Katso muidenkin pyöräilevien ehdokkaiden blogaukset
Hyötypyöräilen työmatkojen ja muiden menojen myötä keskimäärin noin 4000-5000 km ympäri vuoden. Kaupungissa fillari on kaikkein tehokkain tapa liikkua paikasta toiseen. Varsinkin silloin kun lunta pyryttää ja muu liikenne on jumissa. Arkimatkojen lisäksi olen tehnyt lukuisia pidempiä pyöräretkiä Suomessa ja muualla Euroopassa.
Pyöräily on ympäristöystävällisyyden lisäksi myös terveellinen ja turvallinen tapa liikkua. Tunti liikuntaa päivässä kun antaa kaksi tuntia lisäenergiaa päivään. Illalla ei välttämättä tarvitse lähteä enää ylimääräiselle kävelylenkille ja aikaakin säästyy.
Ohessa kokemusteni pohjalta kolme politiikkasuositusta pyöräilyn edistämiseksi:
1. Pyöräkaistat. Erillisten pyöräväylien rakentaminen on turhaa ja kallista puuhaa. Tarvitaan vain maalia ja poliittista tahtoa, jolla pyöräkaistat saadaan eroteltua ajoteistä. Pyöräilijät olisi siis parempi sijoittaa autojen sekaan ajoradasta erotetulle erilliselle pyöräkaistalle. Näin on toimittu aika monessa eurooppalaisessa kaupungissa. Tämän jälkeen pyöräkaistat tulee pitää myös ajokunnossa ja huolehtia, että pyörätieverkosto on kattava ja sujuva.
2. Pyöräparkit ja pyörien kuljettaminen. Asuntoyhtiöt ja liikehuoneistot tulee velvoittaa varaamaan nykyistä suurempi tila rakennettua neliötä tai asuntoa kohti pyörien säilytykseen ja parkkeeraukseen. Pyörien kuljettaminen Suomen junissa on hankalaa tai mahdotonta ja myös kovin kallista. Esimerkiksi monin paikoin Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä pyörän saa ottaa lähes jokaiseen junaan, ja pyöriä varten on varattu hurjasti tilaa.
3. Maksuton polkupyörä. Mikäli jokaiselle kaupunkilaiselle ostettaisiin kunnollinen polkupyörä, lisääntyisi pyöräily huimasti. Esimerkiksi 500 000 uuden polkupyörän hankkiminen (500 e/kpl) olisi 250 miljoonan euron liikenneinvestointi. Ei kuulosta kovin pahalta jos sitä verrataan länsimetroon, keskustatunneliin tai pisara-rataan vaadittaviin summiin. Maksuttoman polkupyörän tarjoamisen voisi aloittaa vaikka lahjoittamalla pyörä jokaiselle uudelle kaupunkilaiselle.
Tärkeää olisi tietysti miettiä sitä, miten autoilijat saataisiin vaihtamaan kaksipyöräiseen. Tämä on mahdollista esimerkiksi alentamalla nopeusrajoituksia, ottamalla käyttöön ruuhkamaksut ja luomalla lisää autottomia alueita.
Sen sijaan talvipakkasilla voi olla turha kannustaa normaalisti autolla työmatkansa taittavaa pyörän selkään. Siksi alkanut kevät on pyöräilyn edistämisen etsikkoaikaa monessakin mielessä.
Mitä mieltä itse olet? Mikäli olisi tehokkain politiikkakeino edistää pyöräilyä Suomessa ja erityisesti Helsingissä?
Kiitos Leo ajatusten herättelystä. Tuo maksuttomien polkupyörien idea kaikessa häkellyttävyydessään antaa perspektiiviä liikenneinvestointien suuruudelle.
Itse en kyllä kannata pyörien jakamista kaikille, sillä en usko, että niitä arvostettaisiin (hävikki olisi suuri). Sen sijaan, jos sama määrä tai edes joku osa summasta investoitaisiin strategisesti pyöräilyinfrastruktuurin parantamiseen ja kunnossapitoon, niin sillä olisi näkyvä ja tuntuva vaikutus.
Yksityisten pyörien sijasta investointi toisen sukupolven kaupunkipyöräjärjestelmään olisi erittäin fiksua. Nämä oikein toteutetut kaupunkipyöräjärjestelmät ovat varsin suosittuja ja muuttaneet monien suurkaupunkien liikennejärjestelmiä perusteellisesti. Näissä järjestelmissä pyöräkohtainen hinta on joitain tuhansia euroja (vs. 500€), mutta toisaalta pyörien käyttöaste on erittäin korkea.
Kiitos hyvästä kommentista Antti!
Mitä mieltä olet siitä ajatuksesta, että kaikille uusille kaupunkilaisille (jotka muuttavat esim. Helsinkiin) lahjoitettaisiin uusi polkupyörä? Tämä voisi sosiaalistaa ja totuttaa ainakin uudet kaupunkilaiset pyöräilyyn.
