Eilen tartuin puolisen vuotta ”luettavaa” -laatikossa maanneeseen pyöräilypolitiikan edellytyksiä tarkastelleeseen kandityöhön. Joni Karjalaisen Retoriikkaa, ei rahoitusta – muuttuuko suunta? Pyöräilypolitiikan edellytykset Helsingin kaupungissa (2010) (julkaistu kirjoittajan luvalla, tällä haavaa ei löydy muualta päin nettiä) oli kerrassaan koukuttava ja valaiseva lukukokemus, jota voin lämpimästi suositella.
Olen seurannut Helsingin pyöräilypolitiikan kehittymistä melko tiiviisti viimeisien noin kolmen vuoden aikana. Kehitys on tänä aikana ollut positiivista, joskin resursointi on edelleen sen verran vajavaista, että muutosten laajaa näkymistä katukuvassa ei kannata odotella henkeään pidätellen.
Tutkielma antoi tiiviissä paketissa hyvän kokonaiskuvan Helsingin ja myös valtakunnantason pyöräilypolitiikan lähihistoriaan (Helsingissä epäonnistuneista kaksinkertaistamistavoitteista nykytilanteeseen) sekä pyöräilyä edistävään yhteiskunnalliseen liikkeeseen toimijoineen.
Asetelma pyöräilyn uuden tulemisen suhteen Suomessakin on toiveita herättävä, mutta töitä on tehtävä:
Noustakseen korkeammalle suomalaisessa liikennepoliittisessa hierarkiassa, pyöräily tulee tarvitsemaan yhä politiikan perinteisiä, vanhojen yhteiskunnallisten liikkeiden (Ilmonen 1998, 15–42) määrittämiä tiedollisia, taidollisia ja taloudellisia resursseja. Suomalaisessa liikennepolitiikassa ja kaupunkisuunnittelussa tämä tarkoittaa edunvalvontaa, aktiivisuutta ja näkyvyyttä sekä mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon siellä, missä liikennepoliittisia päätöksiä tehdään.
Täällä blogissa ei tietenkään mitään päätöksiä tehdä. Minulle lukukokemus toimi muistutuksena siitä, että yksittäisten katusuunnitelmien ansiokkaan kommentoinnin ohella pitää pitää isot linjat mielessä ja ajaa niitä rohkeasti eteenpäin siellä, missä todellisia päätöksiä tehdään. Tämä mielessäni taidan mennä mukaan huomiseen (pe 27.5.) Pyöräilyiltaan.
Karjalaisen tutkielma ja muuta pyöräilyyn liittyvää tutkimuskirjallisuutta on listattuna Kaupunkifillarin wikin Tutkimuskirjallisuutta -osiossa. Vinkkejä listalta puuttuvista lukemisen arvoisista tutkimuksista ja raporteista saa antaa vaikkapa tämän postin kommentteihin.
Antti Poikola
Omasta mielestäni yksi ongelmallisimpia seurauksia retoriikan ja resurssoinnin ristiriidasta on ihmisten kyynistyminen – uskon menettäminen siihen että asioihin voisi jotenkin oikeasti vaikuttaa.
Kyynistymistä edesauttaa se, että kaupunki ei tee edes pieniä korjauksia, jotka vaatisivat vain välittämistä, eivät rahaa.