuajo-ohjeita olisi hyvä jakaa kenttäpoliiseille ja maijoihin, jotta hekin tietäisivät, miten pyörällä kuuluu kaupungissa ajaa (kokemusten perusteella tässä on paljon parantamisen varaa). On ehkä liikaa pyydetty, että poliisit olisivat valmiita tarpeen tullen jopa antamaan niitä tietämättömille pyöräilijöille, mutta jos nyt edes itse pääsisivät tietoon käsiksi, niin tilanne olisi nykyistä parempi. Muutenkin keskinäisen ymmärryksen lisäämisessä olisi varmasti etunsa.

iii. Kaupunginvaltuutetut, HKR:n virkamiehet ja miksei saman tien poliisitkin olisi hyvä saada koulutettaviksi Katuajoihin. Henkilökohtaisen liikennekasvatuksen lisäksi tämä voisi edistää em. tahojen samaistumista pyöräilijän asemaan, mikä voisi parhaimmillaan johtaa pyöräilyn parempaan huomioimiseen työssä. Jyväskylässä tämä hoidetaan ns. “vaikuttajien pyöräilyn” muodossa, jossa esitellään lainmukaisen pyöräilyn vaikeutta eri paikoissa.

iv. Helsingistä voisi hyvin poistaa turhia pyöräteitä, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämän tiimoilta on ilmeisesti jotakin vireillä Kaupunkisuunnitteluvirastossa, ja Kaupunkifillari ja/tai Fillaristit voitaisiin hyvin valjastaa kansalaisten käyttöön turhakkeiden esiinnostamisessa.

v. Poliitikkoja ja virkamiehiä olisi hyvä tuoda samaan julkiseen keskustelutilaisuuteen – oli se sitten Pyöräilyilta tai jotakin muuta – keskustelemaan hyvin konkreettisista pyöräilyaiheista. Kolmikannan tuominen samalle foorumille edistäisi demokratiaa, ja konkretia toisi poliitikot lähemmäs niin virkamiesten kuin pyöräilijänkin arkea. Poliitikkoihin voisi muutenkin pitää järjestelmällisemmin yhteyttä, sillä jos sillä suunnalla saadaan heräteltyä enemmän tahtoa pyöräilyn edistämiseksi, alkaa epäilemättä tapahtuakin enemmän.

vi. Tulevista liikennesuunnitelmista pitäisi tiedottaa kansalaisille paremmin; kiinnostusta on KSV:n puhelinten pirinästä päätellen paljon, ja tällainen tiedonkulku on arvokasta muutenkin. Jos tieto olisi helposti saatavilla, moni vaikkapa Mannerheimintien verkalleen valmistuvan kaistarakennelman koukeroissa hämmentynyt pyöräilijä voisi ymmärtää paremmin, ettei kyse ole suunnittelijoiden kädettömyydestä, vaan keskeneräisestä prosessista. KSV:n ja järjestökentän tiivis yhteistyö voisi olla hedelmällistä tässä. Ja kas, heti maistiainen: Kantakaupungin pyöräliikenteen tavoiteverkko 2025!

vii. Edellistä sivuten: kaupunkisuunnitelmiin liittyvää osallistumista voisi kehittää suoran demokratian keinoin, ja tätä kohtaan on kiinnostusta kaupunginvaltuustossakin. Nimellisesti julkiset suunnitelmat, joita ei kuitenkaan julkaista missään, saati todella haluta kommentoitavan, voitaisiin hyvin saattaa lakisääteisesti kansalaisten ulottuville ja kehitettäviksi. Tällä hetkellä näitä “julkisia” kummituksia ilmeisesti harrastetaan hallintokoneistossa yhtenään.

viii. Kansalaistoiminnassa on paljon liikennekasvatuksellista potentiaalia, josta osa toteutuu hyvinkin esimerkillisesti, mutta enemmänkin olisi tehtävissä. HePon Katuajot, Kriittiset pyöräretket, pyöräpajatoiminta ja tämäkin Pyöräilyilta ovat vain kourallinen esimerkkejä arvokkaasta työstä, jota tässä kaupungissa tehdään. Etenkin järjestöillä olisi varmasti kuitenkin vielä enemmän annettavaa niin jäsenistölleen (esimerkiksi nettisivujen tai jäsenlehtien kautta) kuin muullekin pyöräilykansalle (vaikkapa median, erilaisten julkaisujen, tapahtumien ja tempausten muodossa).

ix. Kaupungin hallinnon sisäisessäkin dynamiikassa olisi parantamisen varaa, kun KSV:n ja HKR:n yhteistyö ei aina suju ihan saumattomasti, ja moniin muihin maihin verrattuna Helsigin virastorakenne näyttää ainakin pyöräilyn osalta varsin kummalliselta. Hyvä alku voisi olla HKR:n katusuunnitelmien palauttaminen KSV:lle kommentoitaviksi – viivästystenkin uhalla – mutta varsinaiseen edistykseen tarvittaisiin kenties suurempia rakenteellisia muutoksia.

Pyöräilyilta oli siis jälleen menestys, ja jatkoa on luvassa, pysykää kuulolla! Tieto saavuttaa teidät esimerkiksi Kaupunkifillarin tai Pyöräilyillan Facebook-sivun kautta. Kiitos vielä osallistujille, tästä on hyvä jatkaa!

Angi Mauranen

Kirjoittaja on Helsingin seudun Maan ystävien varapuheenjohtaja ja viime vuosina aktivoitunut mm. Kriitttisten pyöräretkien ja Pyöräilyiltojen järjestämisessä.

Lisää tältä kirjoittajalta