Uuden polkupyörän lahjoittaminen jokaiselle uudelle kaupunkilaiselle ei kuullosta erityisen tarkoituksenmukaiselta.
1.) Kaupunkilaisia ei kohdeltaisi yhdenvertaisesti, vaan olemassaolevat kaupunkilaiset (=veronmaksajat) subventoisivat uusia tulijoita. Kaikkien käytössä oleva kaupunkipyöräjärjestelmä olisi lähtökohtaisesti tasavertaisempi (erityisesti jos se olisi käytössä muuallakin kuin Helsingin kantakaupungissa).
2.) Monella uudella tulijalla voi olla jo ennestään muuttokuormassa polkupyörä, tällöin ei liene järkevää hankkia henkilölle uutta polkupyörää vaan kannustaa olemassaolevan pyörän käyttöä.
3.) Aivan kaikista ihmisistä ei vain taida saada polkupyöräilijöitä erilaisista syistä johtuen.
4.) Polkupyörän hankinta ei liene useimmille kaupunkilaisille aivan mahdoton taloudellinen investointi.
5.) Erilaisille ihmisille sopivat erilaiset pyörät. Millä perusteella valittaisiin kaupunkilaisille tarjolla olevat pyörämallit? Miten tämä vaikuttaisi pyörien markkinoihin yleisesti?
6.) Täysin ilmaisten hyödykkeiden arvostus voi olla kyseenalaista.
Jos polkupyörän omistamista kuitenkin halutaan julkisista varoista subventoida, niin parempana vaihtoehtona näkisin esimerkiksi kaupunkilaiselle annettavan ”pyöräilysetelin” (arvo esimerkiksi 100 euroa), jolla voisi rahoittaa uuden pyörän hankintaa, olemassaolevan pyörän huoltoa tai pyöräilyvarusteiden ja varaosien hankintaa. Vaihtoehtona voitaisiin tarjota esimerkiksi joukkoliikenneseteliä niille joille polkupyöräily ei jostakin syystä sovi.
Henkilökohtaisesti jättäisin kyllä investoinnit henkilkohtaiseen liikkumiseen itse kunkin yksilön harteille, ja suuntaisin julkiset varat kaikille käytössä olevan infrastruktuurin tehokkaaseen kehittämiseen.
Jos kuitenkin henkilökohtaisia hankintoja halutaan tukea julkisista varoista, niin yksi vaihtoehto olisi arvonlisäveron alentaminen osalta tai kaikilta polkupyöräilyyn liittyvistä tarvikkeista. Euroopassa on kuulemma maita, joissa esimerkiksi pyöräilykypärien ALV on 0%.
Kuten jo aiemmin sanoin, niin en minäkään usko maksuttomien pyörien voimaan. Tilastojen (joita en jaksa kaivaa esille) mukaan Suomessa on asukasta kohden jo nyt varsin suuri pyörätiheys, vaikkei Hollannin luvuissa 1,2 pyörää/asukas ollakaan. Ongelma on se, että pyörät lojuvat liian usein käyttämättöminä kellareissa.
Pyöräilyseteli tai joukkoliikenneseteli voisi olla mielenkiintoinen ajatus. Ylipäätään jo tämä Leon avaus pyörien lahjoittamisesta on raikas tuulahdus keskusteluun ihmisten liikennetottumuksien muuttamisesta.
Nykyisinhän liikennepolitiikka on varsin reaktiivista ja autoilun lisääntyminen otetaan usein suunnittelussakin muuttumattomana lähtökohtana. Marek Salermo on joskus kommentoinut liikenne-ennusteista: ”liikennettä ei pitäisi ennustaa, vaan suunnitella”.
Liikkumisen ohjaus on vasta viimevuosina alkanut nostaa päätään, eli on myönnetty, että reaktiivisen politiikan asemasta on myös mahdollista proaktiivisesti vaikuttaa ihmisten liikkumistottumuksiin – ei pakottamalla, vaan kannustamalla, subventoimalla ja suunnittelemalla liikenneratkaisuja, jotka tekevät pyöräilyn kilpailukykyiseksi (nopeus ja helppous).
Kaupungeissa yksitysautoilua subventoidaan nykyisin asukaspysäköinnin halpuudella. Julkista liikennettä subventoidaan lippujen hinnoissa (julkisen liikenteen seteli olisi redundantti tukimuoto). Pyöräilyä ei käsittääkseni erityisesti tueta millään tavalla.
Ainakin Helsingissä asukaspysäköintipaikkoja on vain kantakaupungin alueella, ei lähiöissä.
Ainakin tänä talvena saamani vaikutelman mukaan noilla halvoilla asukaspysäköintipaikoilla ei niinkään tueta autoilua (=autolla ajamista), kuin auton säilyttämistä kadun varressa. Päivittäin autolla kulkeville nykyinen asukaspysäköintijärjestely tuskin on ihanteellinen.
Toisaalta kadunvarren pysäköintipaikat vievät paljon katutilaa, mikä rajoittaa esimerkiksi pyöräkaistojen rakentamista. Pysäköidyt autot myöskin rajoittavat näkyvyyttä, ja täten heikentävät liikenneturvallisuutta.
Jos nyt ajatellaan valtion (käytännössä lait+verotus) kautta tapahtuvaa pyöräilyn edistämistä, tuon ilmaisen pyörän saisi hoidettua antamalla kaikille työmatkatavaksi pyöräilyn ilmoittaville kolmen vuoden välein 600 euron verovähennyksen pyörän hankkimiseen ja vuosittain vaikkapa satasen vähennyksen tuloveroista pyörän kunnossapitoon.
Kiitos perusteellisista kommenteista! Hyvä, että tuo ilmainen fillari herätti heti keskustelua. Voisiko homma toimia niin, että pyörän hankinta olisi täysin verovähennyskelpoinen ja huollot taas saisi laittaa kotitalousvähennykseen?
”huollot taas saisi laittaa kotitalousvähennykseen” – Juuri tätä pohdin lomaketta 14A katsellessani. Tämähän ei sinänsä vastaa kotitalousvähennyksen alkuperäistä ideaa eli harmaan talouden kitkemistä remonttihommista, mutta pyöräilyn virallisen statuksen nostamisen kannalta olisi oikein toivottavaa. Työllistämisvaikutuksiakin saattaisi olla?
Toinen vaihtoehto olisi kait sorkkia pyöräkorjaamojen ALV:tä, mutta nämä ALV-alennukset viime aikoina eivät oikein tuntuneet kuluttajalle.
Kannatan joka tapauksessa.
Kansalaisen kannalta tietenkin sama, mihin vähennykseen mitäkin saa panna, kunhan rahaa säästyy. Poliitikon kannalta olisi helpompi laajentaa kotitalousvähennystä koskemaan fillarihuoltoa, mutta toisaalta periaatteen tasolla olisi vähän hassua ohjata liikennerahaa ns. kotitalousremppamomentista.
Tällä periaatteen tasolla olisin sitä mieltä, että pyöräetuus pitäisi sitoa työmatkailuun. Pyöräily harrastuksena ei ansaitse tällaista erityistukea.
Tai sitten liikuntaseteleillä voisi maksaa huollon. Tietenkin toivoen että hinnat pysyisivät kilpailukykyisinä rehdin kilpailun siivittämänä. Saattaa kyllä eriarvoistaa niitä saavat ja ei saavat.
Laskettelurinteiden päivälippujen hinnat saattoivat hieman korottua sen jälkeen, kun liikuntaseteleillä maksaminen alkoi. Ja toisaalta hyvät rinteet ovat usein samojen omistajien sateenvarjon alla olevia firmoja?
Politiikan keinoihin, joka kylläkin on enemmän kuntapolitiikkaa, toisen sukupolven kaupunkipyörät hankintalistalle ja heti. Rahoitus pienellä sesonkimaksulla esim. 20-25e/sesonki, turisteille suunnatut 3pv:n kortit 15e. Pyörätelineiden paikat aivan pyörätien viereen eli pyörätien ja jalkakäytävän väliin tai yksi autopaikka pois kadulta ja siirrettävä teline siihen, vain hyville paikoille, niin mainostulotkin olisivat mukavat. Ei niinkuin vanhat esim Ruotsalaisen teatterin teline, joka oli kaukana kadusta, autoista ja ohikulkevista kävelijöistä. Siellä mainostaminen ei juurikaan kohderyhmää löydä, jos edes joku haluaisi siellä mainostaa.
Ei liikuntasetelillä. Pyöräilyn suosimisen olennaisin osa on liikennepolitiikkaa, ei liikuntaa ja terveyttä.
Tällä hetkellä verotuksen työmatkavähennyksissä on 600 euron omavastuuosuus.
Entäs se VR, joka on valtion omistama yhtiö?
Jos tulevalla senaattorille voi esittää toiveita, niin pitäisin tärkeimpänä kuitenkin sitä, että tällainen tavallinen pulliainen, ja Erkkikin, saisi fillarinsa sellaiseen parkkiin keskustoissa, että se olisi siellä varmasti vielä ehjänä kotimatkaakin varten.
Ei olisi paha, jos fillaristi saisi pyöränsä parkkihalliin. Miksiköhän näihin Töölönlahden ympärille rakennettuihin/rakennettaviin autohalleihin ei ole varattu nurkkaa muutamalle sadalle pyörälle? Samaa luiskaa alas halliin kuin autotkin, mitään ylimääräistä ei tarvittaisi. Fillaristi voisi yhtä hyvin nousta maanpinnalle samoja rappusia kuin autoilijakin. Fillari säilyisi kuivana ja turvassa. Numeroidut vuokrattavat paikat, pantit, jotkin avaimet tai vaikka narikkalaput yms, joilla löytäisi omansa. Lisäisi varmasti pyöräilyä ja olisi suoraan vaihtoehto autolle.